Etusivu PalvelutLappeenrannan varhaiskasvatukseen lapsiryhmiä, jotka toimivat ympäri vuoden luonnon keskelle rakennettavissa kota-rakennuksissa
Ajankohtaista
17.9.2018 11:00

Lappeenrannan varhaiskasvatukseen lapsiryhmiä, jotka toimivat ympäri vuoden luonnon keskelle rakennettavissa kota-rakennuksissa

Lappeenrannan kaupungin varhaiskasvatus suunnittelee muodostavansa niin sanottuja luontoryhmiä noin 4–5-vuotiaille lapsille. Ryhmiä varten on tarkoitus rakentaa eri puolille kaupunkia enintään kolme kotaa, joissa osa- tai kokopäiväiset lapsiryhmät toimisivat ympäri vuoden. Ryhmien ja niitä varten rakennettavien kotien määrä tarkentuu perheiden ilmaiseman kiinnostuksen perusteella. Luontoryhmien on tarkoitus aloittaa syksyllä 2019.

Lappeenrannan vs. varhaiskasvatusjohtaja Mirva Nousiainen sanoo, että kaupunki haluaa luontoryhmiä perustamalla lisätä perheiden valinnan mahdollisuuksia sekä edistää lasten luontosuhdetta.

Luontoryhmät tiedotteeseen_402x268.jpg– Luontoryhmän toiminta vahvistaa lapsen kokonaisvaltaista kehitystä ja oppimisedellytyksiä. Luontosuhde, luonto-osaaminen ja luonnon tuntemus lisääntyy ja samalla fyysinen kunto ja motoriset taidot kehittyvät.

– Metsässä leikkimisen ja liikkumisen on todettu parantavan lasten sosiaalisia valmiuksia ja vähentävän negatiivista käyttäytymistä, kuten esimerkiksi kiusaamista. Myös monet huoltajat ja lapset arvostavat luontoa hyvänä kasvuympäristönä.

Luontoryhmien toiminta tulee olemaan selkeästi luontopainotteista. Ryhmien toiminta edellyttää perheiltä tavanomaista enemmän sitoutumista. Esimerkiksi lasten vaatteisiin ja henkilökohtaisiin varusteisiin voi liittyä erityistarpeita. Nousiainen kertoo, että luontoryhmien henkilökunta on tarkoitus valikoida ensisijaisesti nykyisestä varhaiskasvatuspalvelujen henkilöstöstä.

– Suunnitelmat niin toiminnan kuin käytännön asioidenkin osalta ovat vielä alkutekijöissään. Jo ympäristö itsessään muokkaa ryhmien toimintaa toisenlaiseksi kuin tavallisissa päiväkotiryhmissä.

– Kun luontoryhmien tulevat työntekijät on rekrytoitu, he tulevat saamaan koulutusta toimintaan ja osallistuvat sen suunnitteluun yhdessä suunnittelutyöryhmän kanssa. Käytännön asiat ratkeavat pitkälti riippuen luontoryhmien kota-rakennusten sijainnista ja muista asioista, joista ei ole vielä yksityiskohtaisesti päätetty.

Kotien alustavat sijaintivaihtoehdot ovat Rutolan Myllylampi, Tyysterniemen kärki ja metsäalue Karhuvuoressa. Lappeenrannan Toimitilat Oy:n Jukka Mielikäinen kertoo, että rakentamiseen on myönnetty kaupungin strategiarahoituksesta 75 000 euroa sillä evästyksellä, että osa kodista tulisi rakentaa geopark-kohteiden yhteyteen.

– Geopark-alue sisältää maisemallisesti tai tieteellisesti merkittäviä geologisia kohteita sekä kiinnostavia luontokohteita ja historiallisia nähtävyyksiä. Rajatut alueet toimivat UNESCO:n suojeluksessa.

– Lappeenrannassa on yhdeksän geopark-kohdetta. Niistä luontoryhmille soveltuvaksi alueeksi on arvioitu Rutolan Myllylampi. Jokaisen kodan on tarkoitus olla myös kuntalaisten käytössä varhaiskasvatuksen toiminta-ajan ulkopuolella.

Kaupunki kartoittaa perheiden kiinnostusta ja toiveita luontoryhmiin liittyen

Lappeenrannan varhaiskasvatuspalvelut selvittää suunnittelun jatkamista varten asiakaskuntansa kiinnostusta ja toiveita luontoryhmiin liittyen. Kiinnostuksen ja mielipiteet voi ilmaista sähköisen kyselyn välityksellä viimeistään 1.10.2018.

Mirva Nousiainen painottaa, että kyselyssä vain kartoitetaan yleisesti kiinnostusta eikä jätetä hakemusta luontoryhmään pääsemistä varten.

– Tiedotamme varsinaisesta hakemisesta myöhemmin. Nyt kuitenkin haluamme kartoittaa mahdollista kiinnostusta luontoryhmiä kohtaan. Kyselyssä ei esimerkiksi pyydetä jättämään yhteystietoja. Pyydämme anonyymista vastaamisesta huolimatta kuitenkin vanhempia vastaamaan kyselyyn erikseen jokaisen lapsen osalta. Kiinnostuksen ohella voi ilmoittaa myös toiveensa kotien sijaintiin liittyen ja muita ajatuksia luontoryhmien toimintaan liittyen.

Myös muut asiasta kiinnostuneet voivat kertoa mielipiteitään ja ajatuksiaan luontoryhmiin ja kotiin liittyen. Muita kuin asiakkaita pyydetään lähettämään ajatuksiaan sähköpostitse joko vs. varhaiskasvatusjohtaja Mirva Nousiaiselle tai Lato Oy:n Jukka Mielikäiselle 1.10.2018 mennessä.

Kuva: Lappeenrannan varhaiskasvatuspalvelut, kuvituskuva.

Lisätietoja:

Lappeenrannan vs. varhaiskasvatusjohtaja Mirva Nousiainen,
puh. 040 188 1510, mirva.nousiainen@lappeenranta.fi

Projektijohtaja, Lappeenrannan Toimitilat oy, Jukka Mielikäinen
puh. 0400 753 489, jukka.mielikainen@lappeenranta.fi

Kysely luontoryhmistä ja kodista avoinna 1.10. asti: https://response.questback.com/isa/qbv.dll/ShowQuest?QuestID=5245177&sid=QPwIHPmEMb

Liite: Kotien alustavat sijaintivaihtoehdot

 


Liitteet