Palvelut
Valitse taso

Joutsenonkangas Voimakaari, asemakaavamuutos ja asemakaava sekä tonttijako

Suunnittelualue on asemakaavassa teollisuus- ja varastorakennusten korttelialuetta ja asemakaavoittamatonta aluetta. Suunnittelun tavoitteena on säilyttää alueen käyttötarkoitus teollisuus- ja varastointitoimintana muuttaen samalla alueen korttelirakennetta vastaamaan nykyisiä tarpeita. Tarkoitus on muodostaa alueelle kaksi sitovaa teollisuustonttia. Samalla tarkistetaan rakentamista ohjaavia merkintöjä.

Asemakaavan kulku

Aloitusvaihe

Aloite asemakaavan muuttamiseksi on tullut Lappeenrannan kaupungin maaomaisuuden hallinnalta. 

Luonnosvaihe

Kaavaluonnos oli nähtävillä 20.12.2018 – 18.1.2019. Lausuntoja saapui 11 kappaletta. Mielipiteitä ei saapunut.

Ehdotusvaihe

Kaupunkikehityslautakunta 21.3.2019

Kaupunginhallitus 28.1.2019

Kaavaehdotus oli nähtävillä  7.2. – 11.3.2019 välisen ajan. Ely-keskuksen lausunnossa ei ollut huomautettavaa. Muita muistutuksia ja lausuntoja ei saapunut.

Hyväksymisvaihe

Kaava hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa 25.3.2019. Kaava on lainvoimainen.

Asukastilaisuudet ja vuorovaikutus

Asukastilaisuudet

Mahdollisista asukastilaisuuksista tiedotetaan näillä sivuilla.

Lisätietoa osallistumisesta

Sijainti

Asemakaavan muutosalue sijaitsee Joutsenonkankaan teollisuusalueen länsireunassa noin 4 kilometriä Joutsenon taajaman keskustasta. Asemakaavan muutos ja laajennus koskevat rakentamatonta 17,8 hehtaarin kokoista metsäaluetta. Suunnittelualueen sijainti ja rajaus näkyvät yllä olevassa kuvassa. Rajaus voi muuttua suunnittelun edetessä.

Liitteiden sisältö kuvattuna

Kaavaselostuksessa esitetään kaavan tavoitteiden, eri vaihtoehtojen ja niiden vaikutusten sekä ratkaisujen perusteiden arvioimiseksi tarpeelliset tiedot.

Kaavakartta on kaavapiirros, jossa esitetään alueen maankäyttö. Kartta pitää sisällään myös ohjeet symbolien lukemiseen.

Havainnekuvalla selvennetään kaavakartan suunnitelmaa.

Kaavamuutoshakemuksella tehdään aloite kaavan laatimisesta tai muutoksesta.

Kuulutus, jolla ilmoitetaan kaavojen vireille tulosta, nähtäville asettamisesta, voimaantulosta ja erilaisista tiedotus - ja yleisötilaisuuksista.

Osalliset pitää sisällään kaikki maanomistajat sekä ne ihmiset, joiden asumiseen, työntekoon, tai muihin oloihin suunnitelma saattaa huomattavasti vaikuttaa. Osallisia voivat olla myös viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaan suunnittelu liittyy.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, josta selviää se, miten vuorovaikutus järjestetään, ja miten kaavan vaikutuksia on tarkoitus arvioida. Siinä kerrotaan myös hankkeen lähtökohdat, tavoitteet, aikataulu ja määritellään kaikki hankkeen osalliset.

Seurantalomakkeet pitää sisällään erilaista kaavaan liittyvää tilastotietoa.

Yhteyshenkilöt

Kaavasuunnittelija

Sivi Ihalainen  040 650 1221

Asemakaava-arkkitehti

Matti Veijovuori 040 660 5662

Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Rakentaminen, maankäyttö ja kaavoitus