Kevät

Unelmaduuninovelli, Maija Alamäki

Valkoinen maa muuttuu läpinäkyväksi. Aurinko kurkistaa pilvien takaa. Päivät pitenevät ja metsässä kävellessä, virtaavan pienen puron äärellä voi kuulla sitä veden liplatusta. Koivuihin alkaa tulla pieniä keltaisia sykeröitä, ja hiljalleen, yksi toisensa jälkeen niistä muodostuu vihreitä lehtiä.

Mutta varaslähdön onkin ottanut tänä vuonna meidän pieni vaahtera. Se on aloittanut kukintansa toukokuun lopussa ja sen kauniit pienet vaahteran kukat kasvaneet jo suuriksi.

Ilmojen myös lämmetessä alkaa jo täysi odotus kesästä ja kesälomasta. Tuntuu kuin koko kansa olisi käynyt talviunille ja alkaa pikkuhiljaa heräillä. Niin kuin eläimetkin. Linnut, jotka lentävät takaisin etelästä ja sen lämmöstä. Karhut, joista puhutaan.

Kevät on tosiaan verrattuna heräämiseen. Luonto herää, kirkastuu. Talven peite poistuu ja lämpö hiipii jokaisen kotiovelle. Laskettelukeskukset sulkevat ovensa, huvipuistot avaavat omansa. Alkaa suunnittelu, mitä tekee kesällä. Kesä tuntuu olevan jo niin nurkan takana.

Koulussa alkaa kaikilla viime tipan petraus. Tai no, melkein kaikilla. Osa on jo heittänyt toivonsa menemään, mutta osa kuitenkin yrittää parantaa numeroitaan vielä viime tipassa. Vaikka tämä todellakin on viime tippa.

Koko kevät kuitenkin menee kesää odotellessa. Maisema muuttuu, kirkastuu. Vihreys ilmestyy valkoisen tilalle.

Makaan Millan kanssa ulkona viltin päällä. Aurinko on päättänyt tänään ilmestyä koko komeudessaan. Vaikka sää on vielä hieman viileä, se ei estä meitä makaamasta viltin päällä auringon alla. Suunnittelemme kesää, teemme seuraavan kesän ämpärilistaa, johon merkitsemme kaikkea, mitä aiomme toteuttaa kesän aikana. Jos kyseistä kohtaa ei tee, päälle kaadetaan ämpärillinen kylmää vettä ja kärsitään kohtalo.

”Aion mennä ensi kesänä ulkomaille”, Milla sanoo. ”Vaihtoon kuukaudeksi”, hän selventää vielä, ja kierähtää mahalleen.

”Ai”, mutisen ja katselen taivaalla ohuita lentäviä pilviä. ”Minne?”

”Hollantiin”, hän sanoo ja hymyilee innokkaana. ”Kaupunkiin nimeltä Assen. Oletko kuullut siitä?” Pudistan päätäni. ”En minäkään ennen kuin nyt.”

Nyökyttelen. ”Minä aion syödä litran jäätelöä. Kerralla.”

Milla purskahtaa nauruun. ”Siitä vain!”

Loppujen lopuksi nukahdan kesäsuunnitelmiemme keskelle auringonpaisteeseen. Herään auton ääneen, joka kurvaa pihallemme. Aurinko on mennyt pilveen. Huppari alkaa olla liian kylmä, vaikka ilma näyttää paljon lämpimämmältä.

”Päätit sitten nukahtaa”, Milla sanoo.

Hieron silmiäni. ”Et sitten aikonut edes herättää minua?”

”Olit siinä niin suloinen, etten viitsinyt”, Milla naurahtaa.”Minun pitää kuitenkin mennä, minulla alkaa pian pesäpalloharkat.”

Nyökkään hänelle, kun hän kerää tavaransa ja kipittää vihreän polkupyöränsä luokse. Hän hyppää sen kyytiin ja polkaisee matkaan kotinsa kautta kohti lähintä urheilukenttää.

Menen sisälle ja nappaan lautaselle ruokaa. Isäni on virkistynyt, hän jopa nyt jaksaa hymyillä päivästä toiseen. Pikkusiskonikin on onnellinen. Hän saa nyt käyttää päivästä toiseen niitä kenkiään, joissa on vilkkuva valo. Hän on onnensa kukkuloilla, ja haluaisi pukea ne jalkaansa ruokapöytäänkin. Vaikka äiti kieltääkin, hän silti iloisena heiluttelee jalkojaan koko syönnin ajan keltaisissa sukissaan.

Teen tarpeelliset koulujutut, mutta kun iltapäivä alkaa muuttua illaksi, nappaan takin päälleni ja kiedon ohuen kaulahuivin ympärilleni. Vaikka aurinko ei enää paista, aion silti mennä ulos. Nappaan kangaspohjaisen kangastaulun mukaan ja kasan pensseleitä ja maaleja. Otan mukaani myös viltin, jonka päällä voisin istua. Ulos mennessäni kävelen suoraa tietä lähimpään metsään, joka on aivan kotini nurkilla.

Valitsen polun, joka vie pienelle purolle, jota ympäröi vanha pelto, joka ei ole enää viljelykäytössä. Pieniä puita on kasvanut puron varrelle, tai niin ainakin muistan.

Ja puro sen varrella on juuri sellainen kuin muistelin. Puro liplattelee hiljalleen, kun vesi liikkuu eteenpäin. Avaan viltin kokonaan auki. Avaan lyijykynäpakkauksen, otan kangastaulun esiin ja istuudun viltille. Käyn luonnostelemaan puron liikkuvaa virtaa, pilvistä taivasta, ja aurinkoa, joka kohta laskee horisontin taakse. Muotoilen paperille pienet puut, joiden oksille ei ole vielä ehtinyt kasvaa lehtiä. Muotoilen maiseman, avaan maalipurkit ja ikuistan käsieni liikkeellä edessäni muodostuvan taivaan ja maan, puron ja pienen lintuparven, jokia lentää puron takana olevaan mäntyyn.

Maalaan kaikki värit, jotka avautuvat edessäni. Tuuli, joka riepottelee puita ja kaisloja puron vieressä. Keväistä tuulta, joka kutsuu koko ajan kesää luokseen.

Kun tulen paikalle kahden viikon kuluttua, näen paikan jo vihreänä, täysin valmiina kesään.