Valitse taso

Vaikeuksien kautta voittoon

27.4.2016

Takana on hyvin erilainen talvi ja kevät. Kaikenlaista on tapahtunut ja taakse jääneet kuukaudet ovat olleet omalta osaltani hyvin vaikeita. On ollut ylioppilaskirjoituksia, epätietoisuutta omasta terveydentilasta ja roppakaupalla vastoinkäymisiä. Vielä hetki sitten juoksentelin iloisesti ja rullaavasti jätättäen lentokentän alustaa selkäni taakse askel askeleelta. Seuraavassa hetkessä makaankin jo Helsingissä leikkauspöydällä täysin toimintakyvyttömänä. Herääkin vain yksi kysymys, mikä meni pieleen?

Syksy oli ollut harjoituksellisesti hyvin onnistunut ja olin ottanut suuria kehitysaskeleita eteenpäin monella osa-alueella. Oikeastaan ensimmäistä kertaa elämässäni olin tehnyt selkeän valinnan, että nyt aion täysillä panostaa urheiluun ja seurata sydämeni ääntä. Sen aika oli nyt koittanut. Näin ollen opiskelut saivat väistämättä siirtyä sivummalle. Sisäinen palo urheilua kohtaan ja näyttämisen halu olivat nousseet kesän kilpailukauden jälkeen aivan uudelle ulottuvuuden tasolle. Olin kuin pieni leijonanpentu, joka janosi balsamia haavoillensa. Olin valmis raatamaan töitä kuin kolmivuorotyötä tekevä ihminen. Olin tehnyt itselleni harvinaisen selväksi sen, että kaikki on nyt minusta itsestäni kiinni. Ainut este, joka voisi minut pysäyttää, löytyisi korvieni välistä. Olin elämäni kunnossa.

Juoksulenkillä_kuva Kristiina Halonen_410x300.png           Juoksua hallissa_Kristiina Halonen_416x233.png

Kaikki alkoi tammikuun puolessa välissä Pajulahdessa alueellisella maajoukkueleirityksellä. Heräsin lauantaiaamuna aivan normaaliin tapaan ja nousin ylös pukemaan, jotta voisin lähteä aamuiselle happihyppelylle. Otin muutaman tavallisen kävelyaskeleen ja tunsin, kuinka jalkani kääriytyivät kovan kivun ympärille. Harjoittelin leirin muiden urheilijoiden lomassa loppuun asti lukuun ottamatta viimeisen treenin juoksuvetoja, jotka tein pyörän selässä. Leirin jälkeen huilasin pari päivää ja sen jälkeen päätin kokeilla uudestaan jalkojeni tuntemuksia. Kivut eivät olleet lähteneet mihinkään, enkä lopulta pystynyt edes juoksemaan. Näin ollen ei ollut muita vaihtoehtoja kuin siirtää hallikauden avausta muutamalla viikolla eteenpäin ja antaa jaloille lepoa. Tein muutaman viikon korvaavaa harjoittelua ja söin tulehduskipulääkekuurin, jos kyseessä olisi ollut tulehdustila, mutta asiat eivät muuttuneet mihinkään. Edelleen elin päivästä toiseen kipu mukana rinnalla kulkien.

Helmikuun puolessa välissä päätin ottaa asioista hieman enemmän selvää ja lähdin hakemaan apua Helsingistä. Pian magneettikuvista selvisi, että vasemmassa sääriluussani on alkava rasitusmurtuma ja oikeassa sääressä löytyi myös laajalta alueelta rasitusperäistä vahinkoa/turvotusta. Sain ohjeeksi olla kuusi viikkoa täysin iskuttamatta jalkojani, mutta korvaavaa harjoittelua pystyisin jatkamaan. Kuusi viikkoa kului nopeasti ja lopulta pääsin intoa pursuten kokeilemaan juoksemista käytännössä kahden kuukauden tauon jälkeen. Kaikki päättyi kuitenkin yhtä nopeasti kuin kananlento. Tilanne oli 30 min hölkän jälkeen aivan sama kuin tammikuun puolessa välissä. Kivut olivat yhä edelleen aivan samanlaiset, eivätkä jalat kestäneet juoksuaskeleita. Lääkärin puoleen oli taas käännyttävä, eikä uutiset olleet kovin positiiviset. Kyseessä olivat penikat, jotka olivat minua jo viime keväästä asti kiusanneet joskus enemmin ja joskus vähemmin, mutta nyt ne olivat menneet niin huonoon kuntoon, ettei muita vaihtoehtoja ollut kuin leikkaus. Pitkän harkinnan jälkeen päätin mennä lääkärin veitsen alle ja kääntää minulle jaetun viimeisen mahdollisen kortin. Tällä kertaa pieni leijonanpentu huusi itkien: ´´Miiiie tahdon vielä juosta!!´´

Leikkauksen jälkeen_Kristiina Halonen_208x300.jpgLopulta useamman kuukauden päättömänä harhaileminen ja jatkuva epätietoisuus päättyivät leikkaukseen. Ensimmäiset viikot kuluivat pääosin sängyn pohjalla maaten kipujen kourissa ja liikkuminenkin oli pääosin sidoksissa kyynärsauvoihin, mutta pitkästä aikaa olin hyvin onnellinen ja helpottunut. Tiesin, minne kulkea ja mitä tehdä. Ja edelleenkin tällä hetkellä tiedän selkeästi kulkevani koko ajan eteenpäin ja olevani päivä päivältä lähempänä tavoitteitani. Askelmat ovat pieniä, mutta olen sataprosenttisen varma, että liikun eteenpäin. Day by day. Step by step. Todennäköisesti kesän kilpailukausi on jo aika menetetty tapaus tässä sotkussa, mutta se ei pahemmin enää tällä hetkellä päätäni vaivaa, koska nyt keskityn täysillä kuntoutukseen ja siihen, että saan jalkani kuntoon ja voin aloittaa taas kehittämään itsestäni parempaa versiota, jonka toivottavasti joskus saan raahattua myös täysikuntoisena kilpakentille. Tietenkin pidän ovet avoinna mahdollisuuksille ja elän päivä kerrallaan, enkä koskaan lopeta haaveilemista. Esimerkiksi tällä hetkellä haaveilen kivuttomasta juoksulenkistä kauniissa kevätsäässä. Jos pieniä ihmeitä voi saada aikaan, miksipä ei voisi saada isojakin.

Samalla todettakoon, että tämä blogiteksti jää viimeiseksi raapustukseksi minun osaltani. Huhtikuu vaihtuu kohta vapun kautta toukokuuksi ja samalla pr-lähettiläisyyteni päättyy. Näin ollen minun on aika siirtyä omalta jalustaltani syrjään ja antaa tilaa uusille Lappeenrannan pr-lähettiläille. On ollut suuri ilo ja kunnia toimia Lappeenrannan pr-lähettiläänä. En voi kuin sanoa nöyrimmät ja syvimmät kiitokset Lappeenrannan kaupungille ja Mirkalle, jotka ovat mahdollistaneet tämän ainutlaatuisen mahdollisuuden toimia rakkaan kotikaupunkini pr-lähettiläänä. Paljon olen oppinut, saanut uusia kokemuksia ja löytänyt uusia puolia itsestäni. Kiitos siitä. Kiitos kaikesta.

Rannalla_Kristiina Halonen_408x272.jpg

Hyvää kevättä ja vappua toivottaen Kristiina!

Kristiina Halonen