Etusivu PalvelutAsukastilaisuus Joutsenon S-Marketin ja Palstakujan asemakaavaluonnoksista
Ajankohtaista
3.5.2018 13:00

Asukastilaisuus Joutsenon S-Marketin ja Palstakujan asemakaavaluonnoksista

Lappeenrannan kaupunki valmistelee parhaillaan muutoksia Joutsenossa sijaitseviin asemakaavoihin. Niihin liittyvistä muutoksista järjestetään asukastilaisuus Joutseno-talolla valtuustosalissa, Kesolantie 1, tiistaina 8.5. klo 17.00 - 18.30. Paikalla on mahdollisuus keskustella asemakaavoista suunnittelijoiden kanssa. Tilaisuus on avoimet ovet –tyyppinen, eli asukkailla on mahdollisuus saapua itselleen parhaiten sopivana aikana.

Keskuskadulla sijaitsevan S-Marketin tontille, ja sen viereiselle tontille, kohdistuvan asemakaavamuutoksen suunnittelun tavoitteena on mahdollistaa tontilla olevan S-Marketin rakennuksen purkaminen ja muuttaminen pysäköimisalueeksi. Tarkoituksena on rakentaa viereen uusi, toimivampi liikerakennus.

Palstakujan asemakaavamuutoksen tavoitteena on vastata alueella todettuun päivähoitotoiminnan tarpeeseen muuttamalla kaksi rakentamatonta rivitalotonttia yhdeksi tontiksi. Samalla asemakaavaa muutetaan siten, että se mahdollistaa päiväkotirakentamisen.

Asukkailla on mahdollisuus jättää mielipiteensä S-Marketin tontin asemakaavaluonnoksesta, sekä nähtävillä olevasta osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta 23.4 – 14.5.2018 välisenä aikana. Palstakujan asemakaavaluonnoksesta voi antaa palautetta ajanjaksolla 7.-28.5.2018. Mielipiteet tulee laittaa osoitteella Lappeenrannan kaupunki, elinvoima ja kaupunkikehitys, Kirjaamo, PL 11, 53101 Lappeenranta tai kirjaamo@lappeenranta.fi

Vireillä oleviin kaavoihin voi tutustua Lappeenrannan kaupungin verkkosivuilla www.lappeenranta.fi > rakentaminen ja maankäyttö > nähtävillä olevat kaavat. Kaava-aineisto on nähtävillä myös Joutsenon kirjastossa, osoitteessa Keskuskatu 2.

Kaikki kaavasta ja Joutsenosta kiinnostuneet ovat tervetulleita tapahtumaan keskustelemaan, kuuntelemaan, ideoimaan ja kertomaan mielipiteitään kaavaluonnoksesta.


Yhteystiedot:

S-Marketin korttelin asemakaavamuutos ja tonttijako

Kaavasuunnittelija Sivi Ihalainen, 040-6501221

Asemakaava-arkkitehti Matti Veijovuori 040-6605662


Palstakujan asemakaavamuutos ja tonttijako

Kaavasuunnittelija Tiia Sillgren, 040-6632525

Asemakaava-arkkitehti Matti Veijovuori 040-6605662


Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi