Suosikit

Kirjojen ennakkovaraaminen on huimassa kasvussa – Lappeenrannan kaupunginkirjasto kannustaa nykyistäkin ahkerampaan ennakkovaraamiseen

JULKAISTU 26.10.2023, 13.33

Henkilö lainaa kirjoja lainausautomaatilla.

Kirjojen ennakkovaraaminen tulee koko ajan suositummaksi. Tänä vuonna on Heili-kirjastoissa lähetetty jo yli 137 500 varauksiin liittyvää viestiä.

Lappeenrannassa ennakkovaraamisen kasvaneet määrät on otettu ilolla vastaan. Kirjastot ovat asukkaille peruspalvelu ja varausjärjestelmä on osa tuota peruspalvelua.

– Lappeenrannan kaupunginkirjasto ja Etelä-Karjalan Heili-kirjastot toivottavatkin kaikki maakunnan asukkaat tervetulleiksi varaamaan kirjoja, koska lukeminen kannattaa aina. Ainoa huomioitava rajoitus on varausjärjestelmässä oleva kappalemäärä: kerralla voi olla 50 varausta, Lappeenrannan kaupunginkirjaston palvelupäällikkö Paula Mäkelä sanoo.

Mäkelän mukaan kasvaneet varausmäärät eivät tule yllätyksenä, sillä toiminta on tehty asiakkaille mahdollisimman helpoksi ja kirjastot haluavat kannustaa asiakkaitaan vielä nykyistäkin ahkerampaan varailuun.

– Asiakkaiden näkökulmasta on kätevää, kun varauksen voi tehdä omalla älylaitteella missä vain ja ilmoituksen saatuaan voi hakea kirjan toivomastaan noutopaikasta.

– Lappeenrannan lähikirjastoista monet ovat omatoimikirjastoja, joissa lainoja voi noutaa lähes koko päivän ajan. Noutokirjojen hyllyt ja itsepalvelulainauspisteet on sijoitettu niin, että niitä olisi mahdollisimman sujuva käyttää myös omatoimisesti.

Kirjojen varaus- ja kuljetusjärjestelmä on luotu nimenomaan asiakkaita varten, ja Mäkelän mielestä he ovat upeasti sen myös löytäneet.

– Varaukset lisääntyvät koko ajan, ja kehitämme järjestelmää jatkuvasti. Ymmärrämme oikein hyvin, että helppo ja nopea varausjärjestelmä tukee lukemista ja lainaamista. Kirjasto on asiakkaita varten, ja henkilökunta tekee kaikkensa lukemisen edistämiseksi, Mäkelä hymyilee.

Lisätietoja:

Paula Mäkelä, palvelupäällikkö, Lappeenrannan kaupunginkirjasto
puh. 040 718 7688, paula.makela@lappeenranta.fi,

Anu Talka, Lappeenrannan kaupungin kulttuurijohtaja
puh. 040 350 8111, anu.talka@lappeenranta.fi