Valitse taso

Matikainen Pauli


Syntynyt 16.2.1949 Lappeenrannassa
Asuu Lappeenrannassa
Peruskoulun luokanopettaja
Kirjailija




Lapsille ja aikuisille kirjoittava Pauli Matikainen toteaa, ettei hänellä ole (vielä) varsinaista pääteosta, vaan kirjat ovat keskenään samanarvoisia. "Kaikissa lastenkirjoissani seikkailevat samat pojanvesselit: Repa, Ana ja Jasu, joista Ana on kirjan kertojaminä", hän sanoo.

Aikuisemmille suunnatut kirjat ovat huumorin sävyttämiä tapahtumia ja tuntemuksia perhe-elämästä isän kokemana. Joukkoon mahtuu myös yksi eräkirja.

Pauli Matikainen kertoo kirjojensa pääteemana voitavan pitää elämänmyönteisyyttä - sitä, että kaikista uhkakuvista huolimatta elämä on elämisen ja sen jatkamisen arvoista. "Olen halunnut kirjoittaa kirjani niin, että niiden lukemisen jälkeen jäisi miellyttävä olotila, jonkinlainen hyvän olon tunne", Matikainen sanoo, mutta myöntää saaneensa joskus ala-asteikäisiltä tytöiltä palautetta, ettei ole aina asiassa oikein onnistunut.

Idean kirjoittamiseensa Pauli Matikainen sai työssään luokanopettajana ainekirjoitustunnilla. "Kirjoitin erään kerran saman aineen kuin oppilaanikin, sillä halusin antaa heille esimerkin, että tutuistakin asioista voi ja kannattaa kirjoittaa ja että meidän jokaisen elämässä on tapahtunut ja tapahtuu jatkuvasti paljon muistamisen ja kokemisen arvoisia asioita", hän kertoo. Siitä alkoi lastenkirjasarja, jonka yksi tavoite on kirjailijan mukaan ollut saada "lukuinnostuksen puutteesta kärsivät" pojatkin joskus tarttumaan kirjaan.

Isänpäivät - kissanpäivät -kirja aloitti aikuisemmille suunnatut kirjat - tosin tämäkin kirja syntyi Matikaisen mukaan ikään kuin vahingossa. "Kirjasin aluksi kokemuksia isyyslomasta vain itseäni varten, mutta päätin isyysloman jälkeen tarjota niitä kustantajallekin..." Muut aikuiskirjat ovat tavallaan jatkoa tuolle kirjalle, paitsi eräkirja Kaksipiippuinen juttu.

Pauli Matikainen toteaa syntyneensä Lappeenrannan linnoituksessa ja eläneensä Lappeenrannassa armeijaa, opiskeluaikaa ja yhtä työvuotta lukuun ottamatta koko ikänsä.

Matikaisen kirjoja on käännetty ruotsiksi ja unkariksi.



Tuotanto

Meidän koulu
1980. Otava. Äänikirjaksi, Suomen Äänikirjat Oy.

Meidän kesäloma
1981. Otava. Äänikirjaksi, Suomen Äänikirjat Oy.

Meidän talvi
1982. Otava. Äänikirjaksi, Suomen Äänikirjat Oy.

Salaseura Mustakäsi
1986. WSOY.

Isänpäivät kissanpäivät
1989. Kirjapaja. Äänikirjaksi, Suomen Äänikirjat Oy.

Mustakäsi koulunpenkillä
1989. WSOY.

Iisisti iskä
1990. Kirjapaja. Äänikirjaksi, Suomen Äänikirjat Oy.

Kaksipiippuinen juttu
1991. Kirjapaja. Äänikirjaksi, Suomen Äänikirjat Oy.

Nuoren opettajan kärsimykset
1992. Kirjapaja. Äänikirjaksi, Suomen Äänikirjat Oy.

Ympäristöni 1 : ko-ti-seu-tu-työ-kir-ja
Lappeenrannan kaupunki.

Ympäristöni 2 : kotiseututyökirja
Lappeenrannan kaupunki.

Ympäristöni 3 : Lappeenranta miun kotiseutuin
Romaanimuotoinen kotiseutukirja. Lappeenrannan kaupunki.

Ympäristöni 4 : Etsivätoimisto Willimiehen äly eli Lappeenranta, miun kotiseutuin
Lappeenrannan kaupunki.

Kotiseututiedon kuntokoulu viitosille
Lappeenrannan kaupunki.

Erätulessa eilisen tuoksu
1998. Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistys. Eräromaani.

Mustakäsi leirikoulussa
2000. Kirjapaja.

Mustakäsi ja neljäs muskettisoturi
2001. Kirjapaja.

Mustakäsi vauhdissa
2002. Kirjapaja. Lastenkirja.

Avustuspartio X
2010. Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistys. Nuortenkirja.

Siihen asti
2013. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys. Romaani.

Tiedot päivitetty 27.5.2015