Palvelut
Valitse taso

Heiskanen Marjo


Syntynyt 15.8.1963 Lappeenrannassa
Asuu Helsingissä
Musiikin maisteri, Sibelius-Akatemia
Valtiotieteiden kandidaatti, Helsingin yliopisto


kirjailija 2009–
kirjoittamisen opettaja 2013–
läänintaiteilija 2011–2013
tuottaja–tiedottaja 2007–2010
intendentti 2007
projektisuunnittelija 2006–2007
pianotaiteilija 1988–2005
pianonsoiton ja säestyksen lehtori 1993–2007
uutistoimittaja 1986–1987


Mustat koskettimet, Varjo-Savonia -äänestyksen voittaja 2018
Mustat koskettimet, Savonia-palkintoehdokkaana 2017
Yhteen hiileen -aihio: 2. sija Ihan totta! -tietokirjakilpailussa 2017
Idiootin valinta Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkintoehdokkaana 2009



Olen syntynyt Lappeenrannassa ja viettänyt kesäni aina siellä seuduilla. Myöhemmin olen myös asunut osa-aikaisesti Lappeenrannassa. Sukuni on itärajalta tai vanhan rajan takaa kotoisin ja pääosin asuu nykyään Imatran ja Lappeenrannan seuduilla. Jonkinlainen evakkouden tuntu on tallella yhä minussakin.

Olen kirjoittanut useita eri lajeja ja samantyyppisesti taidan jatkaakin. Runo seuraa proosaa ja toisin päin. Syksyllä 2013 jätin muut työt ja olen siitä lähtien toiminut vapaana kirjailijana. Oman kirjoittamistyöni ohella olen osallistunut alan yhteisten asioiden hoitoon mm. Suomen Kirjailijaliitossa ja Valtion kirjallisuustoimikunnassa. 

Kukin teos tuntuu ainakin hetken pääteokselta, joten en nyt itse osaa nostaa teoksista yhtä toisten yläpuolelle. Vaikeutta lisää se, että minun tapauksessani pääteoksen asemasta kilpailee romaaneja, runoteoksia ja tietoteoksia.

Teemat jätän mielelläni lukijoiden seulottaviksi. Ihmisten iloista ja suruista on laajasti ottaen kysymys.

Teksti: Marjo Heiskanen

Kirjailijasta ja hänen tuotannostaan voi lukea lisää osoitteesta: marjoheiskanen.fi

Tuotanto


Idiootin valinta
2009. Siltala. Runokokoelma.

Äänes
2010. Siltala. Runokokoelma.

Kollaan kenttäpapin tarina
2012. Siltala. Elämäkerta / dokumenttiromaani.

Mustat koskettimet
2017. Siltala. Romaani.

Omaa sukua
2022. Siltala. 


Muuta


Lennätysten kirja – joukko kohtauksia, libretto (Suomen Kansallisoopperan tilaus musiikkiteatteriryhmä Par(r)asvaloille, kantaesitys 26.4.2013)

Soiva ilo, laulu sopraanolle ja pianolle, säv. Lotta Wennäkoski, kantaesitys 22.11.2013, nuotti sivulla https://lottawennakoski.com/wp-content/uploads/2020/07/soivailo.pdf

Kuningattaren kamari, lastenoopperalibretto, säv. Riikka Talvitie (Rakennetaan kaupunki -työryhmän tilaus, kantaesitys 04/2015), ruotsinnos Henrika Ringbo

Musta Saija pelkää, , kuoroteoksen teksti (Oulaisten nuorisokuoron tilaus, säv. Riikka Talvitie, kantaesitys 6.10.2012, kustantaja Sulasol 2015)

Testiajo, jatkokertomus Me Naisissa kesällä 2018n. 50 uutisrunoa, Väli-Suomen median Sunnuntaisuomalainen 2014–2016

Yhteen hiileen. Mistä ilmastonmuutoksessa on kysymys ja mitä me voimme sille tehdä?
2020. Tammi. Nuorten tietokirja.


Tiedot päivitetty 13.7.2022.