Suosikit

Lappeenrannan kaupunginorkesteri – Iloista Vappua

JULKAISTU 26.4.2024, 07.22

2305_lpr-kaupunginorkesteri_032_fullres.jpg

Lappeenrannan kaupunginorkesterin ja Rakuunasoittokunnan Vappukonsertissa keskiviikkona 1.5.2024 klo 14 Lappeenranta-salissa kuullaan oopperaa, operettia, tangoa ja polkkaa. Konsertin solisteina laulavat Lappeenrannan viimekertaisen laulukilpailun naisten sarjan voittaja sopraano Iris Candelaria ja baritoni Gabriel Suovanen. Ohjelman säveltäjäniminä ovat muun muassa Georges Bizet, Andrew Lloyd Webber, Hans Christian Lumbye, Kaj Chydenius, Johann Strauss, Francis Poulenc ja Rauno Lehtinen. Orkesteria johtaa kapellimestari Erkki Lasonpalo.

Sopraano Iris Candelaria valmistui musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksesta vuonna 2022 opettajanaan Annika Ollinkari. Tätä ennen hän oli suorittanut vuonna 2019 laulumusiikin kandidaatin tutkinnon samaisessa opinahjossa. Hän on esiintynyt monissa oopperaesityksissä eri produktioissa laulaen muun muassa Yön kuningatarta ja Paminaa Taikahuilussa, Verdin Aidassa, Uljas Pukkisin oopperassa All the Truths We Cannot See, Tshernobylin tarina ja muun muassa Brittenin Albert Herringin Miss Wordsworthin.

Iris on esiintynyt solistina monilla festivaaleilla ja konserteissa, ja hän oli mukana konserttielokuvassa Helsingin talvipuutarhassa vuonna 2021. Iris Candelaria voitti Lappeenrannan laulukilpailun 1. palkinnon ja kilpailun yleisöpalkinnon vuonna 2023. Aiemmin hän oli menestynyt muun muassa voittaen Savonlinnan Oopperajuhlien Timo Mustakallio –laulukilpailun 1. palkinnon vuonna 2019.

Iris Candelaria edustaa nyt kesäkuussa Helsingissä järjestettävässä kansainvälisessä Mirjam Helin -laulukilpailussa Suomea 56 kilpailijan joukossa 485 hakijan joukosta.

Baritoni Gabriel Suovanen on syntynyt Tukholmassa vuonna 1974. Hänen ensimmäinen soittimensa oli viulu, mutta laulaminen on aina seurannut mukana. Suovanen debytoi yhdeksänvuotiaana poikasopraanon osassa Oscar-teatterin NINE-musikaalissa. Tämän jälkeen hän lauloi lukuisia poikasopraanorooleja Tukholman Kuninkaallisessa Oopperassa.

Suovanen opiskeli laulua sekä Sibelius-Akatemiassa että Tukholman oopperakorkeakoulussa. Nimitys Ruotsin radion nimikkovierailijaksi kaudella 1997–1998 toi Suovaselle lukuisia konsertteja ja nauhoituksia. Hän on menestynyt useissa kansainvälisissä laulukilpailuissa, mukaan luettuina Timo Mustakallio -laulukilpailun voittaminen 1998 sekä kansainvälisen Mirjam Helin -laulukilpailun kolmas sija 1999. Hän on myös ensimmäisen Karita Mattila -palkinnon vastaanottaja vuonna 2000. Gabriel Suovanen on vieraillut kaikissa Pohjolan merkittävimmissä oopperataloissa sekä useissa eurooppalaisissa oopperataloissa. Oopperatyönsä lisäksi Suovanen on aktiivinen konserttisolisti ja liedlaulaja sinfoniaorkestereiden solistina. 

Iloista Vappua!

ke 1.5. 2024 Lappeenranta-sali klo 14
Yhteistyössä Rakuunasoittokunnan kanssa

Johtaa Erkki Lasonpalo
Solistit Iris Candelaria, sopraano ja Gabriel Suovanen, baritoni

Ohjelmassa oopperaa ja operettia, tangoa ja samppanjaa, ukkosta ja salamointia.

Liput 32 € / 22 €, opiskelijat 7 €

Konsertin kesto n. 2 tuntia, sisältäen väliajan.

Lisätiedot:

Milko Vesalainen, Intendentti – Lappeenrannan kaupunginorkesteri
puh. 040 547 8706, milko.vesalainen@lappeenranta.fi

Kaikki kevään 2024 konsertit löytyvät verkkosivuiltamme: www.lprorkesteri.fi