Valitse taso

Täältä saat raapaisupintaa taiteilijoista ja teoksista jotka ovat mukana 5000mnäyttelyssä. Yli 100 kuvataiteilijaa ja 111 teoskokonaisuutta on mukana joista löytyy mm. paikkasidonnaista maalaustaidetta, veistoksia, videotaidetta, koruinstallaatioita, perinteisiä maalauksia sekä graffiteja ja muraaleja.

Jos ovat teokset omanlaisiaan, niin myöskin taiteilijoista löytyy persoonaa moneen lähtöön ja makuun.

Inka Nordlund

Inka Nordlund (s.1984) on joutsenolainen taiteilija. Hän on valmistunut Imatran taidekoulusta (AMK) valokuvauksen linjalta vuonna 2007. Inka tekee taidetta useilla tekniikoilla muun muassa valokuvaus, maalaus ja kollaasi. Tällä hetkellä hän työstää enemmän kolmiulotteisia teoksia puusta ja kierrätetyistä esineistä. Inspiraation lähteitä Inkalla on unet ja mieli ylipäätään. Käytettävissä olevalla materiaalilla on myös suuri merkitys tekoprosessissa. Lähtökohtana on siis ajatus, uni ja mielikuva – lopputulosta ohjailee materiaali. 5000m2-näyttelyssä Inkalla on esillä teos ”Versoja”. ”Nimen voi tulkita ainakin kahdella tavalla. Itse ajattelen että se on ”asia joka versoo”, mutta voi sen tulkita myös monikoksi verso-sanasta.” Inka toteaa. Installaatiossa on ääntä, valoa, kierrätettyä materiaalia, valoa heijastavaa pintaa ja orgaanista muotoa liikkumattoman metallin muodossa.

Tiina Wallius

Tiina Wallius on porvoolainen taiteilija. Hän on keramiikka-alan artenomi. Taiteilijana Tiina on toiminut vuodesta 1992 lähtien. Tiina tekee keraamisia uniikkiteoksia, reliefejä ja veistoksia. Maalaukset hän toteuttaa akryyliväreillä ja sekatekniikalla. Inspiraation lähteinä Tiina käyttää luontoa, ihmisiä ja eläimiä höystettynä omalla mielikuvituksellaan. 5000m2-näyttelyssä Tiinalla on esillä teos ”Pottumaiset”. Se sai alkunsa, kun Tiina vuokrasi puutarhapalstan ja syksyllä nosti ensimmäiset perunat maasta. ”Kokemus oli hieno ja mietin, kuinka pukea sen tunteen ulos savesta.” Tiina kertoo. Tiina on matkustellut paljon ja hänen teoksestaan huokuu hänen tekemänsä Japanin matka. ”Katsojille teos herättää ristiriitaisia tuntemuksia, jopa mielleyhtymiä tämän ajan maahanmuuttaja- ja terroristikeskusteluihin.” Tiina toteaa.

Minna-Kaisa Kallinen

Minna-Kaisa Kallinen (s.1984) on helsinkiläinen taiteilija. Hän on aloittanut Kuvataideakatemian MA-opinnot vuonna 2014. Minna-Kaisa tekee ääni- ja esitystaidetta ja on toiminut taiteilijana noin kuusi vuotta. Hän tarkkailee paljon ympäristöään. ”Teokseni ovat hetkiä elämästä. Tapahtumia ja tunteita, minun tai jonkun muun.” kertoo Minna-Kaisa. 5000m2-näyttelyssä Minnalla on esillä ääniteos nimeltään ”Hero Hymn”. Se pohjautuu Timo K. Mukan Sankarihymni-kuunnelmakäsikirjoitukseen, jonka Minna-Kaisa on kääntänyt ja dramatisoinut kuunnelmaksi. Teos käsittelee sankaruutta, elämää, odotuksia ja tarpeita.

Elina Strandberg

Elina Strandberg (s.1955) on helsinkiläinen taiteilija. Hän on käynyt Kuvataideakatemian vuosina 1996–2002. Elina on sekä kuvanveistäjä, että maalari. Hän tekee installaatioita, joissa on aina pääosassa valo – joko aivan valona ja varjoina tai väreinä. Elina on aloittanut kuvataiteilijana ja freelancerina vuonna 2005, jolloin hän piti ensimmäisen itsenäisen yksityisnäyttelynsä. Elina saa inspiraatiota monenlaisista asioista. Hän lukee paljon, joten hänen teoksillaan on paljon linkkejä kirjallisuuteen, runoihin ja satuihin. 5000m2-näyttelyssä Elinalla on puutarhaan viittaava installaatio ”Tähdistä ennustajan puutarha”. ”Itse ajattelin, että teos olisi vähän kuin elämänkaari; kulkemalla eteenpäin eri asiat alkavat loistaa ja toiset taas pimentyvät.” Elina kertoo. Teos on saanut nimensä teoksen valoista, jotka muistuttavat hieman tähtiä.

Jokke ja Jukka

Jokke Saharinen (s.1969) ja Jukka Suhonen (s.1963) ovat molemmat joensuulaisia kuvataiteilijoita. He tekevät yhdessä Hypnobatia-nimisiä, jokseenkin surrealistisia tilataideteoksia. Hypnobatia mukautuu kulloiseenkin näyttelytilaan aina uudenlaisella ja arvoituksellisella tavalla. Jokke pyrkii kuvataiteilijana jatkuvasti murtautumaan ulos niistä ahtaista raameista ja ahdistavista odotuksista, joita hän on asettanut itselleen tai muu maailma on asettanut hänelle. ”Työskentelyni tärkeimmäksi lähtökohdaksi olen aina kokenut taideteosten sisällölliset asiat, enkä niinkään tekniikkaa tai tapaa, joilla ne toteutetaan.”, Jokke toteaa. Jukka maalaa nykyisin akryylillä sekä kankaalle että paperille ja piirtää myös. Aiemmin hän on tehnyt myös erilaisista materiaaleista toteutettuja veistoksen kaltaisia värikkäitä, etupäässä puusta koottuja rakennelmia. ”Koen, että olen pohjimmiltani piirtäjä, joten myös maalauksieni sommitteluissa viivalla on tärkeä rooli.”, Jukka kertoo. 5000m2-näyttely tarjosi Hypnobatia-teokselle käyttöön suurimman tilan tähän asti (138m2). Teoksen tuhoutuminen näyttelyajan loputtua korostaa Hypnobatian hetkellistä ja ainutlaatuista luonnetta.

Iida Valkonen

Iida Valkonen (s.1989) on helsinkiläinen taiteilija. Tällä hetkellä hän suorittaa maisteriopintoja Kuvataideakatemian taidegrafiikan osastolla. Viime aikoina Iida on keskittynyt piirtämiseen. Hän on kiinnostunut piirrosviivan eri käyttömahdollisuuksista ja merkityksistä. Tällä hetkellä Iidaa viehättää välineiden yksinkertaisuus ja yllätyksellisyys.

Taidetta tehdessä oivaltamisen ilo ja itsensä ylittäminen ajavat Iidaa eteenpäin. ”Välillä vaan palaset loksahtavat paikoilleen ja tämä tapahtuu usein tekemisen kautta. Koen, että kanssa keskusteleminen ja ajatusten jakaminen (omasta tai muiden tekemisistä) on myös tärkeää ja antoisaa.”, Iida toteaa. 5000m2-näyttelyssä Iidalla on esillä tilaan tehty hiilipiirros ”Repeat”. Teoksen nimi viittaa teoksen muotoon ja tekotapaan. ”Kun hain mukaan näyttelyyn, hakemuksessani pohdin miltä tuntuisi astua sisälle piirustuksen.”, Iida kertoo. Sama liikerata toistuu piirrosviivan muodossa synnyttäen erilaisia muotoja ja vääristymiä. Piirros levittäytyy tilaan ja katsoja voi liikkua sen sisällä, työ näyttäytyy erilaisena eri kulmista katsottuna.

Jenni Sokura

Jenni Sokura (s.1983) on lappeenrantalainen artesaani ja kuvataiteilija. Taiteen parissa työskentelyn lisäksi hän toimii myös korutaiteen tuntiopettajana Saimaan ammattikorkeakoulussa. Korutaide rikkoo perinteistä käsitystä korusta niin käyttötavan, sisällön kuin materiaalienkin suhteen. Hän käyttää teoksissaan useita eri tekniikoita. 5000m2-näyttelyyn Jenni teki kolmiosaisen teoksen varastoinnista ja varastoitavista asioista ylipäätään. Teokset ”Asetelma”, ”Buffetin ainekset” ja ”Missi-Massi” sijaitsevat kellarikerroksessa, kolmessa erillisessä kylmiössä. ”Asetelma” on kokoelma teatterin muuton jälkeen nurkkiin jääneistä tavaraoista, ”Buffetin ainekset” valottaa millaisista elementeistä ruoka- ja kattauskulttuurin ympärillä pyörivät Jennin teokset syntyvät ja ”Missi-Massi” – teoksen tarina tulee kauempaa kansanuskomuksista, joissa esiintyy parakissa.

Kati Nulpponen

Kati Nulpponen (s.1974) on lappeenrantalainen korutaiteilija. Hän tekee koruja, veistoksia, kuvia ja näitä yhdistäviä installaatioita. Kati on toiminut taiteilijana 20 vuotta. 5000m2-näyttelyssä Katilla on esillä teokset ”Myrskyluoto”, ”Neljä päivänlaskua” ja ”Onnettomuus”. ”Myrskyluoto”- teos on syntynyt dramaattisesta ja surullisesta päivästä merellä. Siinä yhdistyvät Katin löytämät muovijätteet ja kuolleen linnun osat. Yleisellä tasolla teos kuvaa luonnon taistelua olemassaolostaan. Nimensä teos on saanut Lasse Mårtensonin sävellyksestä Myrskyluodon Maija. ”Neljä päivänlaskua”- teos kertoo maanisesta inspiraation puuskasta. Teoksen ruusut kuvaavat valvottuja vuorokausia ja lopulta totaalista uupumusta kuihtumisellaan. Nimensä se on saanut Mika Waltarin samannimisestä romaanista.

Anne Lehtelä

Anne Lehtelä on tamperelainen taiteilija. Hän on valmistunut taiteen maisteriksi Lapin yliopistosta. Anne tekee käsitaidetta ja materiaalina teoksissaan hän käyttää usein teippiä. Anne pohtii yhteiskunnallisia teemoja yksilön näkökulmasta. Tekstuaalisuus on myös usein osana Annen installoituja teoksia. ”Käsittelen jotakin koskettavaa kylmällä ja etäännyttävällä tavalla, keinotekoisella materiaalilla, joka on tutumpi kaupallisista mainosteippauksista tai arkisena työvälineenä.”, Anne kertoo. Työskennellessään Anne tekee paljon taustatutkimusta ja Annella on valtavasti aiheita, jotka kiehtovat häntä. Anne pohtii yhteiskunnan yksilöä eristäviä ja rajoittavia voimia, sosiaalista tasa-arvoa, valtasuhteita ja jatkumoa – teemoja, jotka koskettavat ja ehkä satuttavatkin. 5000m2-näyttelyssä Annella on esillä installaatio nimeltään ”Crazy bastard”, joka on toteutettu sähkö- ja maalarinteipeillä. ”Kaoottisuudenkin taustalla on järjestys. Ajattelen, että nämä abstrahoidut tutkielmat ovat jotakin, mikä tulee syvältä minusta itsestäni - muistojen toisiinsa linkittyvästä verkostosta ja ajan kuluessa keskenään sotkeutuvista tapahtumista ja ajatuksista.”, Anne toteaa.

Sonja Harala

Sonja Harala (s.1978) on imatralainen kuvataiteilija. Hän on valmistunut kuvataiteilijaksi Saimaan ammattikorkeakoulusta kuvanveistolinjalta vuonna 2013. Sonja tekee veistoksia, installaatioita ja on pääosin mukana nyt vain ryhmänäyttelyissä, etenkin hänen itse järjestämissään Kulttuuriyhdistys Antareksen näyttelyissä. ”Olen rappioromantikko ja luonnon- ja valonlapsi. Mietin, mikä oikeasti on tärkeää?”, Sonja toteaa häneltä kysyttäessä, mistä hän saa teoksiinsa inspiraatiota. Sonja opiskelee myös taideterapiaa Helsingissä Alfa Partnersilla ja vetää omaa ryhmää Imatran Kesäyliopistolla. 5000m2-näyttelyssä Sonjalla on esillä teos nimeltään ”Arvokas”. Sonja oli mukana 5000m2- projektissa alusta alkaen, joten hän sai nähdä tilat heti ja kiinnostui pankkiholvista. Sonjaa kiinnostaa paikkojen historia. ”Arvokas” on tiffanytekniikalla tinattu timantti peilistä ja sen jalka on rakennettu vanhasta teatterin lavasteesta. Huoneesta löytyy myös pöytä, missä on kirja - Sonja haluaa sillä saada ihmiset hetkeksi läsnä ja ajattelemaan mikä on juuri heille itselleen tärkeää.

Kimmo Ylönen

Kimmo Ylönen (s.1970) on Norrskatalta (Parainen) kotoisin oleva kuvataiteilija. Hän on valmistunut Kankaanpään taidekoulusta vuonna 1996. Enimmäkseen Kimmo rakentaa veistoksia ja pääosassa on pitkään ollut puu. Hän käyttää puusepäntehtaan hukkapätkiä sekä rakennuksilta ja purkutyömailta kerättyä palikkaa. Tätä nykyä hän käyttää myös muita luonnonmateriaaleja, esimerkiksi ruokoa. Tilaisuuden tullen Kimmo tekee myös ympäristötaidetta. Kimmo on saanut inspiraatiota taiteeseen jo pienestä pitäen; ”Kahdeksan vuotiaana sain joululahjaksi kuvitetut lasten tietokirjat "On kiva tietää" ja "Meidän maapallo". Ahmin tiedonjyviä tulivuorista Tutankhamoniin. Piirsin omat eläin- ja karttakirjat. Rakensin kaupungit legoista ja lapioin kirotut hautaholvit lumikasaan. Olan yli katsoessa näyttää polku näihin hommiin ihmeellisen suoralta.”, Kimmo toteaa. Edelleen Kimmo on loputtoman utelias, tiedosta innostuva ja rakentaa edelleen maailmankuvaa palikoilla leikkien. 5000m2-näyttelyssä Kimmolla on esillä kolme veistostaan; ”Mylly”, ”Keko” ja ”Luotitorni”. ”Mylly” sai alkunsa Kimmon patikoidessa Himalajalla, ”Keko” on jatkoa Kimmon pitkään työstämästä puuveistosten kokonaisuudesta ja ”Luotitorni” syntyi, kun Kimmo alkoi korjata ja parannella ”Kekoa” sen ensiesiintymisen jälkeen.

Mari Paikkari

Mari Paikkari (s.1983) on helsinkiläinen taiteilija. Taiteilijana hän on ollut vuodesta 2010. Mari tutkii ja hyödyntää taiteessaan savella tuotettavien äänten mahdollisuuksia. Hän rakentaa suuria installaatioita, joiden äänimaailmoja on mahdollista tuottaa ainoastaan savella tai keramiikalla. Marin taiteellisen työskentelyn pohja rakentuu hänen koulutustaustansa kautta. Mari on ensimmäiseltä ammatiltaan ympäristösuunnittelun insinööri ja toiselta ammatiltaan muotoilija ja keraamikko. Marin mottona on ollut jo yli kymmenen vuoden ajan: ”Me voimme tietää vain sen, minkä sisäisesti omaksumme.”. Tuo lause johdattaa Marin materiaalin eli keramiikan sisälle ja installaatioita ympäröivän tilallisuuden tarkasteluun. ”Vain uppoutumalla ja syventymällä siihen, mistä materiaalista taiteeni teen ja minkälaiseen tilaan taiteeni rakennan, voin löytää jokaisen teokseni ytimen, merkityksen ja muodon.”, Mari toteaa. 5000m2-näyttelyssä Marilla on esillä teos ”Jäljen ääni”. Teoksessa menneisyys ja nykyhetki kohtaavat; näyttelytilassa katsoja näkee askelten jäljet kuivuneella savipolulla, mutta kuulee myös äänen, joka savella kävelystä on syntynyt silloin kun savi oli vielä märkää.

Jukka Hakanen

Jukka Hakanen (s.1984) on turkulainen taiteilija. Hän on valmistunut Taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 2015. Hän suoritti siellä taideteollisen muotoilun maisteriohjelman. Jukka kuvittaa, maalaa ja muotoilee. Työnsä takia Jukka viettää paljon aikaa internetissä, joten inspiraation lähteet ovatkin usein sieltä. Jukka maalaa paljon ulkoilmassa ja pyrkii haastamaan itseään uusilla asioilla mahdollisimman usein. ”Maalaaminen työnä ja harrastuksena on välillä haastavaa. Siksi pyrin pitämään kaikessa tekemisessäni huumoria yllä, etten vakavoituisi liikaa”, Jukka toteaa. 5000m2-näyttelyyn Jukka teki ”Teatterikone”- muraalin vanhan teatterin ulkoseinään. Jukan tarkoitus oli tehdä teatterin julkisivuun maalaus, joka ennakoi rakennuksen purkamista.

Suvi Saastamoinen

Suvi Saastamoinen (s.1986) on helsinkiläinen taiteilija. Hän on valmistunut taiteen maisteriksi (ympäristötaide) vuonna 2015 ja vuonna 2013 maisema-arkkitehdiksi. Suvin tuottama taide on keskustelua teoksen, tilan ja katsojan välillä. Kokemuksellisuus ja leikki ovat tärkeitä elementtejä Suvin teoksissa. Hänen paras työkalunsa ovat pienoismallit ja illustraatiot, jotka auttavat selkeyttämään ajatuksia. Suvin teosten taustalla on myös jonkin verran havaitsemisen psykologiaa ja filosofiaa. 5000m2-näyttelyssä Suvilla on esillä kangasinstallaatio ”Notkea Poikkeama”. Teoksen päämääränä on muodostaa keskustelu vanhan riisutun kampaamotilan ja pehmeän, harsomaisen, ripustetun kankaan välille. ”Teokseen saa ja pitää koskea, sen sisään saa mennä tutustumaan, kunhan jättää kengät ulkopuolelle. Teoksen sisällä kampaamotila häviää ja kokija altistuu poikkeavalle liikkumiselle, äänille ja havaitsemiselle.”, Suvi toteaa.

Jarkko Suvela

Jarkko Suvela (Legioona) (s.1981) on joensuulainen kuvataiteilija. Hän on valmistunut kuvataiteilijaksi vuonna 2010 ja siitä saakka hakenut taiteilijaidentiteettiään. Jarkko tekee enimmäkseen esittäviä maalauksia ja piirustuksia. Hän on löytänyt henkisen puolen työstään ja saa siitä paljon inspiraatiota. Jarkko kuvaa hengellisyyttä, elollisuutta ja niiden poissaoloa. 5000m2-näyttelyssä Jarkolla on seinämaalaus nimeltään ”Airut”. Teoksen taustalla on tuomionpäivän ennustus ja valaistuminen minimalistisen kirkkomaalauksen tapaan kerrottuna. Portaikossa oleva hahmo kuvaa valaistunutta tietoisuutta, jonka kautta tarina etenee elollisen kautta jumalhahmoon (airut). Airuella on paimenen sauva ja siunaava käsiele elotonta kohden.

Kristiina Saloluoma

Kristiina Saloluoma (s.1974) on turkulainen taiteilija. Hän on valmistunut Taiteen maisteriksi visuaalisen kulttuurin koulutusohjelmasta Aalto Yliopistosta vuonna 2015. Kristiina on monitekniikkainen kuvataiteilija ja hän valitsee tekniikan ja materiaalin sen mukaan, mikä niistä palvelee ideaa parhaiten. ”Kerään inspiraationi elämän arjesta kuin näkinkenkien kerääjä rannalla. Internetin loputon kuvamaailma auttaa jäsentämään sitä maailmaa, johon omat silmäni eivät yllä. Tutkin arkisia asioita ja käännän ne ympäri, sisältä ulos.”, Kristiina sanoo. 5000m2-näyttelyssä Kristiinalla on nähtävissä teoskokonaisuus ”Through The Eyes of a Dreamer 4.” Se on vuonna 2014 alkanut projekti ja Kristiinan pitkään haaveilema kiertävä taidenäyttely, joka kiertää kirjastoissa ja muissa kohtuullisen hintaisissa, mutta samalla kiinnostavissa taiteen esittämispaikoissa Suomessa ja ulkomailla. Kyseessä on muotokuvapiirustus/maalaus-näyttely, joka rakentuu tilassa ja tilaan ja muuttuu vapaasti ajassa. Aiheet toistuvat: linnut lentävät ylösalaisin, kukat kukkivat, paperilintu on pujahtanut oikeiden joukkoon. Nähdyt esineet ja Kristiinan omat ajatukset sekoittuvat teoksiin. Kuvat ovat vallattomia, runollisia ja niissä on oma sävelensä.

Tuulia Iso-Tryykäri

Tuulia Iso-Tryykäri (s.1985) on lappeenrantalainen kuvataiteilija. Hän on valmistunut Saimaan ammattikorkeakoulusta (YAMK) kuvataiteilijaksi vuonna 2013. Tuulia maalaa pääasiassa öljyväreillä kankaalle, mutta viime vuosina hän on tehnyt myös pienimuotoisia videoperformansseja. ”Aiheena ihminen on minulle ollut ainakin toistaiseksi loputtoman kiinnostava. Aiheet muodostuvat usein omakohtaisesti koetusta tunteesta, hetkestä tai ajatuksesta. Käytän pääasiassa itseäni teoksissani mallina tai esiintyjänä, jonka kautta teoksistani tulee usein hyvin omakuvallisia.”, Tuulia kertoo. 5000m2-näyttelyssä Tuulialla on esillä ”Maalari”-videoperformanssi, mikä on valmistunut vuonna 2015. Teoksessa nainen levittää meikkivoidetta kasvoilleen. Tuulian sanoin: ”Tälläisen - varsinkin naisille - hyvin arkisen toimenpiteen taakse on kerrostunut ajatuksia niin rooleista, riittämättömyydestä, peittelemisestä kuin häpeästä.” Tarjotessaan teosta 5000m2-näyttelyyn Tuuliaa kiinnosti se, millaista vuoropuhelua teos mahdollisesti kävisi vanhan teatterirakennuksen kanssa – paikassa jossa vuosien ajan näyttelijät istuivat maskeerattavina ja valmistautuivat esittämään erilaisia rooleja.

Leena Katriina Ehrling

Leena Katriina Ehrling (s.1966) on lappeenrantalainen kuvataiteilija. Hän on valmistunut Saimaan ammattikorkeakoulusta. Leena on tehnyt pääosin öljyvärimaalauksia, mutta sekatekniikka esimerkiksi kollaasitekniikka on alkanut kiinnostaa eniten. Leenaa kiinnostavat ihmiset; ihmisten käyttäytyminen, sosiaaliset suhteet ja verbaalinen ja non-verbaalinen ilmaisu. Inspiraatiota Leena saa esimerkiksi musiikista, kirjallisuudesta ja muista kuvataidemuodoista. Lisäksi häntä inspiroi niin sanotusti ”pinnallisemmat” vaikutteet kuten muoti, sisustus ja pop-kulttuuri. 5000m2-näyttelyssä Leenalla on esillä ”Sanomattomia sanoja-sarja”. Leenan sanoin: ”Teokset ovat tulleet itsestään siinä mielessä, että en ole alun perin suunnitellut mitään sarjaa. Olen vain tehnyt teoksia intuition pohjalta ja lopulta huomannut, että niistä saisi hyvän kokonaisuuden sarjana.” Teoksista tulee ilmi se kehityskaari, jonka Leena on käynyt viimeisimmän vuoden aikana. Ensimmäiset sarjan teoksista ovat öljyväritöitä ja seuraavat sellaisia, joihin hän on yhdistänyt virkkausta. Seuraavaksi Leena on edennyt ompelemaan kollaaseja käsin ja ompelukoneella. Kollaasi-töissä Leena on pyrkinyt käyttämään kierrätettyä materiaalia, esim. vanhoja kirjoja, pakkauspaperia, käyttämätöntä tapettia ja ompelulankaa.

Ulla Karttunen

Ulla Karttunen (s.1956) asuu Joensuussa ja Helsingissä. Koulutustausta hänellä on teoreettis-filosofinen (FM, estetiikka) kuten hänen tekemänsä taidekin. Kiinnostuksen kohteena Ullalla on aina ollut taiteen ulkopuoliset paikat ja todellisuuden murtautuminen taiteen sijalle. Ulla on tehnyt digitaalisia kuvia, installaatioita, käsitteellisiä ja yhteiskuntakriittisiä projekteja, esityksiä ja taiteilijakirjoja. Viime vuosina hän on keskittynyt digitaalisiin kuviin ja sellaisiin banaaleihin materiaaleihin kuten vessapaperiin ja mainoskuviin, joista hän rakentaa jotain puoliksi päinvastaista eli pyhimyshahmoja. ”Olen toisaalta yhteiskuntakriittinen todellisuustaiteilija, joka pyrkii mieluummin sanomaan jotain todellisuudesta kuin tekemään varsinaisen taideteoksen. Toisaalta olen filosofinen mystikko, joka pyrkii näkymättömän valottamiseen ja kysymään nykyihmisen arvoista.” Ulla toteaa. 5000m2-näyttelyssä Ullalla on esillä installaatio ”Lynkattujen biennaali juhlii pyhää markkinataloutta”. Installaatio on rakennettu siivoustarvikkeista. ”Lynkattujen biennaali on mahdottomuus, koska lynkattuja ei juhlita missään. Ei ainakaan taiteessa, koska siellä halutaan usein samaa kuin muualla markkinoilla, luoda illuusio voitosta ja tuloksesta.” Ulla kertoo.

Pia Hentunen

Pia Hentunen (s.1967) asuu tällä hetkellä Tyrnävällä. Hän on käynyt Kankaanpään taidekoulun sekä Krasnoyarskin taideinstituutin Siperiassa. Aluksi Pia maalasi, sittemmin maalaukset muuttuivat veistosmaalauksiksi ja nykyään hän on siirtynyt yhä enemmän kolmiulotteiseen ilmaisuun. Hän käyttää myös ääntä teoksissaan. Pia ei etsi aiheita teoksiaan varten vaan hän miettii asioita, joihin hän törmää ja ne muuntuvat puoliväkisin taiteeksi. Pian teos 5000m2-näyttelyssä on nimeltään ”Heppatyttö (anarkistimummo) 18”. Pia kyllästyi muutama vuosi sitten hevostytöttelyyn ja naistaiteilijuuteen. Pian sanoin: ” Se on iänikuinen asetelma, että on hevosmiehiä ja heppatyttöjä. Ja ihan sama taiteessa, on taiteilijoita ja naistaiteilijoita. Ei ole miestaiteilijoita.” Näin ollen Pia rupesi työstämään erilaisia grafittimaisia maalauksia heppatytöistä(anarkistimummoista). Mutta miksi mummot? ”Ne tulivat luultavasti siitä, kun tiedän useammankin todella vaikuttavan vanhemman naisihmisen hevosmaailmasta, jotka ovat aivan huikeita tyyppejä. Sana mummo sisältää hirveän kasan painolastia ja halusin puuttua tähän stereotypiaan.”, Pia sanoo. Pian tytär oli Pian apuna tekemässä teosta.

Viivi Kiiskinen

Viivi Kiiskinen (s.1990) on imatralainen kuvataiteilija. Hän on valmistunut kuvataiteilijaksi vuonna 2014 Saimaan ammattikorkeakoulusta. Kolmiulotteinen työskentely on tällä hetkellä Viiviä eniten innostava ilmaisumuoto. Innostavia aiheita ovat keho, kauneusihanteet, väri, muoto ja materiaalit. Viivi saa inspiraatiota jokapäiväisestä elämästä, sosiaalisesta mediasta sekä television reality-ohjelmista. Viivi on käsitellyt kehoa aiheena jo pidemmän aikaa, aloittaen barbien kehojen muokkaamisesta ja nyt siirtyen isompaan kokoon. Viivin työ 5000m2- näyttelyssä on nimeltään ”Katsojat”. Teos käsittää monta eri hahmoa, jotka on muotoiltu erisävyisistä vaaleanpunaisista kierrätysvaatteista, kankaista, materiaaleista, uretaanista ynnä muista sellaisista. Kehot ovat esillä ympäri vanhan teatterin katsomoa. Viivin suunnitelma oli tehdä useampia ”kokonaisia” kehoja näyttelyyn, mutta hän innostui kuitenkin paikanpäällä kokeilemaan tehdä vain osia kehosta - teos muokkautui siis koko ajan tehdessä. Työskentelyprosessi onkin Viiville antoisin ja kiinnostavin osa hänen teoksiaan.

ROP

ROP- taiteilijaryhmään kuuluvat Tuomo Rosenlund (s.1976, kuvataiteilija AMK) ja Pekka Orava (s.1973, DI). Molemmat ovat kotoisin Tampereelta. Tuomo on toiminut päätoimisena kuvataiteilijana 11 vuotta ja pitänyt sinä aikana 25 yksityisnäyttelyä. Hän on osallistunut yli 50 yhteis-ja ryhmänäyttelyyn useissa eri Euroopan maissa sekä myös Lähi-Idässä ja Etelä-Amerikassa. Pekka on ollut vuodesta 2011 lähtien yrittäjä Huonekaluverstas IT Puussa. ROP tekee maalattuja veistoksia ja installaatioita. Teosten materiaalina on pääsääntöisesti puu, maalauksissa on käytetty öljy-ja akryylivärejä. ROPn teosten sisällöt tutkivat nykyihmisen suhdetta omaan itseensä modernissa ajassa. Usein mukana on myös huumoria ja lähtökohtaisesti heidän tavoitteenaan on aina teos, josta katsoja voi lukea tunteiden koko kirjon komediasta draamaan. 5000m2-näyttelyssä ROP on laittanut esille kaksi hieman vanhempaa teosta nimiltään ”Open Source/ Avoin koodi” ja ”Day Breaks, Night Falls (Freethinkers´ Summertrip)/ Aamun kajo, illan tummuus (Vapaa-ajattelijoiden kesäretki)”. Jälkimmäinen teos on ensimmäinen ROPn tekemä teos ikinä.

Emma Peura

Emma Peura (s.1988) on helsinkiläinen kuvataiteilija. Hän on valmistunut kuvataiteilijaksi Imatran taidekoulusta vuonna 2012. Emma on tehnyt taidetta vuodesta 2007 ja ammattilaisena hän on toiminut vuodesta 2012. Emma tekee tilallisia teoksia, piirrostaidetta sekä taidegrafiikkaa. Itse teos määrittää millä tekniikalla Emma milloinkin työskentelee. Grafiikan puolelta mieluisimmat tekniikat Emmalle ovat metalligrafiikka ja vesiväripuupiirros. Hänen teoksissaan pääosassa on tunne. Taiteilijana Emmaa kiinnostaa ihminen ja ihmisyyden monimutkaisuus, sisäinen maailma, intuitio. Emman seinämaalausteos 5000m2-näyttelyssä on nimeltään ”S/WITCH”. Emma halusi tehdä paikkasidonnaisen teoksen, joka antaisi katsojalle mahdollisuuden uuden löytämiseen ja saisi ehkä miettimään myös arkielämässään, mitä kaikkea voikaan pinnan alle jäädä huomaamatta. Teoksen nimi on sanaleikki, jolla Emma viittaa tähän mahdollisuuteen. Teosta voi katsella valot päällä tai ilman valoja. Ilman valoja teos hohtaa ja näin ollen luo kaksi erilaista maailmaa, joita voi tarkastella kuitenkin vain vuoron perään.


Tarja Tuupanen

Tarja Tuupanen (s.1973) on lappeenrantalainen taiteilija. Tarja on valmistunut artenomiksi vuonna 1999 ja siitä lähtien toiminut taiteilijana. Viimeisin koulutus Tarjalla on kuvataiteen maisteri (MFA) vuodelta 2013.

Tarja tekee tällä hetkellä pääasiassa korutaidetta ja pääasiallisena materiaalina hän käyttää usein kiveä. Taiteilijana Laura kuvailee itseään materiaalilähtöiseksi ja intuitiiviseksi.

Lauran työ 5000m2-näyttelyssä on nimeltään Puuterihuone. Laura on taiteillut vanhaan maskeeraushuoneeseen teoksen, jossa esimerkiksi maskeerauspeilit on korvattu marmoripeileillä ja tila on niin sanotusti pysähtynyt. Laura on tehnyt installaatioita aiemminkin, mutta Puuterihuone on niistä suurin.


Juha Okko

Juha Okko (s.1963) on helsinkiläinen kuvataiteilija. Juha valmistui Kuvataideakatemiasta 1987 ja ensimmäinen oma näyttely oli seuraavana vuonna 1988. Hän täydensi opintojaan 1996-7 Alankomaissa ja Kuvataideakatemiassa 1998–2000. Juha maalaa yleensä esittäviä teoksia kankaalle akryyli- ja öljyväreillä. Lisäksi hän laajentaa näyttelyissä teoskokonaisuutta installaatioksi seinämaalauksin. Juhan oma alue on ikkunoihin toteutettavat jugurttimaalaukset. Erityisesti kasvoja Juha on maalannut useaan otteeseen urallaan. Juhan työ 5000m2- näyttelyssä on nimeltään ”Pelko, puhe, viha, huuto”. Teos on ikkunaan tehty jugurttimaalaus, jonka aiheena on parista kymmenestä kasvonosasta koottu valokuvakollaasi.


Taina Kokkonen

Taina Kokkonen (s.1960) on helsinkiläinen taidegraafikko. Hän on valmistunut Kankaanpään taidekoulusta 1983. Taina tekee pääasiassa kohopainotekniikalla tehtyjä teoksia kuten puupiirroksia. Hän on ollut vuodesta 1994 Suomen Taidegraafikoiden jäsen, mutta aloitti jo vuonna 1985 itsenäisen taiteellisen työn. Tainan ilmaisun ydin on puun kaiverrusprosessissa. Teosten lähtökohtana on usein vain jokin Tainan hauras muisto jostain kauan sitten koetusta. Kaiverrusprosessi on hänelle meditaatiota, vapaata assosiaatiota, jossa jo lähes kadotettu muisto kirkastuu työvaihe työvaiheelta. Vaikka Tainalla on vuosien kokemus taidegrafiikasta ja sen eri tekniikoista, on teoksen lopullinen muoto hänelle itselleen poikkeuksetta yllätys. Luonto ja luonnon havainnointi ovat lisäksi tärkeitä inspiraation lähteitä. 5000m2-näyttelyssä Tainalla on 9 grafiikan vedosta (kehystettynä) esillä teatterin lämpiön seinällä.

Nina Nisonen

Nina Nisonen (s.1956) on helsinkiläinen taiteilija. Hän on valmistunut tekstiilitaiteilijaksi vuonna 1980 Helsingin Taideteollisesta korkeakoulusta (nyk. Aalto-yliopisto). Nina tekee materiaalipohjaista taidetta. Hän käyttää monenlaisia tekstiili- ja kierrätysmateriaaleja, kuituja ja paperia sekä vanhoja esineitä teostensa materiaaleina. Toteutuksessa hän soveltaa erilaisia käsityötekniikoita kuten virkkausta, huovuttamista, ompelua, kirjontaa, kirjansidontaa sekä piirtämistä. Nina on toiminut taiteilijana hänen valmistumisestaan 1980-luvulta lähtien. Taiteilijana Nina kokee olevansa tutkimusmatkailija. Hän liikkuu taidetta tehdessään abstraktin ja esittävän ilmaisun välimaastossa. Liike, rytmi, valo ja varjo ovat tärkeitä elementtejä. 5000m2-näyttelyssä Ninalla on esillä teos nimeltään ”Kadonneet käsikirjoitukset”. Se on syntynyt vuoropuhelusta tilan ja sen käyttötarkoituksen kanssa. Teoksen materiaalina on vanhoista hylätyistä kirjoista purkama paperi, jota Nina on muokannut kostuttamalla, rypistämällä ja kovettamalla lattialle rakentuvan orgaanisen muodon rakennusaineeksi. Ninan lähtökohta teokselle on ollut esteettinen ja materiaalipohjainen mutta hän on myös miettinyt painetun kirjan elinkaarta, arvostusta, olemassaoloa ja lopulta hajoamista.

Jussi Pirttioja

Jussi Pirttioja (s.1988) on Imatralta kotoisin oleva kuvataiteilija. Hän valmistuu keväällä 2016 Saimaan ammattikorkeakoulusta kuvataiteilijaksi. Jussi tekee öljyvärimaalauksia ja käyttää malleina hänelle tuttuja/saatavilla olevia ihmisiä, populaarikulttuurin kuvastoa ja arkielämän irtaimistoa. Jussi ajattelee maalauksiaan eräänlaisina kollaaseina. 5000m2-näyttelyssä Jussilla on esillä kokonaisuus, mikä koostuu hänen vuonna 2015 valmistuneista töistään. Uutena elementtinä Jussi on käyttänyt sarjakuvaleikkeitä yhdistettynä perinteiseen realistiseen maalaustapaan. Jussilla on esillä teokset nimeltään ”Keskipäivän demoni”, ”Parasiitit, ”Sankari” ja ”Aamuyö”.

Eija Temisevä

Eija Temisevä (s.1956) on espoolainen taiteilija. Hän on valmistunut Kuvataideakatemiasta kuvanveistäjäksi vuonna 1986. Eija on tehnyt vuodesta 1986 alkaen lähinnä veistoksia, vuodesta 2013 alkaen videoita. Veistoksia tehdessään Eijalle on tärkeää 3-uloitteisuus ja se, että teosta tehdessään hän koskettaa sitä konkreettisesti käsillään. Hän käyttää monia eri materiaaleja muun muassa puuta ja betonia. Kun Eijaa alkoi kiinnostaa enemmän aika, ääni, liike ja kuva, hän ryhtyi kokeilemaan videon tekoa ja innostui siitä. Lähes kaikessa Eijan taiteessa on tärkeää myös psykologinen ja eksistentiaalinen ulottuvuus. 5000m2-näyttelyssä Eijalla on esillä video nimeltään ”Behind Mask - Naamion takana”. Videossa nainen pitää eri ilmeisiä naamioita kasvojensa edessä. Ensin hän on sivuttain ja sitten kääntyy kohti kameraa. Hän kertoo ääneen jotain itsestään ja tunnetilastaan. Puhe ja ilme ovat ristiriidassa keskenään. Jokaisen naamionaisen taustalla on erilainen valokuva, joka läpäisee naisen. Kuva luo oman lisänsä tunnelmaan. Video kysyy: Mitä me oikeasti ajattelemme? Mitä kertovat ilmeemme, mitä sanamme?

Annika Dahlsten

Annika Dahlsten (s.1975) on turkulainen kuvataiteilija. Hän on valmistunut Turun Taideakatemiasta vuonna 2003. Tänä keväänä Annika valmistuu samaisesta koulusta animaatio-ohjaajaksi. Annika tekee taidegrafiikkaa, animaatioita, valokuvaa ja installaatioita. Hän valmistui ensimmäisen kerran kuvataiteilijaksi vuonna 1998 ja siitä lähtien Annika on tehnyt taidetta. Viime aikoina Annika on kiinnostunut liikkuvasta kuvista, lentämisestä ja nostalgiasta. Animaatioiden teko sopii Annikan mukaan hänelle hyvin: ” Olen hätäinen ja animaatio on hidasta puuhaa, eli on pakko kiiruhtaa hitaasti.” 5000m2-näyttelyyn Annika rakensi installaation nimeltään ”Mustia perhosia”. Siihen kuuluu noin 800 kpl mustaa, luonnollisenkokoista paperiperhosta ja kaksi animaatioprojisointia, joissa lentää mustia perhosia valokeiloissa sekä ääni. Annika sai idean teokseen kuhisevista perhosparvista ja hänen ystävänsä mökin ulkohuoneesta, joka on öisin täynnä yöperhosia. Ne aistii ensin äänenä ja sitten liikkeenä.

Anneli Kokko

Anneli Kokko (s.1952) on joensuulainen taiteilija. Taideteollisesta korkeakoulusta Anneli on valmistunut tekstiilitaiteilijaksi vuonna 1981 ja vuonna 1992 taiteen kandidaatiksi. Hän on työskennellyt taiteen parissa 80-luvun alkupuolelta lähtien. Huovutus ja tekstiilimaalaus ovat Annelin ilmaisukeinoja. Hän huovuttaa hämärässä ja maalaa valon voimistuessa. Näin hän koittaa jaksottaa väljästi kummankin ilmaisutavan vuodenkierron osiksi. Huovuttamisessa Annelia kiehtoo villan tuntu ja maalauksia hän toteuttaa pääasiassa reaktiivimenetelmällä silkille ja pellavalle. 5000m2-näyttelyssä Annelilla on esillä kaksi huovutustekniikalla toteuttamaa teosta ”Kuori” ja ”Verkko”. Nämä kaksi hahmoltaan kookasta vaatteenmuotoista teosta muodostaa eräänlaisen vastaparin. Teokset viittaavat rooliasukuvastoon, alleviivaavat kahta stereotyyppistä käsitystä naiseuden eri puolista. Näitä roolipelin pareja voisivat olla esim. valtiatar ja palvelija, piika ja emäntä jne. Anneli toivoo, että villan lämpö ja niin sanottu lapsellinen viattomuus edesauttavat näkemään stereotyyppisen leimaamisen myös koomisessa valossa. 

Teemu Heikkinen

Teemu Heikkinen (s.1984) on imatralainen kuvataiteilija. Parhaillaan hän opiskelee kuvataiteen YAMK-koulutuksessa Saimaan ammattikorkeakoulussa. Kuvataiteilijaksi hän on valmistunut vuonna 2011. Teemun teokset ja videoteokset ovat yleensä tummansävyisiä ja minimalistisia. Teoksissa tärkeimmässä roolissa ovat esineellisyys, materiantuntu sekä tekoprosessi. Teemun teosten aiheet liittyvät usein ihanteiden tavoitteluun, sen välttämättömyyteen ja siinä onnistumisen mahdottomuuteen. Teemun teos 5000m2-näyttelyssä on nimeltään ”Haava”. Ajatuksena teokselle Teemulla oli prosessin omaisesti alkaa veistämään teatterin seinään reliefiä ja katsoa työskentelyn aikana minkä reitin ja päämäärän teos itse valitsee. Teos löysi lopullisen muotonsa, kun eräs ohikulkija kertoi Teemulle kuinka hänelle vanha teatteri oli kaupungin kaunein rakennus, ja kuinka murheellista on, kun vanhoja rakennuksia puretaan pois ja samalla katoaa osa kauneutta, tarinoita ja historiaa. Vanhan kaupunginteatterin seinässä on nyt ihmishahmoinen, ihmisen kokoinen avoin ”Haava”, jonka auki revenneet, katseen peittävät sideharsot liehuvat tuulessa kuin aave.

Nina Forsman

Nina Forsman (s.1974) on espoolainen kuvataiteilija. Hän on valmistunut kuvataiteilijaksi Saimaan ammattikorkeakoulusta vuonna 2014. Ninan ensimmäinen näyttely oli vuonna 2004. Pääasiassa Nina maalaa, valokuvaa ja tekee installaatioita. Ninalta kysyttäessä mistä hän saa teoksiinsa inspiraatiota vastaus oli selkeä: ” Olen kuin lapsi karkkikaupassa kun mietin mitä seuraavaksi haluan tehdä. Ideat pursuavat ja odottavat toteutustaan. Jotkut odottavat oikeaa tilaa, toiset oikeaa hetkeä tai virettä.” Ninan teos 5000m2-näyttelyssä on nimeltään ”Solemn owl”. Ninan inspiraatio tähän teokseen tuli hänen arvostuksestaan viisaita pöllöjä kohtaan. Ninan sanoin: ” Pöllöeläimet ovat yksinkertaisesti aina niin ylväitä eläimiä. Luonnossa kun kohtaa pöllön se jää kyllä mieleen. ”

Maija Laurinen

Maija Laurinen (s.1978) on kotoisin Nurmeksesta. Koulutukseltaan hän on Taiteen maisteri Slovakian kuvataideakatemiasta ja tällä hetkellä suorittaa tohtorintutkintoa. Maija tekee valokuva- ja videotaidetta. Hän on ollut kuvataiteilijana ja pitänyt näyttelyitä vuodesta 2007 lähtien. Maija työskentelee havainnoinnin ja näkemisen käsitteiden parissa; tällä hetkellä häntä kiehtoo etenkin ajatus hiljaisuudesta ja saavuttamattomuudesta. Maijan teokset syntyvät usein hänen oman, jatkuvasti tapahtuvan ympäristön tarkkailun ja havainnoinnin pohjalta. 5000m2-näyttelyssä Maijalla on kaksi teosvideota nimiltään Untitled (lumi) sekä Nightworks of John Deere. Untitled (lumi) kuvaa lumihiutaleiden kevyttä liikettä ilmavirtojen vietävänä. Nightworks of John Deere – videossa lumi tippuu alas kun maasta irtoaa puu, jonka oksilla hiutaleet ovat siihen saakka levänneet.

Raija Eklund

Raija Eklund (s.1955) on lappeenrantalainen taiteilija. Hän on valmistunut Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 1982. Raija maalaa öljyväreillä kankaalle. Hän on käyttänyt monia eri tekniikoita teoksiinsa, mutta lähinnä hän on piirtänyt sekä maalannut ihmisiä sekä luontoa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Raija on inspiroitunut vedestä ja Saimaan kuvaamisesta liittäen teoksiinsa mukaan hänen niin sanotun ”oman hengen” kruununa, pitsinä tai helminä. 5000m2-näyttelyssä Raijalla on esillä teos nimeltään Linnunrata. Teoksessa on iso naishahmo, jonka ilmeen Raija on yrittänyt kuvata niin, että siitä ei oikein tiedä mitä se tarkoittaa ja mitä kuvan naishahmo ajattelee. Raijan sanoin: ”Ihmimieli ja Linnunrata ovat arvoituksellisia molemmat ja ihmisen pienuus suhteessa kotigalaksiimme voi tuntua vähäpätöiseltä, mutta jokainen ihminen on arvokas ominaisuuksineen”.

Jaana Tuomisto

Jaana Tuomisto (s.1969) on vantaalainen taiteilija. Hän on valmistunut Lahden taideinstituutista kuvataiteilijaksi. Jaana tekee esinekoosteita, installaatioita, korutaidetta ja grafiikkaa. Hän on pitänyt näyttelyitä vuodesta 1996 lähtien. Taiteilijana Jaana inspiroituu muun muassa jokapäiväisistä tapahtumista, kauniista esineistä, uutisista, sattumista, ajan kulumisesta, hylätyistä paikoista ja sumuisesta maisemasta. Hän on kiinnostunut ympäristöstä ja kierrätyksestä ja se näkyykin hänen taiteessaan niin sanotusti Punaisena lankana. 5000m2-näyttelyssä Jaanalla on esillä teos nimeltään ”Miekkali lastenhuoneessa”. Teos on pehmolelu installaatio, jossa pehmolelueläimet kokoontuvat kellarissa mielenosoitukseen. Kommentit, joita miekkarissa näkyy, on osittain " lasten suusta" ja osittain ajankohtaisia keskustelun/ huolenaiheita päivän politiikasta. Teoksessa on vakaviakin asioita puettuna hauskaan muotoon. Teoksen pehmolelut on saatu lahjoituksena Lappeenrannan Hyötyhallista.

Jussi Nykänen

Jussi Nykänen (s.1985) on imatralainen kuvataiteilija. Hän on valmistunut Saimaan ammattikorkeakoulusta kuvataiteilijaksi vuonna 2010. Jussi tekee pääasiassa taidegrafiikkaa ja ready-made-veistoksia. Ammattitaiteilijana Jussi on toiminut viimeiset kuusi vuotta. Taiteilijana Jussi kokee olevansa löytöretkeilijä. Hänen työprosessissaan on vahvasti läsnä intuitiivisuus ja ympäristöstä tekemiensä havaintojen vapaa assosiointi. Jussia kiinnostaa luonnon lainalaisuudet – se kuinka erilaiset muodot ja rakenteet toistuvat mitä erilaisimmissa yhteyksissä. Jussi määrittelee teoksensa panteistisiksi ikoneiksi. 5000m2-näyttelytapahtumassa Jussilla on esillä taidegrafiikasta ja veistoksista koostuva 13 teoksen kokonaisuus. Teoskokonaisuuden nimi on Iärj`. Nimi on savon murretta ja suomeksi se taipuu muotoon ääri.

Leena Pukki

Leena Pukki (s.1984) on helsinkiläinen taiteilija. Leena valmistui vuonna 2015 taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun Kuvataiteiden maisteriohjelmasta. Hän työskentelee maalauksen, videon, kuvanveiston ja silloin tällöin performanssin keinoin. Leena valmistui vuonna 2007 Lahden Taideinstituutista, jonka jälkeen hän on ollut kuvataiteilija. Kuvataiteilijana Leena on kiinnostunut ihmisyydestä, taiteen ja yhteiskunnan vuorovaikutuksesta, utopioista, politiikasta ja kauneuskäsityksistä. Leenan teos 5000m2-näyttelyssä on nimeltään Pioni. Se on osa parhaillaan hänen työn alla olevaa sarjaa nimeltä Graffiti Romantique. Sarja koostuu romanttisista kukkamaalauksista, joita Leena maalaa purettavien talojen seiniin. Teos glorifioi hylättyjen talojen rappioromanttista kauneutta, mutta on myös tietoisen feministinen vastalause Leenan hieman machona pitämälle graffititaiteelle.

Hans-Peter Schütt

Hans-Peter Schütt on turkulainen taiteen maisteri. Hän on toiminut taiteilijana reilut kymmenen vuotta. Hans-Peter tekee taidetta, mikä liittyy useimmiten maalaukseen, piirustukseen tai painotekniikoihin tavalla tai toisella. Teosten koko ja tekniikat vaihtelevat tarpeen ja tilaisuuksien mukaan. Hans-Peterin taide rakentuu kokemuksista, mielikuvituksesta, tarinoista ja tunteista.

Hans-Peterin työ 5000m2-näyttelyssä on nimeltään Kierto. Se rakentuu ylijäämästä, roskasta, maalausjätteestä, kesken jääneistä teoksista sekä kaikenlaisesta vuosien varrella työhuoneelle kertyneestä tavarasta. Ainoat elementit, jotka Hans-Peter oli päättänyt ottaa mukaan teokseen, ovat kehyksissä olevat palaset. Muut hän improvisoi tilan perusteella. Teoksen nimi tulee sekä materiaalista että teoksen fyysisestä muodosta, mutta sen voi mieltää myös laajemmin vertauskuvaksi mistä tahansa sykliseksi havaittavasta ilmiöstä. 


Aulis Harmaala

Kuvataiteilija Aulis Harmaala (s.1966) asuu ja työskentelee Helsingissä. Harmaalan näyttelytoiminta on alkanut 1990-luvun alussa, jolloin hän opiskeli Kankaanpään taidekoulussa. Hän on valmistunut taiteen maisteriksi Aalto yliopiston Taiteen laitokselta vuonna 2011. Harmaalan teokset ovat installaatioita, joihin liittyy yleisöä osallistavia elementtejä. Teoksissa on myös valokuvia, ja hän rakentaa esineitä monista eri materiaaleista. Esineet on tarkoitettu joko yleisön osallistamiseen tai niillä on funktio taiteilijan valokuviksi tallentamissa tapahtumissa. 5000m2 näyttelyn teos on otsikoltaan haastava. Se tarjoaa "Perhosten siipiä yli 50-vuotiaille rumille miehille". Telineeseen on ripustettu taiteilijan askartelemia siipiä, joita voi sovitella ylleen edellämainitun ohjeen puitteissa. Tilassa on myös peilejä. Harmaalaa viehättää ajatusleikki perhosen kafkamaisestakin metamorfoosista. Moni haluaisi muuttua. Millä tavalla kauneus tai rumuus ymmärretään sukupuolen, iän tai ruumiillisten tekijöiden kautta? Kun näyttely Lappeenrannassa on purettu, taiteilija täyttää 50 vuotta. Onko hän silloin valmis pukeutumaan perhoseksi?
© Aulis Harmaala

Margarita Rosselló Ramón

Margarita Rosselló Ramón on turkulainen taiteen maisteri sekä muotoilija. Hänen ensimmäinen oma näyttelynsä oli B-Galleriassa vuonna 2005. Margarita tekee feministä käsitaidetta. Hän käyttää päämateriaalinaan vanhoja tekstiilejä sekä pieniä arkisia esineitä. Margarita tekee teoksia, joissa aiheet saattavat olla hyvinkin vakavia, mutta joita voidaan silti lähestyä huumorin kautta. Margarita tarkastelee paljon sukupuolirooleihin liittyviä kysymyksiä sekä katseen politiikkaa. Inspiraationa Margaritan teoksille toimivat erilaiset huomiot esimerkiksi kaupungilla liikkuessa sekä kiehtovan käytetyn materiaalin löytäminen sattumalta. 

5000m2-näyttelyssä Margaritalla on käytössään teatterin vanha ompelimo, johon hän rakensi viidestä osasta rakentuvan kokonaisuuden nimeltään Viisi tutkielmaa katseesta ja olemisesta (kohtaaminen, kokeminen, pinnallinen, olettaminen ja performatiivinen).


Karkki Mäkelä

Karkki Mäkelä (s.1982) on Tampereelta kotoisin oleva kuvataitelija/taidegraafikko. Karkki on valmistunut Saimaan ammattikorkeakoulusta vuonna 2011. Karkki käyttää tekniikkanaan yleensä monotypiaa tai maalausta, johon voi olla lisätty kollaasia. Hän on tehnyt myös joitakin ympäristötaideteoksia muun muassa Kontufolk-festivaaleille.Karkin teos 5000m2- näyttelyssä on nimeltään Kuokkavieraat. Se koostuu kuudesta tapettirullalle akryylillä ja kollaasilla tehdystä hahmosta. Ne kuvastavat syrjäytyneitä ihmisiä, joita kohdellaan kuin haamuja tai mörköjä, heidän olemassaolonsa kielletään tai sivuutetaan tai heitä pelätään. He kuitenkin ovat olemassa. He ajautuvat hylättyihin rakennuksiin ja syrjäisiin paikkoihin.


Tiina-Liisa Kaalamo

Tiina-Liisa Kaalamo (s.1988) on lahtelainen taiteilija. Hän on valmistunut kuvataiteilijaksi Lahden Taideinstituutista vuonna 2012. Tiina-Liisa tekee pääasiassa veistoksia sekatekniikalla. Hän piirtää myös hiilellä ja muulla tekniikalla jämäpahville. Tiina-Liisa aloitti taiteilijaksi opiskelemisen kansanopistossa vuonna 2007 ja vuonna 2012 hän valmistui taiteilijaksi. Tiina-Liisan mukaan taiteilijaksi kasvaminen tapahtui jossakin vaiheessa hänen opiskeluvuosiensa varrella. Hänellä on jokaista teosta varten internetistä tulostettuja aihekuvia niitattuna seinille. Terrakotta-armeijan rotat ovat lauma mustaa huumoria, joissa rottien kallot, kylkiluut ja selkärangat kuvastavat pääosin nääntymistä.

Harri Piispanen

Harri Piispanen (s.1981) on helsinkiläinen taiteilija. Hän on valmistunut Aalto-yliopistosta taiteen maisteriksi vuonna 2014.Harri tekee pääasiassa performanssitaidetta sekä käytettäviä veistoksia, kuten esimerkiksi asuja. Harri saa inspiraatiota ajankohtaisista asioista. Ne voivat olla joko henkilökohtaisia tai käsitellä laajempia yhteiskunnallisia teemoja. Kaikessa Harrin tekemisessä on mukana omaelämänkerrallinen ote – hän työstää sitä, missä kulloinkin menee. Harrin teos on video nimeltään Metallic Politics. Se pohjautuu pääministeri Sipilän syksyllä pitämään tv-puheeseen. Alkuperäisestä puheesta on otettu käyttöön pelkkä sanallinen sisältö. Videolla oleva hahmo paasaa ministerin puheen sanasta sanaan metallimusiikissa käytetyllä tyylillä: öristen ja meikit naamassa.


Tapio Haapala

Tapio Haapala (s.1965) on Kokemäeltä kotoisin oleva kuvanveistäjä. Tapio on opiskellut Taideteollisessa Korkeakoulussa (nyk. Aalto yliopisto), josta valmistui taiteen maisteriksi vuonna 1995.

Tapio tekee veistoksia rakentamalla, yleensä hitsaamalla, mutta usein yhdistää veistoksiinsa myös muita materiaaleja kuten esimerkiksi puutarhaletkua. Tapion ensimmäinen yksityisnäyttely oli vuonna 1995, mutta aktiivisemmin Tapio tarttui taiteilijan ammattiin vuonna 2000. 5000m2- näyttelyssä Tapiolla on esillä teos nimeltään Rinnakkaisuus. Teos koostuu kahdesta harjateräksestä hitsatusta pallosta, valosta sekä paikalta löydetystä materiaalista. Teoksessa on kaksi huonetta, joiden välille Tapio on tehnyt pyöreän reiän. Idea tässä on kuvata erilaisia rinnakkaisia maailmoja, jotka avautuvat toisilleen hetkittäin.

Pauli Parkkinen

Pauli Parkkinen (s. 1966) on Imatralta kotoisin oleva taiteilija. Pauli on valmistunut Imatran taidekoulusta vuonna 1966.Pauli maalaa suurikokoisia akryylimaalauksia, tekee erinäisiä veistoksia, kollaaseja ja taidegrafiikkaa sekä kirjoja. Pauli on toiminut vapaana taiteilijana vuodesta 1996 lähtien eli 20 vuotta. Inspiraatiota Pauli kokee saavansa koko inhimillisen kulttuurin leveydeltä, mutta erityisesti populaarikulttuurista.Paulin teos 5000m2- näyttelyssä on nimeltään ”Let’s Dance / Dance Macabre”. Kyseessä on kollaasi, jossa Pauli on ammentanut materiaalia populaarikulttuurista. Teos on tehty vuoden 2015 syyspuolella, 5000m2- näyttelyssä on esillä koko kollaasiteoksesta vain noin yksi kuudesosa. Teos on sijoitettu kolmen kerroksen väliseen portaikkotilaan ja se kuvaa ihmisenä olemisen kipeyttä sekä Freudin mukaan muotoiltuna ahdistavaa kulttuuriamme.

Lauri Mäkimurto

Lauri Mäkimurto (s.1984) on tamperelainen sarjakuvataiteilija ja taidemaalari. Lauri on valmistunut kuvataiteilijaksi Saimaan ammattikorkeakoulusta vuonna 2012. Laurin painopiste taiteessa on pikkuhiljaa siirtynyt taidemaalauksesta sarjakuviin. Laurin teokset ovat yleensä jollain lailla kantaanottavia erilaisiin asioihin. Hän tekee taidetta improvisoimalla ja usein teoksien merkitys paljastuukin vasta teosta tehdessä. Laurin työ 5000m2-näyttelyssä on sekoitus seinämaalausta sekä sarjakuvaa, joissa on erilaisia kantaanottavia hahmoja sekä tekstejä.

Nabb + Teeri

Janne Nabb (s.1984) ja Maria Teeri (s.1985). Kuvataideakatemiasta vuonna 2011 valmistuneet Nabb ja Teeri ovat työskennelleet yhdessä vuodesta 2008 lähtien ja vuonna 2014 heidät valittiin Vuoden nuoriksi taiteilijoiksi.

Nabb ja Teeri tekevät mielellään taidetta paikan päällä. 5000m2- näyttelyn teosta he kuvailevat puutarhaksi tai puistoksi. Teoksesta löytyy monia erilaisia elementtejä, kuten ruohoa ja hiekkaa. 5000m2-näyttelyn lisäksi Nabb ja Teeri ovat rakentaneet taidetta moniin muihin paikkoihin muun muassa vanhaan lukioon sekä Turun vanhaan läänivankilaan.Taiteilijoina Nabb ja Teeri kuvailevat itseään ”haaskaeläimiksi” eli he pyrkivät käyttämään ylijäämätavaraa mahdollisimman monin eri tavoin hyödyksi taidetta tehdessään.

Laura Vainikka & Darkroom

Laura Vainikka (s.1979) on Lappeenrannasta alun perin kotoisin oleva taiteilija. Nykyään Laura asuu Vantaalla. Laura on ollut aktiivisena taiteilijana noin vuosista 2006–2007. Vuosista 2006–2007 lähtien Laura on pitänyt yksityisnäyttelyitä sekä ollut osallisena yhteisnäyttelyissä.

Heti yläasteen jälkeen Laura kävi Savonlinnan taidelukion ja nyt viimeisimpänä koulutuksena Laura valmistui Kuvataideakatemiasta kuvataiteen maisteriksi vuonna 2013. Taiteessa Laura keskittyy eniten taidegrafiikkaan. Taiteilijana Laura kuvailee itseään pohdiskelevaksi – hän tekee taidetta niin sanotusti ihmetellen. Lauran teos 5000m2-näyttelyssä on nimeltään Darkroom. Teos on vedosinstallaatio ja se on ollut aiemmin esillä Helsingissä Galleria Katariinassa vuonna 2013 ja nyt päivitetty versio nähdään 5000m2-näyttelyssä.

Oman elämänsä maalari

Päivän taiteilijana esittäytyy tänään Jouko Lempinen.

Jouko Lempinen (s.1958) on Lappeenrantalaislähtöinen taidemaalari, joka kertoo mielityylisuunnakseen figuratiivisen maalauksen. Insinöörin paperit saatuaan v.1981 Jouko kuitenkin huomasi taiteen vetävän häntä puoleensa jatkuvasti. Viimeinen niitti taiteen tekoon oli liittyminen Kansalaisopiston kuvataidepiiriin. Valmistuminen kuvataideakatemiasta v.1990 avasi todelliset portit taiteen tekemiseen ja luovuuden valloille pääsemiseen. Nykypäivään mennessä jo reilusti 25 vuoden ura on tuonut mukanaan niin kehitystä, muutosta kuin myös nöyryyttä. Taidemaalarin aiheet tulevat niin omasta elämästä kuin politiikastakin.

Hänellä on ollut useita näyttelyitä mm. Helsingissä, Lappeenrannassa ja myös ulkomailla niin Venäjällä ja Ranskassa. Jouko on myös tehnyt seinämaalauksia mm. Kanavakrouviin, elokuvateatteri Nuijamieheen ja Kauppakeskus Opriin.