Suosikit

Lappeenrannan Vuoden nuori on Olli Aalto – Nuorten kyvyt ja äänet esiin -tapahtuma nosti esiin aktiivisia nuoria ympäri Suomea

JULKAISTU 1.11.2023, 08.58

Nuorten Suomi järjesti valtakunnallisen Nuorten kyvyt ja äänet esiin -koulutus- ja palkitsemistapahtuman Jyväskylässä syyskuun lopulla. Tapahtuma oli omistettu aktiivisille nuorille ja aikuisille, jotka ovat tehneet merkittävää työtä nuorten hyvinvoinnin ja osallisuuden eteen.

– Nuorisoalalla ei ole liikaa palkitsemisia, joten päätimme osaltamme olla kannustamassa toimijoita ja nostamassa nuorten asioita positiivisella tavalla esiin, kertoo Eeva-Liisa Tilkanen, Nuorten Suomi ry:n toiminnanjohtaja yhdistyksen tiedotteessa.

Lappeenrannan Nuorisotoimi palkitsi akiitivisen ja sosiaalisen nuoren

Palkitsemisjuhlassa jaettiin viisi valtakunnallista palkintoa sekä kuntakohtaisesti yli 40 kunnasta eri puolilta Suomea yhteensä 70 palkittavaa. Suomen kunnille tarjottiin mahdollisuus nimetä oman kuntansa palkittavat vuoden nuoren ja vuoden aikuisen, jotka ovat tehneet merkittävää työtä nuorten hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämiseksi.

Lappeenrannan Vuoden nuorena palkittiin Olli Aalto, joka on ollut aktiivisesti Lappeenrannan nuorisovaltuuston toiminnassa mukana jo kolme kautta (yhteensä 6 vuotta). Tunnustuksen mukaan Aalto on aktiivinen ja idearikas nuvalainen, joka kehittää nuorisovaltuuston toimintaa, innostuu ideoista sekä ilmaisee rohkeasti mielipiteensä.

Valinnan teki Lappeenrannan nuorisotoimi. Nuorisovaltuuston ohjaaja Riitta Korhonen vahvistaa palkitsemisperusteet.

– Aktiivisen ja pitkäaikaisen toiminnan lisäksi Olli ottaa muut huomioon ja on läsnä. Ollilla on paljon hyviä ideoita ja hän tulee kaikkien kanssa toimeen. Hän ei pelkää ottaa kantaa asioihin, Korhonen kertoo.

Koulutus- ja palkitsemistapahtumaa organisoi Nuorten Suomi ry. Palkitseminen on yksi yhdistyksen monista toiminnoista, joissa nuoret ovat toiminnan keskiössä. Yhdistyksen tavoitteena on lisätä nuorten valmiuksia ja mahdollisuuksia tehdä, toimia ja vaikuttaa. Nuorille halutaan mahdollistaa heidän itsensä kokoisia ja itselleen sopivia haasteita, sekä tukea ja luottamusta niiden toteuttamiseen. Tapahtumalla halutaan nostaa esille nuorten aktiivisuutta ja nuorten taustalla toimivia aikuisia. Tapahtuman yhteistyökumppaneita ovat rahoittaja Alfred Kordelinin säätiö, pääyhteistyökumppani Jyväskylän yliopisto, Keskimaa, Viherlandia, Karto, nuorisokeskus Marttinen, nuorisokeskus Anjala ja nuorisokeskus Piispala.

Lisätiedot:

Riitta Korhonen – vs. Digi- ja osallisuustyöntekijä / Nuorisovaltuuston ohjaaja
Lappeenrannan kaupunki
puh. 040 591 7784
riitta.korhonen@lappeenranta.fi