Suosikit

Nurminen Sylvia

Sylvia Tuulikki Nurminen
Syntynyt 18.2.1930
Kuollut 31.3.2009
Syntynyt Koivistolla
Mainoshoitaja
Freelance

Sylvia Nurminen syntyi Koivistolla Karjalankannaksella ja joutui lähtemään evakkoon alakouluikäisenä. Pääteoksenaan hän piti kirjaa Karjalan tyttöjä harmaissa, jonka hän halusi kirjoittaa arvostuksen osoituksena Karjalan naisille. Se kuvaa karjalaisten naisten ja tyttöjen toimintaa jatkosodan ajoilta.

Koivistolta tuulee - kirja kertoo meren vaikutuksesta kannakselaisten elämään ja perinteeseen sekä itsenäisyystaisteluun valmistautumisesta. Häävalssi Koivistolla -kirjassa kuvataan kansalaissotaa Karjalankannaksella sekä valkoisten että punaisten puolelta nähtynä. Uusimmassa kirjassaan Veljeskansan vapaaehtoiset Sylvia Nurminen kertoo Viron kansan koettelemuksista lähihistorian valossa sekä Suomen ja Viron ystävyydestä. Sylvia Nurminen totesi synnyttäneensä kirjansa vasta vanhemmiten ja arvelee niillä olleen ns. sosiaalista tilausta. "Vasta viime vuosina on voinut oikeastaan puhua niistä asioista, joista olen kertonut. Niitä koskevat valtion arkistotkin ovat vasta hiljattain avautuneet yleiseen käyttöön", Sylvia Nurminen kertoi.

Tuotanto

Vaellus
1974. Yleisradio. Kuunnelma.

Koivistolta tuulee
1989. Alea-kirjat.

Häävalssi Koivistolle
1993. Sahlgrenin Kustannusliike Oy.

Karjalan tyttöjä harmaissa
1995. Karisto.

Veljeskansan vapaaehtoiset
1996. Karisto.

Näytelmiä
esim. Virpoi varpoi, Miina ja ruplat. Harrastajateatterien esityksiä.

Sodan jälkeen
2004. Pilot-kustannus. Romaani.