Suosikit

Lappeenrannan kaupunki järjestää Villimiehenkatu 6:n asemakaavasta asukastilaisuuden 9.10.2024

JULKAISTU 3.10.2024, 13.20

Lappeenrannan kaupunki valmistelee asemakaavaa kaupungin ydinkeskustassa osoitteessa Villimiehenkatu 6 sijaitsevalle tontille. Nähtävillä olevasta kaavaehdotuksesta järjestetään asukastilaisuus 9.10.2024 klo 16.30–18.00 kaupungintalolla kokoushuone Venlassa.

Tilaisuus järjestetään avoimin ovin ja sinne voi saapua itselleen sopivana aikana.

Suunnittelun tavoitteena on mahdollistaa alueen kehittäminen monipuolisena keskusta-asumisen ja palvelujen alueena. Kaavoitusarkkitehti Kimmo Hautamaa kertoo taustalla olevan tavoite mahdollistaa rakentamattoman tontin kokonaisvaltai-sen kehittämisen rakennetun kaupunkiympäristön arvot huomioiden.

- Kaavalla mahdollistetaan nykyistä asemakaavaa korkeampien asuin-, liike- ja toimistorakennusten toteuttaminen tontille keskustan osayleiskaavan 2030 kaupunkirakenteen tiivistämistavoitteen mukaisesti.

- Kaavamuutoksella laajennetaan myös rakennusaluetta Villimiehenkadun puoleiselle osalle tonttia ja vastaavasti Paasikivenpuiston puoleisella osalla rakennusalue on jaettu osiin lisäten puiston valoisuutta. Kaivokadun katutilaa on laajennettu ja varmistettu kadun reunalla olevan puurivistön säilyminen siirtämällä rakennusalueen rajaa kauemmaksi tontin rajasta.

Asemakaavaehdotusta on tarkistettu luonnosvaiheesta saadun palautteen perusteella.

- Tarkistuksessa tehdyissä muutoksissa on Villimiehenkadun osalla olevaa rakennusta madallettu yhdellä kerroksella ja rakennusoikeutta on vähennetty alkuperäisestä 900 kerros-m2, Hautamaa jatkaa.

- Nyt järjestettävässä asukastilaisuudessa kaupunkilaisilla on mahdollisuus päästä tutustumaan nähtävillä olevaan asemakaavaehdotukseen sekä keskustelemaan aiheesta kaavoittajien kanssa.

Asemakaavaehdotus on maankäyttö- ja rakennusasetuksen 27 §:n mukaisesti nähtävillä 26.9.-28.10.2024 välisen ajan, ja siihen on mahdollista tutustua kaupunkisuunnittelun verkkosivuilla.

Lisätietoa

Kaavoitusarkkitehti Kimmo Hautamaa, kimmo.hautamaa@lappeenranta.fi, puh. 040 647 4889

Asemakaava-arkkitehti Matti Veijovuori, matti.veijovuori@lappeenranta.fi,  puh. 040 660 5662