Etusivu PalvelutSuomen 21 suurinta kaupunkia odottavat seuraavalta hallitukselta kumppanuuteen perustuvaa kaupunkipolitiikkaa
Ajankohtaista
8.2.2019 10:00

Suomen 21 suurinta kaupunkia odottavat seuraavalta hallitukselta kumppanuuteen perustuvaa kaupunkipolitiikkaa

Suomen 21 suurinta kaupunkia ovat laatineet yhteiset hallitusohjelmatavoitteet. Tavoitteiden lähtökohtana on näkemys siitä, että tulevaisuuden kaupunkipolitiikka pohjautuu valtion ja suurten kaupunkien väliseen sopimukselliseen kumppanuuteen.

Lappeenranta keskustaa ja Saimaa_Raimo Suomela 2017_396x264.jpgSuurimpien kaupunkien C21-verkostoon kuuluva Lappeenrannan kaupunki painottaa muun muassa, että valtion ja kaupunkien kumppanuutta kestävän kehityksen edistämisessä on edelleen vahvistettava. Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva tähdentää, että kaupungit, korkeakoulut ja osaamispohjaiset yritykset muodostavat keskeisen voimavaran kansantaloudelle.

Kansallisen kaupunkipolitiikan perustana tulee 21 suurimman kaupungin mukaan olla kaupunkien laaja itsehallinto, yleinen ja jakamaton toimivalta sekä riittävät taloudelliset resurssit. Seuraavan hallituksen keskeisenä tehtävänä on luoda puitteet modernille kaupunkipolitiikalle.

Edellytykset kestävälle kasvulle luotava kaupunkipolitiikalla

Kaupungit ovat tehneet ensimmäistä kertaa yhteistä valmistelutyötä hallitusohjelmavaikuttamista varten. Tavoitteet kuvastavat, että suurimmilla kaupungeilla on vahva yhteinen näkemys ja tahtotila siitä, millaista kaupunkipolitiikkaa seuraavalla hallituskaudella tulisi toteuttaa.

C21-verkoston hallitusohjelmatavoitteissa painotetaan toimenpiteitä kaupunkien kestävän kasvun haasteisiin vastaamiseksi. Niissä korostetaan myös toimia kaupunkien kansallisen ja globaalin saavutettavuuden vahvistamiseksi sekä kaupunkien ja valtion kumppanuutta muun muassa ilmastonmuutoksen torjunnassa ja kestävän kehityksen edistämisessä.

Lappeenrannan kaupunginjohtaja Kimmo Jarva painottaa, että valtion ja kaupunkien kumppanuutta kestävän kehityksen edistämisessä on edelleen vahvistettava.

− Hyödyntämällä kaupunkilähtöistä sopimuksellista kumppanuutta varmistetaan toimintaedellytykset energia- ja ympäristöalan elinvoimapolitiikalle, esimerkiksi piloteille ja kokeiluille, joita kaupungit toteuttavat yritysten kanssa. Erityisesti energia- ja ympäristöalan public-private -kokeilujen panostukset osaamispohjaisen liiketoiminnan syntymisedellytysten parantamiseksi ja liiketoiminnan kansainvälisen kasvun nopeuttamiseksi tulee turvata, kaupunginjohtaja Jarva toteaa.

Kaupungistumisen myötä kaupunkien merkitys hyvinvoinnin ja toimivan arjen sekä palveluiden rakentamisessa korostuu entisestään.

− Kansainvälisten osaajien kouluttaminen Suomessa on tärkeä osa tulevaisuuden työvoimapulan ratkaisemista. Kansainvälisten opiskelijoiden kotouttamiseen sekä työ- ja oleskelumahdollisuuksien tarjoamiseen tulee vahvemmin panostaa, Kimmo Jarva sanoo.

C21-kaupunkien verkostoon kuuluvat Helsinki, Espoo, Tampere, Vantaa, Oulu, Turku, Jyväskylä, Lahti, Kuopio, Kouvola, Pori, Joensuu, Lappeenranta, Hämeenlinna, Vaasa, Rovaniemi, Seinäjoki, Mikkeli, Kotka, Salo ja Porvoo. Kaupunkien muodostama pysyvä verkosto vahvistaa kaupunkipoliittista keskustelua ja kaupunkien yhteistä edunvalvontaa.

Lisätietoja:

Lappeenrannan kaupunki
kaupunginjohtaja Kimmo Jarva,
puh. 040 844 2000,
kimmo.jarva(at)lappeenranta.fi

C21-verkosto
yhteysjohtaja Inga Nyholm, puh. 040 760 5524

LIITE: C21 kaupunkien hallitusohjelmatavoitteet 2019

Liitteet