Etusivu PalvelutAsukastilaisuus Pormestarin korttelin asemakaavan muutoksesta 3.12.2019
Ajankohtaista
29.11.2019 10.16

Asukastilaisuus Pormestarin korttelin asemakaavan muutoksesta 3.12.2019

Lappeenrannan kaupunki valmistelee asemakaavan muutosta ydinkeskustassa sijaitsevaan ns. Pormestarin kortteliin. Asemakaavamuutoksen tarkoituksena on korttelin kokonaisvaltainen kehittäminen mahdollistamalla uusien asuin- ja liikerakennusten, niihin liittyvien maanalaisten pysäköintitilojen ja yleisen maanalaisen pysäköintilaitoksen rakentaminen.

Lisäksi kaavassa ratkaistaan korttelin kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten suojelukysymykset.

Kaavaehdotus mahdollistaa suojeltujen rakennusten rinnalla uudisrakentamista

Kulttuuritila Nuijamiestä varten on muodostettu palvelurakennusten korttelialue, jolle saa sijoittaa ravintola- ja kokoontumistiloja sekä kulttuuritoimintaa palvelevia tiloja.

Nuijamiehen rakennus, Saimaanlinna ja Viljelystalo on suojeltu kaavaehdotuksessa sr-18-merkinnällä, joten niitä ei saa purkaa. Rakennuksissa voidaan tehdä toiminnan vaatimia muutoksia ja korjaus- ja muutostöiden tulee olla sellaisia, että rakennusten historiallisesti arvokas ja ympäristön kannalta merkittävä luonne säilyy. Korjaus- ja muutostöissä tulee käyttää alkuperäisiä rakennusosia vastaavia materiaaleja.

Muu osa kaavamuutosalueesta on muutettu asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialueeksi, jolle saa sijoittaa myös majoitus-, palvelu-, ravintola- ja palveluasumisen tiloja. Kino-Aulan rakennus on mahdollista korvata viisi-, osin kuusikerroksisella uudisrakennuksella.

Vanhan Osuuspankin tontilla sijaitseva rakennus on mahdollista korvata räystäslinjaltaan viisikerroksisilla uudisrakennuksilla, joihin saa rakentaa katulinjasta sisäänvedetyt kuudennen ja seitsemännen kerroksen. Tontille saa rakentaa maanalaista pysäköintitilaa kahteen kerrokseen.

Pormestarin puisto on osoitettu kaavassa puistoalueena. Pääosalla puistoa ja Pormestarinkatua on maanalaisen yleisen pysäköintilaitoksen varaus, joka mahdollistaa nykyisen pysäköintilaitoksen laajentamisen länteen päin.

Asemakaavamuutosalueen autopaikkavaatimus on asuntojen osalta 1 ap/ 100 krs-m2 , liike- ja toimistotilojen osalta 1 ap/ 90 krs-m2 ja hotellitoiminnan osalta 1 ap/ 250 krs-m2. Autopaikkavelvoitteessa on 30 %:n huojennus mikäli paikkoja osoitetaan kaupungin omistamaan tai hallinnoimaan pysäköintilaitokseen. Autopaikkavelvoitetta voidaan vähentää myös yhteiskäyttöpaikkojen perusteella.

Kaavaluonnoksesta annettiin ennätysmäärä mielipiteitä

Kaavaluonnoksesta annettiin kirjallisesti 9 lausuntoa ja 23 mielipidettä. Lisäksi Lappeenrannan kaupunkisuunnittelun internet-sivuilla olleen kyselyn kautta antoi mielipiteensä 255 henkilöä ja Kulttuuritila Nuijamies Ry:n internet-sivujen kautta annettiin 747 allekirjoitusta elokuvateatteri Kino-Aulan ja Nuijamiehen suojelemiseksi.

Luonnosvaiheessa saadun palautteen sekä kiinteistöjen omistajien kanssa käytyjen neuvottelujen perusteella asemakaavaratkaisua on tarkistettu luonnosvaiheen jälkeen mm. rakennusalojen rajojen, rakennusoikeuden sekä yleisten määräysten osalta.

Kaavaehdotuksesta järjestetään asukastilaisuus

Kaavahankkeesta järjestetään asukastilaisuus Lappeenrannan kaupungintalolla kokoushuone Wilmassa (1.krs) tiistaina 3.12.2019 klo 17.00–19.00. Asukkailla on tilaisuudessa mahdollisuus tutustua yhdessä suunnittelijoiden kanssa kaavaehdotukseen, kaavaa varten laadittuihin selvityksiin sekä suunnitelmasta tehtyihin havainnekuviin. Tilaisuus on avoimet ovet -tyyppinen eli sinne on mahdollisuus saapua itselleen parhaiten sopivana aikana.

Kaikki kaavasta ja alueen kehityksestä kiinnostuneet ovat tervetulleita asukastilaisuuteen keskustelemaan, kuuntelemaan, ideoimaan ja kertomaan mielipiteitään asemakaavaehdotuksesta.

Lisätiedot:
Kaupunginarkkitehti Maarit Pimiä, puh. 040 653 0745
Asemakaava-arkkitehti Matti Veijovuori, puh. 040 660 5662