Lappeenrannan kaupungin ravintolapalveluiden sopimustoimittajaksi valittiin Kattava Catering – kaksi tarjoajaa poissuljettiin kilpailutuksesta
Lappeenrannan kaupunki kilpailutti kaupungintalon sekä Lappeenrannan kaupunginteatterin kahvila-, ravintola-, sekä kokous ja konferenssitarjoiluiden hankinnan. Kilpailutuksessa saatiin yhteensä kolme tarjousta. Kilpailutuksen perusteella kaupunginhallitus päätti valita kaupungin sopimustoimittajaksi Kattava Catering Lappeenranta Oy:n 24 kuukauden mittaiselle sopimuskaudelle. Lisäksi kaupunki varasi itselleen oikeuden jatkaa sopimuskautta kahdella vuoden pituisella optiokaudella.
Lappeenrannan kaupunginhallitus päätti sulkea tarjouskilpailun ulkopuolelle kaksi muuta tarjoajaa. Karelia Gourmet Oy:n poissulkemisen perusteena oli hankinta-asiakirjoissa asetettuja vaatimuksia vastaamaton tarjous.
Kolme Kiveä Ravintolat Oy suljettiin kilpailutuksen ulkopuolelle julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain 81 §:n 1 momentin kohtien 10) ja 11) sekä 5) ja 3) perusteella.
Kilpailutuksen aikana ilmeni muun ohessa, että Kolme Kiveä Ravintolat Oy oli varsin todennäköisesti toimittanut kaupungille oleellisesti vääriä tietoja hankintaprosessiin liittyen. Lappeenrannan kaupungin arvion mukaan asiassa on tarvetta selvittää, onko tarjoajaa syytä epäillä rikoslain 33. luvun mukaisesta väärennösrikoksesta.
– Kaupunki on tehnyt asiasta tutkintapyynnön poliisille. Tässä vaiheessa emme voi kommentoida asiaa enempää, vaan prosessi etenee poliisin aikataulujen mukaisesti, toteaa kaupunginjohtaja Tuomo Sallinen.
Voimassa oleva väliaikainen ravintolapalveluiden sopimus puretaan
Lappeenrannan kaupungilla ja Kolme Kiveä Ravintolat Oy:lla on voimassa oleva väliaikainen sopimus edellä käsitellyistä ravintolapalveluista. Sopimuskausi on alkanut 19.8.2024 ja se on päättymässä 19.10.2024. Väliaikaisen sopimuksen luonteen vuoksi kaupungilla on oikeus ennen sopimuskauden päättymistä purkaa sopimus välittömästi ilman erillistä irtisanomisaikaa.
– Ottaen huomioon Kolme Kiveä Ravintolat Oy:n menettelyn kilpailutuksessa, kaupungilta olisi kohtuutonta edellyttää yhteistyön jatkamista mainitun toimijan kanssa edes väliaikaisen sopimuksen päättymisajankohtaan saakka. Näin ollen kaupunki purkaa väliaikaisen sopimuksen ilman aiheetonta viivytystä, toteaa kaupunginjohtaja Sallinen.
Lappeenrannan kaupunki pyrkii aloittamaan ravintolapalveluita koskevan yhteistyön Kattava Catering Oy:n kanssa mahdollisimman pian nykyisen väliaikaisen sopimuksen purkamisen jälkeen. Yhteistyö uuden sopimustoimijan kanssa alkaisi väliaikaisella sopimuksella. Varsinainen hankintasopimus on mahdollista allekirjoittaa vasta hankintapäätöksen lainvoimaistumisen jälkeen.
Lisätietoja:
Kaupunginjohtaja Tuomo Sallinen
Puh. 040 624 1422, tuomo.sallinen@lappeenranta.fi