Suosikit

Elämän nälkä -palkinto myönnettiin kestävyysjuoksija Alisa Vainiolle

JULKAISTU 12.10.2023, 16.30

Kestävyysjuoksija Alisa Vainio juoksee.

Lappeenrannan kaupunginhallitus on valinnut vuoden 2023 Elämän nälkä -palkinnon saajaksi kestävyysjuoksija Alisa Vainion. Vainio vastaanotti palkinnon Lappeenrannan Rantapuistossa järjestetyssä tilaisuudessa, jossa julkistettiin myös Pave Maijasen muistoteos.

Elämän nälkä -palkinto on tuhannen euron stipendi sekä muistoesine. Se myönnetään vuosittain yhdelle 13–29-vuotiaalle nuorelle esimerkiksi ansioista taloudellisen, sosiaalisen, ekologisen ja kulttuurisen kestävän kehityksen edistäjänä, urheilu- ja/tai kulttuurimenestyksestä sekä rohkeudesta katsoa tulevaisuuteen ja olla kumppani nykypäivän globaalissa yhteiskunnassa.

Lappeenrannan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Joonas Grönlundin mukaan kaupunki kannustaa nuoria rohkeasti kokeilemaan siipiään ja tekemään tulevaisuudestaan itsensä näköisen.

– Alisa on palkinnonkin hengessä hieno esimerkki lappeenrantalaisnuorille periksiantamattomuudesta, pitkäjänteisestä työstä, itsensä haastamisesta sekä ennen kaikkea rohkeudesta toteuttaa unelmiaan omana itsenään.

Lappeenrannan Urheilu-Miehiä edustava ja maratonin Suomen ennätyksen helmikuussa 2023 juossut Alisa Vainio pitää Elämän nälkä -palkintoa suurena kunniana.

– Olen pitkään etsinyt omaa elämän nälkääni ja polkuani. Yritän aina kaikkeni ja tiedän, että se riittää. On tärkeää myös kunnioittaa muita ihmisiä.

Sitkeäksi itseään luonnehtivalle Vainiolle pienistä hetkistä nauttiminen on merkityksellistä, sillä hän tietää, että hetket luovat suuren kokonaisuuden.

– Aina ei tarvitse onnistua täydellisesti. Maaliviivalle voi olla monta eri reittiä, joista mikään ei koskaan ole mutkaton.

Vainio kertoo, että häntä motivoi ennen kaikkea se, että saa toteuttaa itseään ja arvostaa sitä mitä tekee. Se on samalla kannustus, jonka hän jakaa lappeenrantalaisnuorille.

– Ei pidä antaa ulkopuolisten asioiden kaataa omia haaveita.

Alisa Vainio on kautta aikain toinen Elämän nälkä -palkittu. Ensimmäinen palkinto myönnettiin vuonna 2022 paraolympiamitalisti Santeri Kiiverille.

Lisätietoja:

Joonas Grönlund, Lappeenrannan kaupunginhallituksen puheenjohtaja
puh. 0400 699 984, joonas.gronlund@lappeenranta.fi

Anu Talka, kulttuurijohtaja, Lappeenrannan kaupunki
puh. 040 350 8111, anu.talka@lappeenranta.fi