Valitse taso

Asemanseudun kehittäminen

Lappeenrannan kaupunki on käynnistänyt Lappeenrannan asemanseudun kokonaisvaltaisen kehittämistyön. Työn tavoitteena on asemanseudun kehittäminen monipuolisena liikkumisen, palvelujen ja asumisen keskittymänä sekä alueen liittäminen nykyistä kiinteämmin ydinkeskustaan. Kehittämisen taustalla ovat myös matkustajaliikenteen kasvu ja tarve asemapalveluiden kehittämiselle. Asemanseudun kehittämiseksi on käynnistetty asemakaavan ja tonttijaon muutos rautatieaseman ympäristössä. Asemakaavamuutoksen tavoitteena on mahdollistaa rautatieaseman ympäristön kokonaisvaltainen kehittäminen ydinkeskustaan liittyvänä toimitilojen, palvelujen ja asumisen alueena. Suunnittelualueeseen sisältyy myös Ratakadun pohjoispuolinen alue, jolla sijaitsee mm. Armilan U-koulu.

 

Asukastilaisuudet ja vuorovaikutus

Lähtötietokysely

Ennen varsinaisen suunnitelman laatimista, kerätään lähtötietoja alueen asukkailta ja yrityksiltä sekä alueen käyttäjiltä nettikyselyllä. Kysely on auki 30.6.2022 saakka. Kyselyyn pääset tästä linkistä.

Asukastilaisuudet

Asemakaavaan liittyvä aloitusvaiheen asukastilaisuus pidettiin tiistaina 17.5.2022 klo 16.30.

 

Lisätietoa osallistumisesta

Asemakaavan kulku

Aloitusvaihe (menossa)

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) pidetään maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 62 ja 63 §:n mukaisesti nähtävillä 12.5.2022 alkaen kaavan laadinnan ajan

Mahdolliset kommentit osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta tulee toimittaa osoitteeseen Lappeenrannan kaupunki, Kirjaamo, PL 11, 53101 Lappeenranta tai kirjaamo@lappeenranta.fi.

 

Luonnosvaihe

 

Ehdotusvaihe

 

Hyväksymisvaihe

Sijainti

Asemakaavamuutos koskee Reijolan kaupunginosasta Tykki-Kiviharjun ja Harapaisen kaupunginosiin ulottuvaa asemanseutua. Suunnittelualue rajautuu koillisessa Kauppakatuun, kaakossa rata-alueen kaakkoisreunaan, lounaassa Armilanlinnan alueeseen ja luoteessa Vanhaan hautausmaahan. Yllä olevaan karttaan on merkitty suunnittelualueen sijainti ja alustava rajaus. Alueen rajaus saattaa muuttua suunnittelun edetessä.

Liitteiden sisältö kuvattuna

Asemakaavaselostuksessa esitetään kaavan tavoitteiden, eri vaihtoehtojen ja niiden vaikutusten sekä ratkaisujen perusteiden arvioimiseksi tarpeelliset tiedot.

Havainnekuvalla selvennetään kaavakartan suunnitelmaa.

Kaavakartta on kaavapiirros, jossa esitetään alueen maankäyttö. Kartta pitää sisällään myös ohjeet symbolien lukemiseen.

Kaavamuutoshakemuksella tehdään aloite kaavan laatimisesta tai muutoksesta.

Kuulutus, jolla ilmoitetaan kaavojen vireille tulosta, nähtäville asettamisesta, voimaantulosta ja erilaisista tiedotus - ja yleisötilaisuuksista.

Osalliset pitää sisällään kaikki maanomistajat sekä ne ihmiset, joiden asumiseen, työntekoon, tai muihin oloihin suunnitelma saattaa huomattavasti vaikuttaa. Osallisia voivat olla myös viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaan suunnittelu liittyy.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, josta selviää se, miten vuorovaikutus järjestetään, ja miten kaavan vaikutuksia on tarkoitus arvioida. Siinä kerrotaan myös hankkeen lähtökohdat, tavoitteet, aikataulu ja määritellään kaikki hankkeen osalliset.

Yhteyshenkilöt

Kaavasuunnittelija Niina Seppäläinen puh. 040 668 4499

Asemakaava-arkkitehti Matti Veijovuori puh. 040 660 5662

Kaupunginarkkitehti Maarit Pimiä puh. 040 653 0745

Sähköposti on muotoa: etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi