Valitse taso

Joutsenon Palstakujan asemakaavan muutos ja tonttijako

Palstakujan asemakaavamuutoksen tavoitteena on vastata alueella todettuun päivähoitotoiminnan tarpeeseen muuttamalla kaksi rakentamatonta rivitalotonttia yhdeksi tontiksi. Samalla asemakaavaa muutetaan siten, että se mahdollistaa päiväkotirakentamisen.

Asemakaavan kulku

Aloitusvaihe

Asemakaavan muutoksen laatiminen on käynnistynyt yksityisen toimijan, Hoivaneliö Oy:n, aloitteesta.

Luonnosvaihe

Asemakaavaluonnos, osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä kaavan valmisteluaineisto olivat nähtävinä 7.5 – 28.5.2018 välisenä aikana Lappeenrannan kaupungintalolla kaupunkisuunnittelussa (Villimiehenkatu 1, 3.krs) sekä näillä sivuilla. Kaavaluonnos oli nähtävillä myös Joutsenon kirjastossa (Keskuskatu 2).

Kaavaluonnokseen liittyvä asukastilaisuus järjestettiin Joutseno-talolla valtuustosalissa, Kesolantie 1, tiistaina 8.5.

Ehdotusvaihe

Kaupunkikehityslautakunta 13.6.2018

Kaupunginhallitus 2.7.2018

Kaavaehdotus nähtävillä 5.7. - 6.8.2018

Hyväksymisvaihe

Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt asemakaavamuutoksen 27.8.2018.

Lainvoimaisuudesta on kuulutettu 15.10.2018.

Sijainti

Asemakaavamuutos koskee Joutsenon Palstankujan kahta rakentamatonta rivitalotonttia. Asema-kaavan muutosalue sijaitsee noin kilometrin päässä Joutsenon keskustasta. Suunnittelualue rajautuu Palstakujaan, Yläpappilantiehen ja Rantatiehen. Lounaassa alue rajautuu rivitalotonttiin. Alueen koko on noin 0,5 hehtaaria.

 

Yhteyshenkilöt

Kaavasuunnittelija

Tiia Sillgren puh. 040-6632525

Asemakaava-arkkitehti

Matti Veijovuori 040-6605662

Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Rakentaminen, maankäyttö ja kaavoitus