Etusivu PalvelutLappeenrannan 72 tunnin liikennehaasteen voittaja valittu
Ajankohtaista
19.10.2018 16:16

Lappeenrannan 72 tunnin liikennehaasteen voittaja valittu

Ramboll Finland Oy:

72 tunnin liikennehaasteen on voittanut joukkue Tiim LST. Tuomariston arvion mukaan ryhmä onnistui rakentamaan innostavan, kestävään kehitykseen nojaavan vision Lappeenrannan tulevaisuudesta. Kilpailutyö muodosti monipuolisen kokonaisuuden, jossa keskustan ja Skinnarilan kampus nidottiin yhteen kehittämällä Rakuunamäen alueesta elävä ja vahva linkki alueiden välille.

winner_tiim LST-2_383x255.jpgLiikennehaasteen tavoitteena oli löytää innovatiivisia tulevaisuuden ratkaisuja liikkumisen ja maankäytön kehittämiseen Lappeenrannan seudulla. Liikennehaaste käynnistyi 16.10.2018 ja se toteutettiin 72 tunnissa. Kilpailuun osallistui eri alojen opiskelijoita Lappeenrannan yliopistosta, Lahden ammattikorkeakoulusta sekä Saimaan ammattikorkeakoulusta. Voittajajoukkueessa olivat mukana Lauri Pulkkinen, Tiina Kainulainen ja Saku Käsnänen Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta.

─ Meillä oli alusta asti ihminen keskiössä. Lähdimme ratkomaan ihmisten arjen ongelmia haastattelemalla ja pyrimme esittämään haasteisiin kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja. Kokonaisuudessaan 72 tunnin liikennehaaste on ollut erittäin mielenkiintoinen ja opettavainen kokemus, ja on ollut mukava haastaa itseään intensiivisellä ryhmäprojektilla. Lisää tällaista, kiteyttää voittajajoukkueen projektipäällikkönä ollut Pulkkinen.

Voittajatiimi esitti työssään innostavia ja konkreettisia kehittämiskohteita Rakuunamäen, matkakeskuksen sekä liikenteen sujuvoittamisen näkökulmasta. Joukkueen visio oli selkeä. Se nivoi ja lähensi taidokkaasti Lappeenrannan keskustan ja Skinnarilan alueita törmäyttäen yhteen opiskelijaelämää ja kaupungin kulttuurillisia ja matkailullisia palveluita. Myös liikennejärjestelmän kehittäminen liittyi luontevasti maankäytön kehittämiseen. Myös taloudellisia reunaehtoja ja hankkeiden vastuutahoja oli pohdittu.

─ Voittajajoukkue oli tunnistanut hyvin lähtökohdat, tehtäväkokonaisuudet ja Lappeenrannan erityishaasteet. Rakuunamäen hyödyntämispotentiaali elävöittämisen ja kaupungin tiivistämisen näkökulmasta oli tunnistettu hienosti, toteaa liikennejärjestelmävastaava Jussi Kailasto Kaakkois-Suomen ELY-keskuksesta.

Voittajan julkisti tuomariston puheenjohtaja, Lappeenrannan kaupungin strategiajohtaja Markus Lankinen. Lankinen kiitteli puheessaan kilpailuun osallistuneita opiskelijoita, tuomareita ja järjestäjiä ja totesi liikennehaasteen olleen kaikille osapuolille opettavainen kokemus.

─ Tehtäväkokonaisuus oli laaja ja haastava, mutta kaikilla joukkueilla oli erinomaisia ajatuksia Lappeenrannan seudun kehittämiseksi. Kestävä liikkuminen nousi ilahduttavasti esiin useiden joukkueiden töissä, sanoo liikenneasiantuntija Pekka Ovaska Liikennevirastosta.

─ Oli mahtavaa havaita, että opiskelijat ovat ajan hermolla. Useissa töissä korostui kestävä kehitys, terveysvaikutukset ja kiertotalous, iloitsee kilpailun kehittäjä Jukka-Pekka Pitkänen Rambollista.

Kilpailun voittajajoukkue pääsee Liveable cities -opintomatkalle Kööpenhaminaan kevään 2019 aikana.

Kilpailun järjestivät Lappeenrannan kaupunki, Liikennevirasto, Kaakkois-Suomen ELY-keskus sekä Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Saimaan ja Lahden ammattikorkeakoulut ja Ramboll Finland Oy. Järjestäjien edustajat toimivat työn ohjaajina ja tuomareina. Kilpailun koordinaattorina toimi Ramboll Finland Oy.

Kilpailutyöt löytyvät liikennehaasteen verkkosivuilta.

Kuvateksti: 72 tunnin liikennehaasteen voitti vuonna 2018 joukkue Tiim LST. Kuvassa vasemmalta Tiina Kainulainen, Lauri Pulkkinen ja Saku Käsnänen.

Lisätietoja

Markus Lankinen, strategiajohtaja, Lappeenrannan kaupunki, puh. 040 701 7328
Seppo Serola, ylitarkastaja, Liikennevirasto, puh. 040 672 0271
Jussi Kailasto, liikennejärjestelmävastaava, Kaakkois-Suomen ELY-keskus, puh. 040 541 9854
Ville Uusitalo, apulaisprofessori, Lappeenrannan teknillinen yliopisto, puh. 040 586 4486
Kirsi Taivalantti, koulutuspäällikkö, Saimaan ammattikorkeakoulu, puh. 040 517 7702
Raine Vihelmaa, lehtori, Lahden ammattikorkeakoulu, puh. 044 708 1437
Jukka-Pekka Pitkänen, Smart Mobility Global Division Director, Ramboll, puh. 040 738 4190