Valitse taso

Joussenolaiset huntuheät

Etelä-Karjalasta on säilynyt paljon hääperinnettä. Perusteellisimmin sitä on esitelty rautjärveläisen Johannes Häyhän teoksessa "Perhe ja kylä - Kuvaelmia itäsuomalaisten vanhoista tavoista". Häyhä mainitsee saaneensa aiheita Rautjärveltä, Ruokolahdelta ja Joutsenosta. Hilja Valtonen kokosi kirjan pohjalta ja saatuaan lisäaineistoa samoista pitäjistä Imatralla suuren HÄÄT NOUSOOT-tapahtuman vuonna 1953.

Näitten teosten pohjalta lähdin etsimään hääaineistoa Joutsenosta. Sitä löytyikin ja monissa kohdin edellisistä poikkeavaa. Pikkutilan emäntä Elsa Kutila Joutsenon Vesikkolan kylästä, silloisen kunnalliskodin naapurista, keräsi 1930-luvun alusta lähtien joutsenolaista perinnettä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkistoon. Vihtori Alava on saanut talletettua katkelmia Joutsenolaisista häämenoista 1890-luvun alussa. Omissa haastatteluissani ja keräämissäni tiedoissa löytyi myös aineksia niin paljon, että uskalsin ehdottaa Joutsenon 350-vuotisjuhlatoimikunnalle "Joussenolaisten huntuhäitten" esittämistä juhlilla kesällä 1989.

Hunnulla on tärkeä osa Joutsenolaisessa hääperinteessä. Esiintyyhän se seremonioiden kuluessa kolmessa eri asussa. Ensin tirkattihuntuna, sitten tirkatti (tirkka) pääpyyhkeellä peitettynä ja vihdoin vaimon huntu nostaa morsiamen "vaimoksi vaimojen seassa". Joutsenolaisia aineksia löytyi myös piirileikkeihin, mutta ilman säveltä. Pirkko-Liisa Vuori sävelsi laulut ja lisäksi on mukana hänen kokonaan säveltämiään ja sanoittamiaan lauluja. Huntuheät esitti Aholan Nuorisoseura juhlien aikana kahdesti ja pääsiäisen tienoissa v. 1991 Petroskoin Suomalaisessa Kansallisessa Teatterissa kahdesti.
Piirros: P-L Vuori
Piirros: P-L Vuori 
Viimeinen esitys oli kesällä 1993 Imatralla Suomen Kotiseutuliiton valtakunnallisilla kotiseutupäivillä.

Katsomme mitä vaiheita nuorten avioliittotapahtumassa parhaillaan oli.

Tuppijuhla - Kihupyhä

Lähinnä Karjalan Kannaksella oli ikivanha perinne viettää kihupyhiä. Eri pitäjissä se oli vuoden kuluessa eri aikoina. Joutseno oli tavan läntisin ja pohjoisin pitäjä. Joutsenon kirkko oli pyhitetty Pyhälle Johannekselle, Joutsenon rinnakkaisnimikin oli jonkin aikaa Pyhän Johanneksen pitäjä, ja siksi kihupyhäkin oli juhannuksena.

Kihut olivat erikoisesti nuoren väen juhlaa. Kihuille kertyi nuorta väkeä kauempaakin, oli kaupustelijoita ja monenlaista hulinaa. Kirkonmenot pyrkivät jäämään sivuseikaksi ja papit yrittivät menoa hillitä. Kuntakokous halusi jopa kieltää kihut ennenkaikkea liian alkoholinkäytön takia. 

Kihupyhä oli samalla TUPPIJUHLA. Ripillä käymättömän tytön hiukset olivat valtoimenaan ja näitä sanottiinkin hajalahiustytöiksi. Kun tyttö oli käynyt rippikoulun, sai hän sitoa hiuksensa sykeröille ja häntä sanottiin sykeröpääksi. Näitä sykeröpäitä oli kotona kammattu tuppijuhlaan. He olivat pukeutuneet parhaimpiinsa. Oli uusi hurstut, revinnäisesiliina oli ehkä valmistunut juuri tähän juhlaan tai se oli lainattu suvulta, hameeseen oli vedetty vekit terävimmilleen.  
 Joussenolaiset huntuheät 2.jpg
Piirros: P-L Vuori
 
Tytöllä oli seuranaan jokin suvun vanhempi nainen, josta sitten myöhemmin tuli akkakaaso. Vyöhönsä oli neito sujauttanut tyhjän puukontupen, saattoi olla useampikin. Tuppeen pojat sitten sovittivat puukkoaan. "Jos ei oo poika mieluinen, niin peukalon pistän tuppeen", sanotaan laulussa.

Jos puukko tuntui sopivan, meni poika seuraavana viikonloppuna tytön kotiin. Mikäli puukko oli isketty oven pieleen, sai poika mennä niine hyvineen matkoihinsa. Mutta jos puukko oli peräseinässä, oli poika tervetullut ja asioita voitiin kehitellä edelleen. 

Tytöt olivat Kirkonmäellä omassa ryhmässään ja pojat omassaan. Äkkiä joku nainen vetäisi suojattinsa esille ja sanoi esim.:

"Täss on tyttö tupel tult naine varrel varattu.
Ken tahtoo se tupatkuo se ja tuppii tupittakkuo."

tai

"Täss on tyttö tupel tult,
kuka uskaltoa
tampatkuo."

Parhaassa tapauksessa kisa jatkui ihan runomuotoisena. Sekä tytöillä että pojilla oli varattu pikku runomuotoon sovitettuja puheenparsia. Ujolle tamppaajalle saattoi tyttö sanoa:

"Elä sie tyhjeä rupata ja suutais soita!
Tuu tänne lähemmäks ja tampata koita!"

Tietysti voi olla niinkin, että poika oli jo hyvissä ajoin toimittanut mielitietylleen tyhjän tupen, johon puukko sitten kihuissa varmasti sopi.

Konkalla

Konkalla käyminen oli Karjalassa vanha tapa. Konkkapojat kävivät kolistelemassa tyttöjen aittojen ovien takana ja lukivat pyrkimälukuja. Mieluisalle pojalle tytöt vastasivat ja laskivat sisälle aittaan eli huoneeseen, kuten Joutsenossa nukkuma-aittaa kutsuttiin. Hyviä pyrkimälukujen taitajia tytöt suosivat. Monesti olikin niin, että tällainen taitaja otettiin mukaan lukuja lukemaan, jollei omasta taidosta ollut varmuutta.

Poika raapi peukalon kynnellä aitan ovea poikkilautaan, jotta se kuului vain siihen yhteen aittaan. Samalla luettiin pyrkimälukuja hiljaisella äänellä.:

"Hyvveä iltoa sin tyttölöi majjoa!
Soppiiks teitä ylös ajjoa?
Nostakoa nyt yltäänä sitä koattuuta ja vaippaa
ja alkakoa issiäänä lattia yli laitttaa.
Teäl ois kaks poikaparkaa,
toine rohkii, toine arka."

Tytöt vastaavat esim.:

"Ketäs teäl ove takan rapsehtii ja riipii?
Vieläks neä pojat ossoat olla hiljoa ja hiipii?"

Poika:

"Osatoa, osatoa! Myö hiiviteä hiljoa ko ilvekset.
Vot! Ko työ uotta kerra nii hyvvii hiipimeä,
ni hiipikeä sit kotihiena järkeneä!"

Piirros: P-L Vuori

Näitä pyrkimälukuja on tallella runsaasti. 
 

Piirros: P-L Vuori
Piirros: P-L Vuori

Tupakaiset

Kosimistilaisuutta sanottiin tupakaisiksi. Puhemies, sulhaskokelas ja tupakankantaja tulivat taloon. Monenlaiset runomuotoiset kohteliaisuudet ladeltiin ja ryypyt otettiin. Tupakankantaja tarjosi tupakanlehtiä säkistään, jotka sitten hakattiin hienoksi ja polteltiin. Naisille tarjottiin nuuskaa peukalonkynnelle, josta se toiseen sieraimeen vetäistiin ja aivastettiin. Kosiminen tapahtui seuraavasti.

Tytöllä oli valkea pyyhe käsivarrellaan. Sen päälle pantiin sormus. Jos kosija oli tytölle mieluinen, otti hän itse sen pyyhkeeltä. Jos kaaso sen nappasi, oli tämä jo vihje, että tytön mielestä asia ei mennyt oikein.

Tämä kosiminen ei vielä velvoittanut mihinkään. Halutulla tytöllä voi olla useat sormukset kirstussaan. Viikon kuluttua viimeisestä kosinnasta olivat harjakaiset, jossa valitun sulhasen isä oli mukana. Muille kosijoille vietiin lahjat takaisin.
Myöhemmin tupakaiset ja kihlajaiset yhdistyivät. Molemmissa voi olla juhlat. Tansittiin ja ryypättiin. Kuntakokous jopa uhkasi kieltää tupakaiset liiallisen viinan viljelyn vuoksi.

 
Harjakaiset

Tytön vanhemmathan avioliiton solmimisesta päättivät. Ennenkaikkea isä. 1850-luvulla Joutsenossakin oli avioliitto nimenomaan naimiskauppa.

Morsiamen isä kutsui sulhasen isän harjakaisiin, jossa apekset sopivat tämän kaupan taloudellisen puolen. Morsiamella piti olla tarpeeksi myötäjäisiä taloon tullessaan. Sulhasen puolelta voitiin maksaa kaupassa uudesta työvoimasta selvää rahaa.

Jokaisen sopimuksen päälle tietysti ryypättiin. Harjakaisiin tuli miesväkeä sulhasen puolelta ja kun väkeä oli koossa enemmän, pistettiin tanssit ja piirileikit pystyyn. Harjakaisistakin tuli helposti liian riehakkaat ja kuntakokous uhkasi nekin ryyppyjuhlina kieltää. Nykyisessä Pitäjäntupa-museossakin tiedetään harjakaisia pidetyn. Ne ovat varmaan olleet säyseämpiä.

 
Kihlajaiset

Monimutkaiset juhlat olivat kihlajaisetkin. Sulhaskansaan kuuluivat puhemies, sulhanen ja nuorempi puhemies, joka oli monesti sulhasen veli, sulhasen muita lähisukulaisia, ei kuitenkaan hänen vanhempansa.

Puhemiehen toimesta maksoi sulhanen morsiamen äidille ja isälle rahaa. Sulhanen maksoi morsiamelle, jonka oli itse ne pöydältä otettava. Tämän jälkeen seurasi kihlaus.

Puhemiehet ottivat korennon ja pitivät sitä vaakasuorassa vyötäistensä tasalla välissään. Sulhanen asettui korennon toiselle puolelle. Hänellä oli kädessään Joutsenon puvun solki, jonka neulassa oli sormus. Morsian oli sulhasta vastapäätä ja hänellä kädessään sulhaselle sukat. Luvan saatuaan antoi sulhanen oikealla kädellään korennon päällitse soljen sormuksineen ja otti samanaikaisesti vasemmalla kädellään morsiamelta sukat korennon alta. Morsian otti vastaan korut vasempaan käteensä ja oikealla antoi sukat. Näin oli kihlaus tapahtunut. Ruokaa tietysti tarjottiin. Käsistään taitava sulhanen antoi kihalajaislahjaksi rieskan höpsytyskupin.

 
Öitsit (ehtä) - ämmäjäiset

Kihlajaisten ja häitten välistä aikaa kutsuttiin toivikkiajaksi ja morsianta toivikiksi. Nuori pari kävi ottamassa kuulutukset. Morsiamen isä oli mukana. Kylän väki oli mukana toivikin kapioita tekemässä. Nuoret kokoontuivat öitseihin. Siellä tehtiin käsitöitä, kehrättiin, saatettiiin loukuttaa ja lipsua (lihdata) pellavia, jos oltiin pellavasaunassa jne. Tuvassa ollen tehtiin siistempiä töitä, kehrättiin, raasittiin villoja, kerittiin lankoja jne. Joutsenossa öitsejä sanottiin EHTÄN ISTUMISEKSI. Arvoituksia kyseltiin, kerrottiin kaskuja, saatettiin leikkiäkin jotain jne.

Toivikkiaikaan kuului myös kiertäminen TOIVIKINAVUILLA (morseiavuill). Toivikki ja tyttökaaso kiersivät taloissa keräämässä avustuksia. He saivat liinavaatteita, lapasia, sukkia jne.
Monien hyvien tapojen tapaan tämäkin tapa koki alennustilan. Iloisesta antamisesta ja ottamisesta tulikin kerjäämistä. Keräämistä laajennettiin liikaa ja jollei se sujunut, saattoi pahasuinen kaaso haukkua nuukan talonväen.

Kaasolla oli usein olallaan PÄISTÄRSÄKKI, johon hän apuja keräsi. Tämä päistärsäkki oli huonoista pellavista kudottu hevosen kaurapussi. Se pantiin lenkistään hevosen päähän, turpa pussin sisään. Siitä hevonen sai esim. kievarin syöttöpaikassa syödä evästään. Säkki oli aika tilava ja kävi hyvin myös kaason olalle. Kaasoa nimitettiinkin usein päistärsäkiksi: "Toivikki ja päistärsäkki tulloot!" Tavasta luovuttiin kielteisten seikkojen vuoksi. Papit jopa saarnatuolista ottivat asiaan kielteisen kannan. Ehtän istumisessa oli nuorilla hauskaa ja niitä on muisteltu hyvillä mielin.

Ämmäjäiset olivat samantapainen tilaisuus. Ne olivat sulhasen kotona. Sinne haettiin morsiamen äiti ja sukulaisnaisia katsomaan morsiamen tulevaa kotia. Vieraita syötettiin ja saatettiin taas tehdä jotain kapioihin. Nuoriso ei malttanut aina olla pois näistä vanhemman väen kesteistä. "Piettii lustii."

 
Kuuliaiset

Kuulutushan tapahtui kolmena peräkkäisenä sunnuntaina. Nuori pari ja morsiamen isä olivat papin puheilla. Sulhanen maksoi papille kuulutuksen rahalla, mutta morsiamen piti antaa papille kintaat palkaksi. Oli yritetty antaa papille vain lapaset, mutta se ei sopinut. Kirkollisissa lmoituksissa oli 28.10.1860 tällainen teksti:

" Ne kintaat, jotka maksetaan kihlaamisest ja vihkimisest pitää oleman KINTAITA ja ei lapasia! Muiten pitää ne maksettaman rahassa."

Viimeisen kuulutuspäivän jumalanpalveluksen jälkeen voi olla useampiakin naittilaita kirkossa vihittävänä. Säästettiin papinmaksuissa.

Näin oli vihkiminen tapahtunut, mutta morsian ja sulhanen menivät vielä kotiinsa. Avioliiton solmiminen tapahtui yleensä myöhään syksyllä, jolloin sato oli kerätty ja teuraat lihavia.

Kuuliaispäivän iltana oli nuorisolla taas lustinpitoa. Tansittiin, leikittiin ja ilakoitiin. Tietysti olivat myös ryyppyveikot asialla. Kuntakokous katsoi asiakseen sakottaa liian riehakkaista kuuliaisista.

 
Läksiäiset

Läksiäiset olivat suuri tapaus morsiamen kotona. Sukua kokoontui jo perjantai-iltana. Syötiin, juotiinkin ja saunottiin.

Juohtajat lähtivät häätalosta (sulhasen kotoa) läksiäistaloon (morsiamen kotiin). Juohtajiin kuuluivat vanhempi puhemies, nuorempi puhemies, ehkä sulhasen muitakin veljiä. Lähtijät veisasivat virren.

Läksiäistalossa otettiin juohtajat virrellä vastaan. Seurasi tervetulotoivotuksia ja kohteliaisuuksia runomuodossa. Tulijoilta vaadittiin passi, jossa oli hakijoitten henkilötietoja. Paperinen passi oli kuitenkin liian kuiva.

"A meijä toine passi onnoikkii sellast sorttii,
jot se on märemp ropuskoa ja korttii.
Myö ko isketeä sellane passi pöyteä tähä,
ni että työ sen parempoa tahokkoa nähä!"

Näin sanailua jatkettiin. Pulloja eli passin lehtiä tuli lisääkin. Vähitellen päästiin asiaan eli morsiamen etsintään. Morsian tuotiin sisään ja ruvettiin syömään. Myötäjäisiä kannettiin hevosiin jne.
Tuli vielä morsiamen osto. Hänen osansa talosta oli vanhastaan lehmä ja lammas, kana ja kassara, turkki ja viitta, kaattuva (välly) ja vaippa sekä sirppi ja kuokka.

Tirkattihunnun laitto oli seuraava ohjelmanumero. Akkakaaso ja pari muuta vaimoa puki tirkan (tirkatin) morsiamen päähän. Tämä huntu oli neliskulmainen vaate, jolla neidon pää peitettiin. Naiset sitoivat itkien ja varoittaen morsianta tulevan elämän ankeudesta ym. Ei ole varmaa, että Joutsenossa tällaisia itkumenoja on ollut. Katkelmia näistä päänpanorunoista kuitenkin on säilynyt. Hunnun päälle solmittiin vielä pääpyyhe. Se oli huivintapainen vaate, jonka reunoissa oli Joutsenon revinnäistä. Se sidottiin nauhoilla leuan alta siten, että etukulma jäi tytön silmien eteen. Morsian hyvästeli itkien isänsä ja äitinsä, siskonsa ja veljensä. Sitten sulhanen kantoi hänet hevosen kärryille. Morsiamen saattajia kutsuttiin NUUVEMIEHIKSI. He lauloivat lähtiessään virren.

 
Häät

Hääsaatto oli Joutsenossakin mahtava näky. Ensin ajoivat soittajat, toisessa juohtaja ja akkakaaso, sitten sulhanen ja morsian pääpyyhkeellä peitettynä. Se oli monesti perintökappale. Sitten tulivat puhemies ja tyttökaaso ja lopulta juohtajat. Seuraavina köröttelivät nuuvemiehet ja morsiamen sukulaiset. Kuokkaväkeä oli viimeisinä.

Saatojoukko huuteli kylien kohdalla: "Heät nousoot, heät nousoot!!" Isot häät saattoivat kestää neljä-viisi päivää kaikkinensa. Hääpäiviin kuului tulopäivä, hääpäivä, saunapäivä ja lähtöpäivä.

Sulhasen sisar oli häätalon portailla vastassa. Hänellä oli Joutsenon ruutuvaippa käsivarrellaan. Morsianta kutsuttiin kauniisti kuutamoiseksi. Sisar lausui:

"Kuuleppas sie Kuutamoine,
nouse ylleä, astu alloa.
Terve tänne tultuais,
veljein pienille pihoille
sulhon toaton tantereille."

Nuori pari laskeutui polivilleen ruutuvaipalle ja luki yhdessä Isä Meidän-rukouksen.
Häärahvas rupesi tämän jälkeen huutamaan:

"Heät nousoot! Heät nousoot! Morseijoukko pötköö, morseijoukko pötköö!"

Nyt asettuivat lähinnä morsiamen omaiset jonoon käsi edellisen olkapäällä. Vanhemman puhemiehen johdattamina, sulhanen ja morsian jne. kierreltiin rakennukset tutustuttaen morsianta uuteen kotiinsa. Huutaminen jatkui.

Sisälle mentyä oli häätalossa taas passien tiukkaamista. Paperipassi oli taas kuiva, mutta "putel paras passiloist, lasikirja laululoist".

Käytiin syömään ja sen jälkeen sai morsian nostaa pääpyyhkeen kasvoiltaan. Hänen kauneuttaan ihasteltiin ja hänelle annettiin polvipoika, pieni poika puettavaksi. Näin saatiin hänelle lapsilykky.

Häissä oli aina kuokkamiehiä, joita varten keitettiin saunan padassa kuokkakaalia, jotta he tyytyisivät siihen eivätkä häiritsisi häämenoja. Usein kuokkamiehet juopuneina sotkivat koko juhlan ja tappelivat. Talon puolesta heille kuului kuokkaryyppy.

Hääväki aterioi ja sitten morsiamen lahjusten vuoro. Juohtomiehen johdolla jaettiin morsiamen lahjat apelle, anopille, puhemiehelle jne. Paitoja, kintaita jne. Seurasi kerran juominen. Morsiamella oli seula ja pikari (pulli), sulhasella pullo.

Pätäköimiseksi sanottiin rahan (pätkän) toisen päälle panemista.

Puhemies huusi: "Kene pätkä päällimmäisen!"

Näin tuli joku huutaen: "Miu pätkä päällimmäisen (paiskasi rahan seulaan)! Annan lampaan laumastain, karitsaisen katraastain!"

Puhemies: Iso rikas anto emälampaan. Päää! Päää!

Hääväki: Päää! Päää!.

Jokaisen pätkän nuori pari palkitsi ryypyllä. Sulhanen kaatoi ja morsian tarjosi. Näin "isorikkaita" kilpuutettiin nousuhumalan avulla.

Puhemies huuteli: "Juokaa kertaa! Sen työ ootta velkaa!" Aina joku innostui. Anteliaimmat olivat lopulta aika humalassa. Kerranjuojat saivat tanssittaa lopuksi morsianta. Kerran juomisen kuntakokous halusi myös kieltää liiallisen viinankäytön takia.

Seurasi koko hääjuhlan ehkä tärkein tehtävä. Morsiamelle asetettiin päähän vaimon huntu. Kaasot asettivat hunnun polvistuneelle morsiamelle. Samalla he lausuivat hunnun asetussanat ja terottivat nuorelle vaimolle, ettei huntua saanut ottaa päästään kuin saunassa ja nukkumaan käydessään. Tätä tointa nimitettiin hunnun kääntämiseksi. Nuoret miehet nostivat nuorta vaimoa ja saman tekivät vaimot. Sen jälkeen asetuttiin aterialle. Tätä ateriaa kutsuttiin nostokkaisiksi.

Hääpäivä oli sunnuntai. Maanantai oli saunapäivä, jolloin arvokkaimmat vieraat kylvetettiin talon ja ehkä lähinaapureiden saunoissa. Hevosilla kuljetettiin kylpijöitä. Talon saunassa morsian oli kylpijöille löylyä heittämässä. Nuori pari kylpi viimeisenä.

Vuuvillevienti oli vielä ohjelmassa. Nuorelle parille oli usein tarjolla uusi nukkuma-aitta eli huone. Siellä he saattoivat nukkua koko tulevan talven.

Toimi alettiin virrellä. Kaasot riisuivat nuorikon alushameisilleen ja hän asettui rovattiin (vuoteesee), joka oli korkealaitainen ja paksulla heinäkerroksella täytetty. Juohtajat toivat sulhasen sisään ja riisuivat hänet alushoususilleen.

Kun sulhanen aikoi rovattiin estelivät kaasot sitä. Seurasi sanailu:

Elä sie sulho toivottele
Luppoan mie kahet karvakengät
lintuis vieree tavottele,
anopillein armahalle,
enneko luppoat karvakengät
kunhan peäsen peiton alle,
anopilleis armahalle.
rovattihin koattuvalle (välly).

Sulhanen kierteli sänkyä, mutta ei häntä päästetty.

Kaaso:

"Elä luule luuta lihaks
pässinpeätä paistikkoaks.
Tästä on tie tukitttu
laita lauvoilla lukittu.
Hyppeä hyvin, hyppeä kovin,
loikkoa kautta peätylauvan
tasakäpälin tavota.
Viereen vaimosi verevän
oman kultais kainalohon. "

Tämän estelyn jälkeen oli sulhasen ponnistettava tasakäpälää (vauhditon ponnistus) yli rovatin päätylaidan.

Puhemies otti käteensä nuorikon hameen ja sulhasmiehen housut, joilla hän löi kolmesti pariskunnan peiton päälle.

"Syntykyö poikii - syntykyö tyttölöi -
puoleks kumpasiikii - ykstoist yhteisee!"

Piirros: P-L Vuori

Lopuksi vielä laulettiin virsi. Keskellä yötä herätettiin nuori pari vielä "yökeskosii" syömään. Sitten olikin lähtöpäivä. Oli vielä syömisiä ja rahankeräämistä lähtijöiltä. Nuuvemies otti vielä anopilta ja apelta lupauksen kohdella nuorikkoa hyvin. Seuraavana vuonna laskiaisen aikoihin nuorikko meni vielä kotiinsa "oljamiin". Tähän saakka hän kantoi pääpyyhettä huntunsa päällä nuorikon merkkinä.
Näin oli joutsenolainen avioliitto lujitettu perusteellisella juhlinnalla.
Joussenolaiset huntuheät 4.jpg
Piirros: P-L Vuori 

Kotiseutuneuvos Pertti Vuori