Etusivu PalvelutRakentaminen ja maankäyttöKaavoitusKaupunkisuunnittelu digiaikana – Poimintoja ja pohdintaa SuomiAreenasta
Valitse taso

Kaupunkisuunnittelu digiaikana – Poimintoja ja pohdintaa SuomiAreenasta

18.5.2018

Miten sosiaalinen media haastaa roolit?

Keskustelun aloitti oikeusministeri Antti Häkkänen, joka pohti sitä, mitä demokratia on tulevassa demokratiayhteiskunnassa. Hän toi esiin näkemyksen, jonka mukaan demokratia on liikkellä ja se luo uusia tapoja toimia yhteiskunnassa. Hyvä esimerkki tästä on kansalaisaloite.fi, jota kautta kenen tahansa kansalaisen on mahdollista jättää oma ehdotuksensa kansalaisaloitteeksi.

Häkkänen mainitsi sosiaalisessa mediassa käydyn keskustelun, joka valitettavan usein koetaan tapahtuvaksi kuin toisessa todellisuudessa. Tämän voisi nähdä eräänlaisena alueena, jolla ei koeta olevan yhteyttä omaan arkeemme ja joka mahdollistaa hyvin kärjistyneen kielenkäytön. Häkkäsen mainitsema vihapuhe on hyvä esimerkki tästä, ja paneelin myöhemmässä keskustelussa huomiotiin saman ilmiön näkyvän myös kansalaisten kanssa käydyissä keskusteluissa. Mielipiteet kojulla ovat sävyltään hyvin erilaisia, kuin verkossa esitetyt.

Politiikassa, ja kaupunkisuunnittelussa, keskeinen asia on ihmisten kohtaaminen ja kuunteleminen. Häkkänen kiteytti oivasti sen, että tämä perusasia ei ole muuttunut mihinkään sosiaalisen median myötä. Tutkija Mari K. Niemi toi omassa puheenvuorossaan esiin sen, miten eri tavoin myös politiikassa ihmiset suhtautuvat tähän. Hän totesi, että osalla poliitikoista sosiaalinen media on luonteeltaan enemmän ”täällä ollaan” -tyylistä, sen sijaan, että käytäisiin keskustelua. Hän huomatti myös, että vaikka saisimme osaksemme vaikeita mielipiteitä, voimme hyödyntää tilanteen ja pyytää toista henkilöä perustelemaan omia mielipiteitään ja tätä kautta avata vuorovaikutusta ja perustella eri näkemyksiä. Sama pätee myös siihen, ettei toitoteta ainoastaan omaa ideologiaa.

Edellisen kohdalta voisi pohtia tätä kaupunkisuunnittelun kannalta ja käyttää esimerkkeinä sitä, millä tavoin itse viestimme sosiaalisessa mediassa. Millä tavalla me käyttäydymme organisaationa, tai organisaation edustajina, sosiaalisessa mediassa?  Muotoilemmeko me viestejämme muotoon ”Asemakaavaluonnos nähtävillä 1.1.-30.1.2018”, tai ”Asukastilaisuus keskiviikkona”? Ovatko ne sisällöltään enemmän vain viestejä, vai voisiko niistä jotenkin tehdä vuorovaikutuksellisempia?

Jos politiikan perusidea on ihmisten kohtaaminen ja kuunteleminen, ja sen perusasia ei ole muuttunut mihinkään sosiaalisen median myötä, niin mikä on oma suhteemme kaupunkisuunnitteluun, sen perustarkoitukseen ja toteuttamiseen sosiaalisessa mediassa?

Oikeusministeri Häkkänen toi esiin sen, kuinka sosiaalinen media antaa meille myös uusia tapoja vaikuttaa. Esimerkkinä nousi esiin Jussi Halla-aho, joka nosti itsensä eduskuntaan nimenomaan sosiaalisen median kautta. Sosiaalisen median mahdollisuus luoda erilaisia vaikutusmahdollisuuksia luo myös eriarvoistumista. Häkkänen nosti esiin taitavat viestintätaidot, joihin kuuluu osallistuminen verkkokeskusteluihin ja kyky tuottaa monimediaista sisältöä, kuten tekstiä, videoita, kuvaa ja ääntä. Hänen mukaansa nämä hallitseva voi myös hyvin, ja pystyy osallistumaan julkiseen keskusteluun.

Vuorineuvos Krister Ahlström on kirjoittanut kaupunkisuunnittelukeskustelusta seuraavaa Helsingin Sanomiin 12.11.2006: ”Helsingissä ei keskustella rakentamisesta ja kaupunkisuunnittelusta. Kaupungista puuttuu iloinen ja luova kansalaisten, poliitikkojen, kaupunkisuunnittelijoiden ja arkkitehtien välinen vuoropuhelu ihannekaupungista. Vuoropuhelun sijaan on kiistelyjä: makasiineista, Myllypuron metsistä…”.

facebook_keskustelu
Keskustelua Facebookin Lappeenranta -ryhmässä tammikuussa 2018

Ahlströmin huomiota on mahdollista verrata Lappeenrannan tilanteeseen. Marian aukio on keskeisellä paikalla sijaitseva vasta valmistunut aukio, jonka ympärillä käyty keskustelu on leimautunut yksinkertaiseksi läpiajoa vaativaksi kiistelyksi. Sen sijaan siitä puuttuu vuosikymmenen takaisen Helsingin tavoin laajempi kuva siitä, millainen on oikeasti se tulevaisuuden kaupunki, jossa haluamme elää. Mari K. Niemen antamat vinkit rakentavaan keskusteluun auttavat varmasti tässä, ja onnistuvat siten luomaan parempaa keskustelukulttuuria.

Mikä on parasta ”sosiaalinen media vs. demokratia”?

Sosiaalisessa mediassa on demokratian kannalta merkityksellistä se, että ihmiset ovat alkaneet keskustella. Meidän täytyy kuitenkin olla itsellemme armollisia, sillä me olemme astuneet keskustelukulttuuriin, joka on meille uusi asia. Se näkyy myös paikallisissa, alueiden kehittämistä koskevissa keskusteluketjuissa.

Lisäksi keskustelu kansalaisten ja poliitikkojen välillä on kasvanut, joka on tehnyt politiikan seuraamisesta helppoa. Voisimme nähdä, että meille on syntynyt uusi julkisuuden sektori, jolla voimme seurata edustajia ja he ovat astuneet historiallisesti tarkasteltuna hämmentävän lähelle arkeamme. Esimerkiksi vielä 90-luvulla oli huikean harvinaista tavata edustajia ja päästä vaihtamaan heidän kanssaan ajatuksia. Nyt kommentointi on helppoa ja edustajan voi halutessaan tagata osaksi keskustelua.

Pilvi Nummi (2018) nostaakin blogissaan verkko-osallistuminen.fi saman asian toisesta näkökulmasta hyvin esiin seuraavasti: ”Osallistaminen on kääntynyt päälaelleen. Kaupunkilaisten itseorganisoitumisen näkökulmasta onkin kysymys siitä, miten viranhaltijoita osallistetaan eli miten heidät saadaan osallistumaan asukkaiden foorumeilla!”.

Sosiaalisessa mediassa käyty keskustelu ei kuitenkaan tavoita kaikkia. Meillä on esimerkiksi puoli miljoona seniori-ikäistä kansalaista, joista kaikki eivät ole verkossa. Sama pätee myös muihin ikäryhmiin, osallisuus on aina ollut vapaaehtoista. Pelkkä sosiaalisessa mediassa oleminenkaan ei merkitse sitä, että olisi joko kykenevä, tai kiinnostunut yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Taustalla voivat olla esimerkiksi koulutukseen ja osaamiseen liittyvät kysymykset.

Onko meillä sitten paikkoja, joissa käydä keskustelua yhteiskunnallisista aiheista siten, että kaikki ryhmät voisivat olla edustettuina? Henkilökohtaisesti pidän ajatuksesta, että kaikilla tulisi olla mahdollisimman hyvä mahdollisuus ottaa osaa keskusteluun. Oma kysymys on kuitenkin se, millä tavoin toteutetaan vaihtoehtojen kirjo? SuomiAreena itsessään on jo hyvä esimerkki vaihtoehtojen symbioosista. Kyseessä on keskeinen tapahtuma, johon kuka tahansa voi osallistua menemällä paikan päälle ja esittämällä kysymyksiä paneeleille, osallistumalla esimerkiksi Twitterin kautta keskusteluun, katsomalla esitykset verkkolähetyksenä tai tallenteena ja jatkamalla mahdollista keskustelua jälkikäteen.

Itselleni herää paikoin ajatus siitä, että tuomme herkästi esiin näkemyksen ”kaikki oli ennen paremmin”. Tämä on jyrkästi muotoiltu, mutta olisiko oikeasti kunnan päätöksenteon kannalta järkevää, jos kaikki ilmoitukset annettaisiin kunnan ilmoitustaululla ja palaute pyydettäisiin tuomaan kaupungin kirjaamoon paperisina versioina? Silloin se olisi kaikille tasapuolisesti yhtä hankalaa. Ei varmasti olisi, mutta päätöksentekoa ja kuulemista suunniteltaessa olisi tärkeää huomioida se, että kaikki tulevat varmasti huomioiduksi asioiden toteuttamisessa. Ja voisimmeko keskittyä esimerkiksi siihen, että tarjoamme ihmisille apua yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen osallistumisessa esimerkiksi erilaisten neuvontapalveluiden kautta. Mielellään jo valmisteluvaiheessa, ei pelkästään kantaa otettaessa. Somen kautta tämäkin on mahdollistettavissa.

Asiantuntijoiden kannalta sosiaalinen media nähdään erittäin hyödyllisenä tapana jakaa tietoa ja keskustella ajankohtaisista asioista. Sosiaalisen median verkostomainen luonne ja ajankohtaisuus takaavat sen, että kuka tahansa voi löytää itselleen sopivan ryhmän tai paikan, jossa käydä haluamastaan aiheesta keskustelua.

Ryhmäytyminen, kuplat ja samalla tavalla ajattelevien löytäminen osaksi omaa elinpiiriä on mielenkiintoinen kysymys. Syntyykö tällöin oikeaa dialogia ihmisten välille, jos keskustelu ei varsinaisesti avaa kenenkään näkemyksiä? Vai syntyykö meille erilaisia rinnakkaisia todellisuuksia, joissa ihmiset keskustelevat keskenään? Meidän on lopulta vaikea käydä keskustelua, jos kaikilla on erilainen Suomi, kaupunki tai kaupunginosa. Mikä olisi kaupunkisuunnittelun tulokulma tähän ongelmaan?

Erilaisten yhteisöjen, keskusteluiden ja muiden ajanviettopaikkamme valitseminen voi hyvin luoda meille myös valheellisia odotuksia. Jyväskylän yliopiston yhteisöviestinnän professori Vilma Luoma-aho  tuo esiin ajatuksen vaahtoyhteiskunnasta, jonka mukaan elämme vaahtoyhteiskunnassa, jossa kuvittelemme meillä olevan ajatus siitä, että voimme kontrolloida kaikkea sitä, mitä voimme tilata eri streamipalveluista. Ajattelun mukaan olemme kuitenkin kaikki mukana yhdessä vaahdossa, ja se mitä teemme, heijastuu aina muihinkin. Toisaalta voisimme kupliutumisen sijaan puhua myös filtteröinnistä, jonka mukaan kuvittelemme valitsevamme meitä kiinnostavat näkemykset. Tästä aiheesta on kirjoittanut mm. Eli Pariser.

Organisaatioiden ja puolueiden näkökulmasta on mielenkiintoista se, kuinka saadaan ihmisiä mukaan? Tähän ei varsinaisesti esitetty mitään vastausta, mutta pohdittiin enemmän keskustelun laatua. Suomessa on poikkeuksellista muihin valtioihin verrattuna se, että suomalaisessa keskustelussa on usein mukana myös negatiivinen keskustelukulttuuri etenkin fanikeskusteluissa. Tämä tarkoittaa sitä, että muissa maissa fanit usein puolustavat ja ovat idolinsa puolella, kun taas Suomessa hänen tekemisiään voidaan myös enemmän kritisoida.

Käsitteet liikkeessä

Postaus sisältää osin tarkoituksella paljon avoimeksi jätettyjä kysymyksiä. Sama ilmiö toistui myös paneelissa, jossa oli eri alojen keskeisiä asiantuntijoita paikalla. Elämmekin ajassa, jossa monet eri käsitteet ja toimimisen tavat ovat liikkeessä.

Käsitteet nousivat useaan otteeseen esiin keskusteluissa. Niiden osalta pohdittiin mm. sitä, että vaikuttavatko käsitteet siihen, että puhumme eri asioista ja vaikuttaa myös siihen, että kohtaavaa keskustelua ei pääse syntymään. Esimerkkinä käytettiin esimerkiksi demokratiaa, yhteiskunnallista vaikuttamista ja osallistumista. Näistä esimerkiksi demokratia hajoaa useampaan osaan, joka saattaa haitata keskustelua. Meillä on esimerkiksi edustuksellinen demokratia, suora demokratia ja kokemuksellinen demokratia. Miten näistä sitten voisi puhua? Panelistin mukaan niiden yhdistäminen voisi hyvin vahvistaa myös itse demokratiaa.

Yhteiskunnallisen osallistumisen ja vaikuttamisen kohdalla keskustelussa nousivat esiin nousivat ja heidän digitaalinen käyttäytymisensä. Esimerkkinä käytettiin mielikuvaamme raskaasta osallisuuden kokemuksesta, joka syntyy erilaisten päätöksentekoon liittyvien ja yhdistyksiin kuulumisen merkityksestä termin ymmärtämiselle. Sen sijaan paneelissa pohdittiin sitä, että pitäisikö meidän laajentaa omaa ymmärtämystämme vastaamaan tämän hetken tarpeita. Esimerkkinä käytettiin nuoria, jotka jakavat sosiaalisessa mediassa itselleen merkityksellisiä asioita ja aatteita, kuten esimerkiksi vegaanista ruokavaliota, kaupallisuudenvastaisia ajatuksia ja eläinsuojeluun kannustavia näkemyksiä. Eivätkö siis juuri tällä tavalla toimi yhteiskunnallisesti?

Voisimmeko me kaupunkisuunnittelussa ottaa rohkeammin mallia nuorista ja tuoda esiin rohkeammin näkökulmia, sekä visioita ja arvoja niiden takana. Voi olla, että pelkäämme riitaa ja konfliktitilanteita, mutta ne ovat sinällään turhia, vaikkakin inhimillisiä tunteita. Kaupunkitutkija Taina Rajanti toteaa kirjassaan Kaupunki on ihmisen koti sen, että kaupunki on julkinen tila, ja riita on julkisen ominaisuus. Välttelemällä sitä taistelemme samalla myös itse kaupunkia vastaan, joka olemme kuitenkin me kaikki.

Mikko Holm

Kommentit

Lisää kommentti

Ei kommentteja