Etusivu PalvelutLappeenrannan kaupunki seuraa aktiivisesti koronatilannetta ja päivittää siihen liittyviä toimintaohjeitaan
Ajankohtaista
16.9.2020 10.14

Lappeenrannan kaupunki seuraa aktiivisesti koronatilannetta ja päivittää siihen liittyviä toimintaohjeitaan

Lappeenrannan kaupunki seuraa tarkkaan koronavirustilannetta ja päivittää omia toimintaohjeitaan aktiivisesti, jotta kaupungin palveluissa ja työtehtävissä voitaisiin ennaltaehkäistä koronan leviämistä.

Kaupunki noudattaa koronan torjumisessa ja koronalta suojautumisessa ennen kaikkea terveysviranomaisten, THL:n, Työterveyslaitoksen, työterveyshuollon ja muiden toimivaltaisten viranomaisten antamia ohjeistuksia.

Kaupungin turvallisuus- ja riskienhallintapäällikkö Ari-Pekka Meurosen mukaan viranomaisten tiedotusta on seurattu tarkkaan koko vallitsevan tilanteen ajan.

– Sovitamme ohjeita ja suosituksia omaan toimintaamme ja muutamme käytäntöjämme niiden mukaisiksi, jotta asiointi kaupungin kanssa olisi mahdollisimman turvallista ja kaupungin toiminta ei pysähtyisi poikkeuksellisissakaan olosuhteissa.

Koronatilanteeseen liittyvää riskiarviointia tehdään säännöllisesti ja työalakohtaisesti. Kaupunki myös konsultoi Eksotea käytännön ohjeistusten osalta.

– Olemme tarkentaneet viimeksi esimerkiksi henkilöstön koronatestaukseen liittyvää ohjeistusta sekä kokouskäytäntöjämme.

– Niin luottamuselinten kokoukset, eri sidosryhmien kanssa pidettävät yhteistyökokoukset kuin työpaikkapalaveritkin suositellaan järjestämään ensisijaisesti etänä tai hybridikokouksina, joihin osa osallistuu sähköisesti ja osa paikan päällä.

Kaupunki on jo aiemmin hankkinut työntekijöilleen kasvomaskeja, joita esimerkiksi hybridikokouksiin osallistuvat tai kasvokkain asiakaspalvelutyötä tekevät henkilöt voivat hyödyntää.

- Ensisijaisesti tärkeintä on kuitenkin huomioida kaikessa toiminnassa ja arjessakin tarvittavat turvavälit ja pitää huolta hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta, Meuronen korostaa.

Viranomaisten antamat ohjeistukset ja suositukset saattavat aiheuttaa tilanteen aikana muutoksia myös kaupungin palvelutuotannossa. Tällaiset mahdolliset muutokset heijastuvat usein myös suoraan asukkaiden arkeen ja niistä tiedotetaan erikseen.

– Tällä hetkellä tilanne Lappeenrannassa on kuitenkin rauhallinen, varsinkin, jos vertaa kevään poikkeusoloihin.

– Varautumissuunnittelua tehdään taustalla kuitenkin koko ajan viranomaisyhteistyönä. Esimerkiksi varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen osalta varautumista tehdään monialaisesti Eksoten kanssa, Meuronen sanoo.

Lisätietoja:
Turvallisuus- ja riskienhallintapäällikkö Ari-Pekka Meuronen
puh. 040 358 1443, ari-pekka.meuronen(at)lappeenranta.fi