Etusivu PalvelutAsukastilaisuus Joutsenon Honkalahden sahan asuntoalueen asemakaavan muutoksesta
Ajankohtaista
21.8.2018 9:00

Asukastilaisuus Joutsenon Honkalahden sahan asuntoalueen asemakaavan muutoksesta

Lappeenrannan kaupunki valmistelee parhaillaan muutoksia Joutsenossa sijaitsevan Honkalahden sahan asuntoalueen asemakaavaan. Asemakaavaan liittyvistä muutoksista järjestetään asukastilaisuus Joutseno-talon valtuustosalissa, Kesolantie 1, torstaina 23.8. kello 17–18.30. Paikalla on mahdollisuus keskustella asemakaavamuutoksesta suunnittelijoiden kanssa. Tilaisuus on avoimet ovet -tyyppinen, eli sinne on mahdollisuus saapua itselleen parhaiten sopivana aikana.

Asemakaavamuutos koskee Honkalahden sahan asuntoaluetta, jota kutsutaan myös Hackmanin vanhaksi asuinalueeksi. Asemakaavan muutoksella kehitetään alueen maankäyttöä kokonaisuutena siten, että se vastaa nykyisiä tarpeita, ratkaistaan rakennusten suojelukysymykset sekä tutkitaan alueen täydennysrakennusmahdollisuuksia.

Nähtävillä olevassa asemakaavaluonnoksessa alueen keskiosiin on suunniteltu toimitilarakennusten korttelialue, jolle saa sijoittaa toimisto- ja palvelutiloja sekä ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomia työtiloja. Alueen etelä- ja itäosiin on kaavailtu pientaloja. Alueella sijaitsee myös kulttuurihistoriallisesti merkittäviä rakennuksia, kuten Kerhola ja Honkalahden päiväkoti sekä asuinrakennus Siskola, joita esitetään suojeltavaksi. Lisäksi asemakaavaluonnoksessa on muodostettu alueen pohjoisosaan suojaviheralue suojaamaan ja rajaamaan aluetta teollisuusalueen suuntaan.

Asemakaavamuutokseen voi tutustua Lappeenrannan kaupungin verkkosivuilla www.lappeenranta.fi > rakentaminen ja maankäyttö > nähtävillä olevat kaavat. Kaava-aineisto on nähtävillä myös Joutsenon kirjastossa, osoitteessa Keskuskatu 2.

Asukkailla on mahdollisuus jättää mielipiteensä Honkalahden sahan alueen asemakaavaluonnoksesta, sekä nähtävillä olevasta osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta 20.8. – 10.9.2018 välisenä aikana. Mielipiteet tulee laittaa osoitteella Lappeenrannan kaupunki, elinvoima ja kaupunkikehitys, Kirjaamo, PL 11, 53101 Lappeenranta tai kirjaamo@lappeenranta.fi

Kaikki kaavasta ja Joutsenosta kiinnostuneet ovat tervetulleita tapahtumaan keskustelemaan, kuuntelemaan, ideoimaan ja kertomaan mielipiteitään kaavaluonnoksesta.

Yhteystiedot
Kaavasuunnittelija Tiia Sillgren, 040 663 2525
Asemakaava-arkkitehti Matti Veijovuori 040 660 5662

Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi