Suosikit

Sellovirtuoosi ja Lappeenrannan kaupunginorkesteri tarjoavat musiikkia mestareilta to 15.2.

JULKAISTU 13.2.2024, 10.46

Mies sellon kanssa.

Torstaina 15.2. klo 19 Lappeenrannan kaupunginorkesteri saa solistikseen nuoren sellovirtuoosin. Sellisti Jonathan Roozeman soittaa Luigi Boccherinin Sellokonsertto B:n kapellimestari Erkki Lasonpalon johtamassa Sellokomeetta-konsertissa. Konsertin avaa Jean Sibeliuksen Concert overture ja ilta huipentuu Leoš Janacékin orkesterisarjaan oopperasta Varasteleva kettu.

Solistina maailmalla konsertoinut nuori sellotaituri

Sellisti Jonathan Roozeman opiskeli Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa Martti Rousin oppilaana. Hän saavutti vain 12-vuotiaana semifinaalipaikan ja erikoispalkinnon Turun (2010) ja Paulon (2013) sellokilpailussa sekä Gaspar Cassadon -kilpailussa Japanissa (2013). Vuonna 2012 hän voitti toisen palkinnon Amsterdamissa ’Nationaal Celloconcoursissa’ nuorimpana osallistujana koskaan. Kuudes sija kansainvälisessä Tshaikovski-kilpailussa loi välittömästi lukuisia soolo- ja resitaalikonsertteja. Lukuisat muut konserttijärjestäjät ovatkin kutsuneet Roozemanin soittamaan konserttisarjoihin ympäri maailmaa. Hän saavutti myös ensimmäisenä suomalaisena finaalipaikan arvostetussa Naumburg-kilpailussa New Yorkissa lokakuussa 2015.

Roozeman on pienestä pitäen soittanut ammatti- ja opiskelijaorkestereiden solistina, joista mainittakoon Radion Sinfoniaorkesteri, Tapiola Sinfonietta ja Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri. Hän on tehnyt yhteistyötä muun muassa Sakari Oramon ja Jukka-Pekka Sarasteen kanssa. Roozeman toimii myös aktiivisena kamarimuusikkona festivaaleilla eri puolilla Eurooppaa.

Roozeman soittaa Suomen Kulttuurirahaston myöntämällä italialaisella David Tecchler sellolla (1707) ja ulkomaalaisen mesenaatin lainaamalla Dominique Peccatte arvojousella.

Sibeliuksen Konserttialkusoitto herätetään henkiin

Jean Sibeliuksen (1865–1957) Konserttialkusoitto on kaksitoistaminuuttinen teos pienelle orkesterille. Sibelius johti teoksen kantaesityksen Turussa 7.4.1900. Teosta ei ole esitetty säännöllisesti sitten 1900-luvun alkuvuosien. Konserttialkusoitto pohjautuu Sibeliuksen näyttämöteoksen, Jungfrun i tornetin, Neito tornissa musiikilliseen materiaaliin ja löytyy ikään kuin sen sisään piilotettuna. Kapellimestari Tuomas Hannikainen havaitsi sen olemassaolon tekemissään tutkimuksissa vuonna 2018. Hän on editoinut Konserttialkusoiton nuottimateriaalin ja saattanut sen esitettävään asuun.

Boccherinin sellokonsertto on romanttisen loiston mestariteos

Luigi Boccherinin Sellokonsertto nro 9 B-duuri G. 482, syntyi joko 1760-luvun lopulla tai 1770-luvun alussa. Boccherini oli myös lahjakas sellisti ja sävelsi soittimelleen kaksitoista konserttoa. Vuonna 1895 saksalainen sellisti Friedrich Grützmacher otti tämän romanttisen virtuoosikonserton ohjelmistoonsa. Boccherinin yhdeksäs sellokonsertto on pitkään ollut olennainen osa sellon tärkeintä repertuaaria, koska selloa käytetään koko neljän oktaavin alueella. Grützmacher yhdisti Boccherinin yhdeksännen sellokonserton muihin Boccherinin sellokonsertoihin. Kaikista muutoksista huolimatta tämä konsertto on yksi Boccherinin tunnetuimmista teoksista.

Tšekkiläisen kansantarinan lumo: Ovela kettu -ooppera

Léos Janáček (1854–1928) syntyi vaatimattomasti toimeentulevaan opettajaperheeseen ja aloitti muusikonuransa kuoropoikana Brnossa. Hän opiskeli musiikkia Prahassa ja Leipzigissa. Janáčekin varhaistuotanto on pääasiassa romanttista, mutta myöhemmin hän sai vaikutteita lisäksi määriläisestä ja slovakialaisesta kansanmusiikista. Oopperasäveltäjistä hän piti esikuvanaan venäläistä Modest Musorgskia.

Ovela kettu (alkuperäinen nimi Příhody lišky Bystroušky) on Leoš Janáčekin kolminäytöksinen tšekinkielinen ooppera, joka valmistui vuonna 1923 säveltäjän itse muokattuun librettoon Rudolf Těsnohlídekin novellin mukaan. Oopperassa on mukana määriläistä kansanmusiikkia ja rytmejä, kun se kertoo älykkään ”teräväkorvaisen” ketun elämästä ja mukana tulevista villieläimistä sekä muutamista ihmisistä ja heidän pienistä seikkailuistaan heidän elämänkaarensa läpi. Orkesterisarjan oopperan musiikista on sovittanut Iain Farrington.

Sellokomeetta

to 15.2. Lappeenranta-sali klo 19
Johtaa Erkki Lasonpalo
Solisti Jonathan Roozeman, sello

Ohjelma:
Jean Sibelius: Concert overture, sov. T. Hannikainen
Luigi Boccherini: Sellokonsertto B
Leoš Janacék: Varasteleva kettu -sarja, sov. I. Farrington 

Liput 32 € / 22 €, opiskelijat 7 €
Kausikorttikonsertti

Konsertin kesto n. 2 tuntia, sisältäen väliajan.

Lisätiedot:

Milko Vesalainen, Intendentti – Lappeenrannan kaupunginorkesteri
puh. 040 547 8706, milko.vesalainen@lappeenranta.fi

Kaikki kevään 2024 konsertit löytyvät verkkosivuiltamme: www.lprorkesteri.fi