Valitse taso

Sari WeckrothWeckroth_Sari_2014.jpg

Syntynyt 20.6.1973 Vaasassa
Oriveden opisto, sanataiteen linja
Lapsi- ja perhetyön perustutkinto
Lastenohjaaja

Kirjailija kertoo taustastaan:
Olen 2-vuotiaasta lähtien asunut Taipalsaarella. Valmistuttuani lastenohjaajaksi muutin Lappeenrantaan, jossa työskentelin kirkon lapsi- ja perhetyössä 14 vuotta kunnes muutin Tampereelle v. 2011.

Aloitin kirjoitusharrastuksen lapsena, opittuani kirjoittamaan. Tein leikkikirjoja nitomalla muutaman sivun yhteen, joihin kirjoitin ja kuvitin oman tarinan. Ennen lähtöäni opiskelemaan ammattiini menin vuodeksi Oriveden Opistoon sanataiteen linjalle. Kehityin sinä aikana paljon ja olen opiskellut samassa opistossa useamman kerran, mm. kesäkursseilla.

Suosikkikirjailijoideni tuotannosta olin muotoillut omia versioitani, mutta oma tapa kirjoittaa alkoi vähitellen löytyä.
Olin luonut keskeiset henkilöhahmot, mutta aika ja paikka, jossa heidän tarinansa kertoisin, oli kokeiluasteella. Sijoitin heidät erilaisiin ympäristöihin ja aikakausiin, kunnes päätin kokeilla antiikin Roomaa. Siitä syntyikin sitten vähitellen kokonainen tarina ja käsikirjoitus.

En ollut aiemmin perehtynyt antiikin Roomaan, joten etsin tietoa kaikkialta mistä löysin. Erityisen käteviä olivat usein lapsille tarkoitetut tietokirjat, koska niissä oli hyviä kuvia, joista välittyi selkeästi elämä ja tunnelma taloissa ja kaupungilla. Löysin myös muinaisen Rooman kartan, joka helpotti kuvausta kaupungin kaduilla ja sen eri osissa liikkumisesta.
Kirja syntyi siis suurelta osin Lappeenrannan kirjastossa, jossa kävin lukemassa sekä lasten- että aikuistenosastolla. Luin myös aikakautta käsitteleviä romaaneja, kuten Quo Vadiksen, mutta huomasin, että romaaneista ei välttämättä löydy täysin luotettavaa tietoa.

Henkilöistä kirjoittaessani pidin lähtökohtana, että ihmiset ovat aina olleet samanlaisia mitä tulee ihmissuhteisiin, pelkoon, ylpeyteen ja nöyrtymisen opetteluun. Kulttuuri, aikakausi ja tavat vain vaihtelevat. Pidän myös tärkeämpänä sitä mitä henkilöissä ja heidän välillään tapahtuu kuin mitä heille tapahtuu. Henkilöt luovat tarinan.

Kirjoitusprosessin loppupuolella kävin Roomassa opastetulla matkalla. Tämä oli itselleni tietojen tarkistamiskierros.

 

Teokset

Kuohuva Rooma -romaani sijoittuu antiikin Roomaan keisari Neron aikana. Päähenkilö on roomalainen ylimys Aineas Manolis. Hän kohtaa häidensä jälkeisenä päivänä kadulla kristityn, juutalaisen miehen. Aineaan oma elämä muuttuu ja turvalliset rakenteet murentuvat. Aineasta kiehtoo Jeser ben Jotamin erilainen olemus ja elämäntapa verrattuna omiin patriisiystäviin. Samalla hän pelkää vaimonsa ja turvatun elämänsä puolesta.

Sofronios-romaani kertoo Aineaan orjasta, Catuksesta, joka tuli Aineaan palvelukseen lapsena. Kuohuva Rooma -kirjassa hänestä tulee lopulta isäntänsä läheinen ystävä, mutta orjan asemasta luopuminen ja vapaa elämä ovat hänelle vaikeita. Hän on lapsuuden menetysten jälkeen kadottanut omat unelmansa. Sofronios on Catuksen alkuperäinen, vanhempien antama nimi, jonka hän on unohtanut. Sofronios kertoo itse tarinansa lapsuudestaan, kodin ja vanhempien menetyksestä ja orjaksi päätymisestä.

Catus jatkaa päähenkilön tarinaa siitä, mihin edellinen romaani Sofronios jäi. Vapauduttuaan Catus toteuttaa pitkäaikaisen unelmansa: yrityksen löytää sisaruksensa, joista joutui eroon lapsena. Hän opettelee elämään vapaana miehenä, vailla kenenkään valvontaa ja ohjeita, ja huomaa tämän olevan toisinaan vaikeampaa kuin käskyjen noudattaminen. Tulevaisuus on avoin ja hänellä on vihdoin mahdollisuus omaan elämään, mutta mitä hän lopulta haluaa sillä tehdä?

Pääteemat

Oman itsensä tunteminen ja löytäminen, ihmisen arvo riippumatta asemasta, varallisuudesta ja kansallisuudesta. Oman paikkansa ja elämän syvemmän tarkoituksen löytäminen, sisäinen kasvu. Jännitteet ihmissuhteissa ja niissä kasvaminen eri tavoin, nöyrtymisen ja vahvistumisen kautta. Kristinusko ja sen merkitys maailmassa ajanlaskun alussa, jossa orjilla ja lapsilla ei ollut oikeuksia eikä ihmisarvoa.

Tuotanto

Kuohuva Rooma
Päivä, 2008. Romaani, esikoisteos. Vuoden kristillinen kirja -ehdokas, 2009.

Sofronios
Aurinkokustannus, 2014. Romaani.

Catus
Mediapinta, 2015. Romaani.

Demos
Mediapinta, 2016 Romaani.

 

Kukkiva omenapuu
Täynnä rakkautta
ja elävää kauneutta
luo kaipuun täydellisyyteen
Onnen hetkiseen
joka katoaa
palatakseen luomaan
uutta elämää
Kantamaan hedelmää 

- S. W.

 

Sivua päivitetty 25.8.2016.