Suosikit

Oletko kiinnostunut perhepäivähoitajan työstä? Lappeenrannan kaupunki etsii uusia perhepäivähoitajia keskusta-alueelta

JULKAISTU 31.10.2023, 10.24

Lappeenrannan kaupunki etsii etenkin keskusta-alueelta uusia perhepäivähoitajia. Tällä hetkellä kaupungin palkkalistoilla on 16 perhepäivähoitajaa ympäri kaupunkia. Perhepäivähoitaja tekee varhaiskasvatustyötä omassa kodissaan noin 40 tuntia viikossa. Yhdellä perhepäivähoitajalla voi olla hoidettavanaan maksimissaan neljä varhaiskasvatusikäistä, yleensä alle kuusivuotiasta lasta.

– Etsimme riveihimme nyt uusia perhepäivähoitajia, etenkin Lappeenrannan keskusta-alueen tuntumasta. Hakija voi olla joko jo ennen lastenhoitotyötä tehnyt, tai muuten asiasta kiinnostunut, kertoo perhepäivähoidon ohjaaja Leena Kinnunen.

Perhepäivähoitaja vastaa itsenäisesti lapsiryhmänsä hoidosta, ulkoiluista, ruokailuista, levosta ja muusta tavoitteellisesta varhaiskasvatustoiminnasta. Perhepäivähoitajan tukena on esihenkilö ja kollegat. Perhepäivähoitajan työstä kiinnostuneet voivat aluksi sitoutua tehtävään esimerkiksi puolen vuoden jaksoksi alkaen vuoden 2024 alusta.  

Tehtävästä kiinnostuneita toivotaan ottavan yhteyttä Leena Kinnuseen.

Lisätiedot ja tiedustelut tehtävästä:

Leena Kinnunen
Perhepäivähoidon ohjaaja / varhaiskasvatuksen rekrytointi
Lappeenrannan kaupunki
puh. +358 40 55 37 661