Etusivu PalvelutLappeenrannan kaupunginteatterissa 18.10.2018 nähtävä vierailuesitys Miljoona hyvää syytä kertoo koskettavan tarinan, joka rakentuu yhdessä yleisön kanssa
Ajankohtaista
11.10.2018 10:00

Lappeenrannan kaupunginteatterissa 18.10.2018 nähtävä vierailuesitys Miljoona hyvää syytä kertoo koskettavan tarinan, joka rakentuu yhdessä yleisön kanssa

Lappeenrannan kaupunginteatterissa nähdään torstaina 18.10. vierailuesitys Miljoona hyvää syytä, joka on lämmin, liikuttava ja hauska esitys vakavista aiheista. Esitykset järjestetään pienellä näyttämöllä klo 12 ja klo 19.

Miljoona hyvää syytä_Kimmo Hirvenmäki_404x308.jpgDuncan Macmillanin näytelmän taustalla on koskettava tarina nuoren pojan elämästä. Lavalla nähdään yksi mies, Kimmo Hirvenmäki.

– Kerron yleisön keskellä ja kanssa tarinan siitä, kuinka pikkupoikana päätän piristää masentunutta äitiä tekemällä listaa kaikista mahtavista asioista maailmassa. Lista kasvaa esityksen aikana ja seuraa pojan kasvua aikuiseksi saakka. Esityksessä kuvaillaan myös, miten lista lopulta vaikuttaa kertojan elämään, Hirvenmäki avaa.

Yli 12-vuotiaille suunnattua esitystä ovat Hirvenmäen mukaan käyneet katsomassa kaikenikäiset ihmiset.

– En ole koskaan ennen saanut niin paljoa välitöntä ja jälkikäteispalautetta kuin tämän esittämisestä. Yksi näytelmän vahvuuksista piillee siinä, että siinä missä se toiselle näyttäytyy huumoripitoisena revittelynä, joku toinen kuuntelee tarkemmin alla kulkevia tummempia säveliä. Kokeehan meistä jokainen elämänkin eri tavalla, omien koettelemustensa kautta ja läpi.

Näytelmässä kertoja avautuu elämästään, jota on lapsuudesta asti varjostanut äidin itsetuhoinen luonne. Hirvenmäki painottaakin tunteista puhumisen merkitystä.

– Vierailuesitykseni sydämessä piilee viesti, jolle ei voi väittää vastaan. On tärkeää puhua asioista, varsinkin niistä asioista, mistä on hankalinta puhua. On tärkeää tulla kuulluksi ja nähdyksi. Itse soisin saada tuon viestin kuulluksi maan joka kolkassa, etenkin täällä pimeässä Pohjolassamme.

Kemin kaupunginteatterin vierailuesitys koukuttaa varmasti odottamattomalla ja omalaatuisella etenemisellään, jossa tarina rakentuu yhdessä yleisön kanssa.

– Katsojille on luvassa ehkä vähän totutusta erilainen esitys, ja yllättävyys on taattu, koska esiintyjällekin jokainen kerta on esityksen luonteen vuoksi uusi ja yllättävä.

Oulun monologikilpailuissa keväällä 2018 hyvin menestynyt Miljoona hyvää syytä tarjoaa paljon myös esittäjälleen.

– Kun bongasin tekstin jokunen vuosi takaperin, tiesin saman tien, että näytelmä olisi kuin tehty minulle. Ja niinpä kävikin. Parikymmenvuotisen näyttelijänurani huippuhetkistä tämä on se ehdottomasti korkein huippu. Esityksessä ammatillinen haastavuus ja viestin tärkeys ja mielekkyys kohtaavat tavalla, joka saa toivomaan tälle jutulle yhä uudestaan vain pitkää ikää.

Joensuusta kotoisin oleva Kimmo Hirvenmäki vastaa koko esityksen järjestelyistä aina kuskin hommista tekniikan ylöspanon kautta esiintymiseen.

– Se on ainakin varmaa, että Kemin kaupunginteatterista ei monta kertaa vuosisadassa lähde kiertäviä esityksiä, etenkään liki 700 kilometrin päähän Lappeenrantaan. Onkin aivan mahtavaa tulla Suomen toiselle äärelle, Ruotsin rajalta Venäjän vierustoille esiintymään.

– Rinta rottingilla uskallan luvata lappeenrantalaisyleisölle varsin loistavan tunteroisen esitykseni parissa. Tervetuloa!

Kuva: Miljoona hyvää syytä, Kimmo Hirvenmäki.

Lisätietoja:

Teatterinjohtaja Timo Sokura, puh. 040 670 0508
timo.sokura(at)lappeenranta.fi

Miljoona hyvää syytä
Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä
to 18.10. klo 12 ja klo 19.

Lisätietoa ja liput: https://lprteatteri.fi/fi/Ohjelmisto/Miljoona-hyvaa-syyta