Palvelut
Valitse taso
Lappeenranta tutuksi!
Lpr esittelykuva - varattu esittelytekstiin.jpgLappeenranta on uusiutuvan energian ja puhtaan ympäristön pioneerikaupunki, jonka intohimona on ongelmien ratkaiseminen. Olemme Suomen ilmastopääkaupunki täynnä uutta energiaa, rohkeaa ajattelua ja kansainvälistä osaamista.

ELÄVÄ LINNOITUS
Kun Lappeenranta vuonna 1649 perustettiin, se syntyi juuri Linnoitusniemeen. Tänä päivänä Lappeenrannassa on noin 73 000 asukasta eli yli puolet Etelä-Karjalan maakunnan asukkaista. Eksoottista Saimaan kanavaa risteilet kätevästi Pietariin tai Viipuriin – ilman viisumia.

Kristiinankadun mukulakivet kuljettavat niin museoiden aarteiden pariin kuin kulttuuritapahtumiin Kehruuhuoneelle. Linnoituksessa voi nauttia ravintoloiden tarjonnasta ja idyllisen Majurskan herkuista, hiljentyä Suomen vanhimmassa ortodoksisessa kirkossa tai käyskennellä Pusupuistossa.

OSAAMISESTA YRITTÄJYYTTÄ JA TYÖPAIKKOJA
Merkittävänä Lappeenrannan vahvuutena on Lappeenrannan teknillinen yliopisto, LUT. Elinkeinostrategian kärkenä on edistää saamisesta kumpuavaa yrittäjyyttä: yliopistolla tehdyt innovaatiot muutetaan liiketoiminnaksi ja kaupunki muokkaa kasvulle otollista maaperää, johon rohkea yrittäjyys kotiutuu.

GREEN REALITY
Vihreistä ympäristötavoitteista ja jätteiden kierrättämiseen liittyvistä innovaatioista luodaan uutta liiketoimintaa. Samalla Lappeenrannasta kehitetään ympäristöystävällisten innovaatioiden testiympäristöä. Kaukaan teollisuusalueella toimii maailman ensimmäinen puupohjaista biodieseliä valmistava biojalostamo.

LAPPEENRANTA CITY
Lappeenranta sijaitsee 215 km Helsingistä ja 195 km Pietarista. Kaupungissa vierailee noin 1,5 miljoonaa venäläistä vuosittain. Lappeenrannan lentokentältä voi lentää Ryanairin siivin Euroopan kohteisiin. Matkailu-ja ostoskaupungissa on vähittäiskaupan pinta-alaa saman verran kuin kaksi kertaa suuremmissa kaupungeissa. Keskustan kivijalkaliikkeiden lisäksi suurimmat ostoskeskukset ovat IsoKristiina ja Galleria. Kauppakadun varrella ovat Opri, Weera ja Armada.

SORJOSEN LAPPEENRANTA
Lappeenrannan rajaseudulla kohtaa kaksi maailmaa: fiktiivinen rikossarja Sorjonen ja idyllinen Lappeenranta. Ylen Kotikatsomossa syksyllä 2016 esitetty sarja on kirjoitettu varta vasten Lappeenrantaan. Sarjan luojan, lappeenrantalaissyntyisen Miikko Oikkosen mukaan kaupunkia kohdellaan Sorjosessa kuin se olisi yksi pääroolien esittäjistä. Toinen kausi nähdään syksyllä 2018 Ylellä.

ATOMI JA VETY
Lappeenrannassa on Suomen paras ratkaisu pikanälkään. Jo yli 40 vuotta vanhaan tuhtiin perinneruokaan pääsee tutustumaan kauppa- tai satamatorilla.