Palvelut
Valitse taso

SATAMAN VALOT 2016 -TAPAHTUMAN KULTTUURIVALO-PALKINTO JA VALAISTUSKILPAILUJEN VOITTAJAT  

Sataman Valot 2016 -tapahtumaa vietettiin onnistuneesti la 27.8.2016. Ilta täyttyi monipuolisesta ja energisestä ohjelmistosta, veneiden upeasta valoparaatista, iloisista lappeenrantalaisista ja sataman kauniista lyhtyjen ja valojen luomasta tunnelmasta. 

Osana tapahtumaa on valittu vuosittain Sataman Valot -valaistuskilpailun voittaja. Tänä vuonna järjestettiin kaksi valaistuskilpailusarjaa: satama-alueen rantayrittäjät ja toimipisteet sekä kaupunginlahden veneet ja kajakit.

Tänä vuonna arvioitiin eri valaistusta ympäri satama-aluetta. Valoparaatiin osallistui 22 venettä ja kajakkia. Aikaisempina vuosina voittaja valittiin yleisöäänestyksellä, mutta nyt valinnan tekivät kaksi paikallista ammattitaiteilijaa: Anne Hyvönen ja Tuulia Isotryykari.

Lisäksi Taidekoulu Estradi myönsi vuosittaisen Kulttuurivalo-palkinnon, jonka perusteena on yksityisen henkilön tai yhteisön kulttuuriin liittyvä teko, josta voimme olla pysyvästi ylpeitä kotiseudullamme.

SATAMAN VALOT 2016 PALKITUT:

Sataman Valot 2016 -tapahtuman valaistuskilpailun voittaja: KAFFIINA

Sataman Valot 2016 -tapahtuman veneiden ja kajakkien valaistuskilpailun voittaja: M/S KERTTU

Sataman Valot 2016 -tapahtuman Taidekoulu Estradin Kulttuurivalo-palkinnon saajat:
NUKKETEATTERI KARELUS JA PURJEVENETEATTERI JOUTAVA RUUHI.


"Nukketeatteri Karelus on juurruttanut Lappeenrantaan nukketeatteritaiteen ja valaissut kaupungin kulttuurielämää kymmenen vuoden ajan."

"Saimaata seilaava Purjeveneteatteri Joutava Ruuhi on elvyttänyt vanhan teatterilaivaperinteen ja sinetöinyt Lappeenrannan nukketeatterikaupungiksi."