Etusivu PalvelutLappeenrannan museot julkaisee Juha Lankisen kokoelman valokuvia Finnassa
Ajankohtaista
26.9.2018 15:14

Lappeenrannan museot julkaisee Juha Lankisen kokoelman valokuvia Finnassa

Lappeenrannan museot on julkaissut Finnassa noin 1000 digitoitua valokuvaa intendentti Juha Lankisen (1937–2015) kokoelmasta. Nyt julkaistut kuvat ovat pääasiassa Juha Lankisen isän, arkkitehti Jalmari Lankisen (1894–1970) ottamia valokuvia Viipurista ja Etelä-Karjalasta 1920–60-luvuilta. Joukossa on myös joitakin varhaisempia henkilökuvia sekä muun muassa Juha Lankisen keräämiä ilmakuvia Viipurista 1920–30-luvuilta. Digitointityön edetessä kuvia tullaan julkaisemaan Finnassa lisää.

Juha Lankisen kokoelma sisältää kymmeniä tuhansia valokuvia ja negatiiveja, arkistoaineistoa sekä mm. karttoja ja piirustuksia. Kuva-aineistoissa keskeisen kokonaisuuden muodostavat Juhan isän, arkkitehti Jalmari Lankisen ottamat valokuvat ja negatiivit 1910-luvulta 1960-luvulle. Arkkitehtina Jalmari Lankinen suunnitteli lukuisia rakennuksia entisen Viipurin läänin alueelle. Yksin Viipuriin hän suunnitteli noin 30 rakennusta. Monilla työmaakäynneillä hänellä oli kamera mukanaan, joten filmille on tallentunut paljon rakennustyömaita molemmin puolin Suomen nykyistä rajaa. Julkaistuissa kuvissa on mukana erityisesti Viipurin, Jääsken ja Etelä-Karjalan rakennuksia sekä aikoinaan Lahden korkein rakennus As Oy Suojalinna. Ahkerana valokuvaajana Lankinen kuvasi paljon myös perheensä elämää niin heidän kotonaan Viipurissa kuin kesämökillään Antreassa. Valokuvausharrastajana Jalmari Lankinen myös otti jo varhain kuvia värifilmille. Näitä 1930-luvun lopulla ja sota-aikana pääosin Viipurissa otettuja kuvia sisältyy niin ikään nyt julkaistuihin kuviin.

Intendentti Juha Lankisen kulttuurihistoriallisesti merkittävä ja laaja valokuva- ja arkistokokoelma siirtyi vuonna 2017 osaksi Lappeenrannan museoiden kokoelmia. Kokoelman järjestämistä, luettelointia ja digitointia on tehty erillisrahoituksella keväästä 2018 lähtien. Hanketta ovat tukeneet Karjalan Kulttuurirahasto, Suoja-Säätiö, Viipuri-Säätiö sekä Teollisuuden- ja liikkeenharjoittajain Seura Pamaus ry.

Lappeenrannan museoiden Finnassa julkaistuja kuvia voi käyttää vapaasti mainitsemalla kuvan yhteydessä museon ja valokuvaajan nimet. Kuvien kaupallisesta käytöstä tai niistä tehtävistä muunnoksista tulee sopia erikseen. Kuvat on lisensoitu kansainvälisellä CC BY-NC-ND 4.0 –lisenssillä.

Linkki: Juha Lankisen kokoelma Finnassa tai https://lappeenrannanmuseot.finna.fi => hakusana: Juha Lankisen kokoelma

Lisätietoja:

projektitutkija Anne Tahvanainen
Lappeenrannan museot
040 130 9214
anne.tahvanainen@lappeenranta.fi

amanuenssi Miikka Kurri
Lappeenrannan museot/Etelä-Karjalan museon kuva-arkisto
040 531 0424
miikka.kurri@lappeenranta.fi