Etusivu Osallistu ja vaikutaLappeenrannan pääkirjaston peruskorjausta suunnitellaan yhdessä asukkaiden kanssa – mukaan voi osallistua kyselyn kautta ja työpajoissa
Ajankohtaista
7.1.2020 15.13

Lappeenrannan pääkirjaston peruskorjausta suunnitellaan yhdessä asukkaiden kanssa – mukaan voi osallistua kyselyn kautta ja työpajoissa

Lappeenrannan pääkirjastoon on tulossa vuosina 2022–2023 peruskorjaus, jonka suunnittelu on nyt alkamassa. Kirjasto on Lappeenrannan käytetyin kulttuuripalvelu, joten ideoita ja toiveita suunnittelun pohjaksi haetaan lappeenrantalaisilta.Lappeenrannan pääkirjasto.jpg

Kirjasto kutsuu asukkaita mukaan peruskorjauksen suunnitteluun Mist sie haaveksit -kampanjan nimissä. Asukkaat voivat kertoa kirjastounelmistaan kyselyssä, johon voi osallistua 7.2. mennessä. Kyselyyn voi vastata verkossa tai kirjastoissa. 

Kyselyn jälkeen suunnittelutyö jatkuu työpajoissa, joihin voi ilmoittautua mukaan kyselyn kautta. Maaliskuussa alkavista työpajoista viestitään tarkempaa tietoa myöhemmin.

Uudistuvasta pääkirjastosta halutaan entistä toimivampi ja paremmin asiakkaiden toiveita vastaava uuden ajan kirjasto. Pääkirjaston palvelujohtaja Leena Priha kertoo, että toiveita ja ideoita toivotaan mahdollisimman laajalta joukolta.

– Kirjasto on tarkoitettu kaikille, joten toivon, että saamme suunnitteluun mukaan eri-ikäisiä ja -taustaisia asukkaita – myös heitä, jotka eivät käytä kirjaston palveluja.

Kirjastopedagogi Niko Kolehmaisen mukaan nyt auki olevalla kyselyllä kartoitetaan ensimmäisiä ajatuksia siitä, millainen unelmien kirjasto voisi olla. Siksi myös rohkeat ideat ovat tervetulleita.

– Villeimmistäkin ideoista voi syntyä ja löytyä toteuttamiskelpoisia ratkaisuja, kun niitä tarkentaa ja hioo. Ideoita voi esittää esimerkiksi tilojen sijoitteluun, toiminnallisuuksiin ja viihtyvyyteen sekä kirjaston toimintoihin liittyen.

Pääkirjaston peruskorjaushankkeen etenemistä voi seurata Lappeenrannan kaupungin verkkosivuilla osoitteessa lappeenranta.fi/unelmienkirjasto

Lisätietoja:

Kirjastopedagogi Niko Kolehmainen
puh. 040 641 8635, niko.kolehmainen@lappeenranta.fi

Osallistu kyselyyn 7.2. mennessä kirjastoissa tai verkossa: lappeenranta.fi/unelmienkirjasto