Suosikit

Lappeenrannan kaupunki ryhtyy toimiin espanjansiruetanan torjunnassa

JULKAISTU 28.6.2024, 09.59

Pitkä tumma, espanjansiruetana nurmikolla.

Lappeenrannan kaupunki on saanut kuluvan kesän aikana poikkeuksellisen paljon ilmoituksia vieraslaji espanjansiruetanan esiintymisistä runsaslukuisina eri puolilla kaupunkia. Haitallista vieraslajia on esiintynyt isoina määrinä etenkin Kanavansuulla, Tirilässä, Karhuvuoressa ja Kivisalmessa.

Kaupunki osallistaa asukkaita torjumaan tätä haitallista vieraslajia järjestämällä keräysastioita sekä etanoita varten olevat roska-astiat nyt ainakin aluksi kahdelle alueelle. Keräysastiat sijoitetaan ohessa olevien karttojen mukaisesti Karhuvuoreen ja Kanavansuulle, kertoo kaupungin kunnossapitopäällikkö Topi Kangas.

− Keräyspisteissä on jaettavana rasioita, joihin etanat voi kerätä ja heittää keräyspisteeseen tässä rasiassa. Etanoita voi myös kerätä esimerkiksi tyhjiin maitotölkkeihin tai muihin vastaaviin rasioihin ja heittää ne keräysroskikseen.

Etanat tulee tappaa ennen niiden laittamista keräysastioihin. Kerätyt etanat viedään keräyspisteistä asiaankuuluvasti jätteenkeräyksen mukana poltettavaksi. Espanjansiruetanoiden keräykseen tarkoitettuihin roska-astioihin ei saa laittaa muuta jätettä. Roskiksissa on merkintä siitä, että ne ovat tarkoitettu ainoastaan espanjansiruetanan keräämiseen. Kuolleet etanat on sallittua laittaa myös oman kotitalousjätteen sekaan.

Lappeenrannan kaupunki jakaa lisäksi etanan torjuntaan tarkoitettua ainetta sekä käyttöturvallisuustiedotetta asukkaille Tullitie 8 toimipisteestä. Jako tapahtuu ke 3.7. ja to 4.7. klo 12–20. Torjunta-ainetta on tietty määrä, se jaetaan hakujärjestyksessä eikä sitä voi varata.

Espanjansiruetanan tunnistaminen ja lopetus

Espanjansiruetana on kooltaan noin 7–14 cm:n pituinen, yleensä yksivärinen, likaisen oranssinpunaruskea, mutta ne voivat olla myös harmahtavia tai lähes mustia.

Espanjansiruetanan saattaa helposti sekoittaa kotoperäiseen ukkoetanaan, joten lajitunnistus on tärkeää espanjasiruetanan torjunnassa. Siruetanoilla hengitysaukko on oikealla puolella kilven etuosassa, kun taas ukkoetanan hengitysaukko sijaitsee vähän kauempana päästä, kilven puolivälin takapuolella.

Ohessa olevassa liitteessä on tarkemmat tiedot espanjansiruetanan lajitunnistamisesta.

Eläinsuojelulain mukaan eläimille ei saa aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä, ja tämä koskee myös espanjansiruetanaa ja sen lopettamista. Siruetanat pitää lopettaa mahdollisimman nopeasti esimerkiksi leikkaamalla saksilla sarvien välistä pitkittäin, ei poikittain, jolloin pään hermorengas menee poikki tai etanan pään murskaaminen riittävällä voimalla esimerkiksi kivellä tai lapiolla.

Lisätietoja espanjansiruetanan lopettamisesta, lajitunnistamisesta, haitoista ja torjuntakeinoista löytyy kansalliselta vieraslajisivustolta.  

Lisätiedot:

Keräyksestä ja torjunta-aineen jakelusta:
Topi Kangas, kunnossapitopäällikkö (28.6. asti)
Puh. 040 144 0330, topi.kangas@lappeenranta.fi

Manu Puumalainen, katuisännöitsijä
Puh. 040 661 7350, manu.puumalainen@lappeenranta.fi  

Lajitunnistamisesta ja lopettamisesta:
Taina Lahtela, ympäristötarkastaja (10.7. asti)
Puh. 040 529 8480, taina.lahtela@lappeenranta.fi

Maria Jokela, projektityöntekijä (17.7.asti)
Puh. 040 619 0840, maria.jokela@lappeenranta.fi

Sara Piutunen, ympäristönsuojelupäällikkö (22.7. jälkeen)
Puh. 0400 817 636, sara.piutunen@lappeenranta.fi