Valitse taso

Kaskinen Teemu


Teemu Oskari Kaskinen
S. 12.8.1976 Joutsenossa
Asuu Joutsenossa / Helsingissä
Korvenkylän ala-aste, Joutsenon yläaste, ylioppilaaksi Imatrankosken lukiosta.
Filosofian maisteriksi Tampereen yliopistosta, pääaineena slaavilainen filologia.
Kirjailija, kääntäjä

 

 

 

 

 

Kaskinen Teemu
 

Ennen kuin ymmärsi ryhtyä kirjoittamaan näytelmiä ja proosaa, Kaskinen ehti kirjoittaa lukuisia elokuvakäsikirjoituksia, jotka eivät koskaan päätyneet tuotantoon. Näistä huomattavimmat ovat Kuski (2002) ja Niin kauas kuin lunta riittää (2005). Kaskinen on myös suomentanut sekä näytelmiä, runoja että proosaa.

Kaikki Kaskisen julkaistut teokset kuuluvat hänen pääteostensa joukkoon. Kaskisella on käynyt sekä huono että hyvä onni niin kutsuttujen välitöiden suhteen - ne ovat vaipuneet unholaan eli eivät ole koskaan suuren yleisön nähtäville päätyneet.

Kaikki Kaskisen keskeiset teokset näyttävät päättyvän jonkun kuolemaan, joko todelliseen tai symboliseen. Kaskista selvästi kiehtoo todellisuuden yöpuoli, ne pimeät fantasiat, joilla kansakunnat ja yksilöt itseään salaa ruokkivat. Luultavasti juuri sen vuoksi väkivalta sekä yhteiskunnan valtasuhteet ovat usein läsnä hänen teoksissaan. Kaskisen sankarit tapaavat olla yli-ihmiskuvitelmista kärsiviä filosofikuninkaita, joiden teoriat johtavat heidät harhan teille.

Kaskisen tyylilaji on satiirinen tragikomedia. Hän on kirjoittanut kaikki teoksensa täyteen huumoria, mustaa huumoria. Siitä huolimatta hän tarkoittaa kaiken kirjoittamansa vakavasti otettavaksi. Isoisältään Kaskinen oppi jo pienenä tärkeän säännön: on laskettava leikkiä vakavalla naamalla ja puhuttava vakavia virnuillen. Myöhemmin Kaskinen törmäsi tähän samaan oppiin lukiessaan Mihail Bahtinin ja Arthur Koestlerin kirjoituksia koomisen ja traagisen olemuksesta. Kirjailijan on yritettävä pysytellä harmaalla alueella pateettisen ja parodisen välimaastossa. Kirjailija tietää onnistuneensa, kun lukija ei tiedä, onko tuo nyt tosissaan vai eikö ole. Kaskinen ei kuitenkaan harrasta ironiaa vaan on täysin tosissaan. Tätä saattaa olla vaikea käsittää. Kaskisen mielestä tragedia on parhaimmillaan silloin, kun katsojaa tai lukijaa naurattaa. Koomisia tilanteita ei pidä vältellä, sillä tragedia ja komedia eivät ole toistensa kääntöpuolet vaan sama asia. Kysymys on näkökulmasta. Näkökulman äkillinen vaihtaminen on hedelmällistä.

Ylipäänsä Kaskinen kirjoittaa sellaisia näytelmiä ja proosateoksia kuin haluaisi itse nähdä ja lukea. Ainoa juonta ja tyyliä määräävä sääntö on hänen oma makunsa. Näin Kaskinen on itse oma ylin auktoriteettinsa. Koska ei neljästä yrittämisestä huolimatta koskaan päässyt Teatterikorkeakoulun dramaturgipuolelle opiskelemaan, Kaskinen kokee, ettei Suomesta sellaista henkilöä löydy, joka voisi opettaa hänelle kirjoittamisesta mitään. Hän on katkerasti itseoppinut.

Kirjoittaessaan Kaskinen yrittää välttää tylsyyttä. Hän ei tahdo näytelmissään noudattaa suomalaisen poliittisesti korrektin "yhteiskunnallisen" teatterin oppeja. Hän ei myöskään välitä suomalaisesta kalikkaproosasta. Hän inhoaa näennäisvitsikästä sanailua, mitä varsinkin suomalainen mieskirjallisuus on ollut kaksituhattaluvulla täynnä. Kaskinen on Paavo Haavikon linjoilla siinä, että lauseiden pitää soida. Hän on myös sitä mieltä, että tarinan pitää viedä. Tämä on yksi niistä syistä, miksi hän päätyi kirjoittamaan dekkareita Heikki Heiskasen kanssa. Kaskinen halusi kirjoittaa parhaita mahdollisia dekkareita eli romaaneja, jotka eivät olisi ainoastaan tyylillisesti vaan myös juonellisesti korkeatasoisempia kuin mihin Suomessa on totuttu. Juoni rakentuu kohtauksista. Kohtauksissa ei ole voimaa, ellei henkilöiden välillä ole jännitettä. Henkilöihin on kirjoitettava omaa itseään. Se on tärkeää. On myös uskallettava kirjoittaa isoista asioista: rakkaudesta ja kuolemasta. Kirjailija ei saa pelätä itsensä naurunalaiseksi tekemistä. Suurten aiheiden, ristiriitojen ja tunteiden kaihtaminen on pelkuruutta ja hyvin nykyaikainen piirre.

Kaskinen tuntee olevansa korvenkyläläinen, joutsenolainen ja eteläkarjalainen. Hän on kotiseuturakas ihminen, jolla olisi omasta mielestään paljon annettavaa eteläkarjalaiselle kaupunkisuunnittelulle. Joutseno on keskeisessä roolissa Rauhan ruhtinaassa ja Norsun vuodessa. Myös Sinulle, yössä vieraillaan Joutsenossa.

Teksti: Teemu Kaskinen

 
Tuotanto

Anna minun rakastaa vähemmän
2007. Näytelmä. Kantaesitys Teatteri Jurkassa

Rauhan ruhtinas
2007. Näytelmä. Kantaesitys Lappeenrannan kaupunginteatterissa

Syyttäkää! Uhria! (yhdessä Marko Järvikallaksen kanssa)
2009. Näytelmä. Kantaesitys Korjaamo-teatterissa

Syktyvkarin piru
2009. Näytelmä. Kantaesitys Koko-teatterissa

Sinulle, yö
2009. WSOY. Romaani

Norsun vuosi (yhdessä Heikki Heiskasen kanssa)
2010. WSOY. Romaani

Norsu tulee! (yhdessä Heikki Heiskasen kanssa)
2011. WSOY. Romaani

Miten evakkoutta tuotetaan
2011. Artikkeli teoksessa: Etelä-Karjalan vuosikirja 2011

Ruotsalainen hetki
2014. Bufo. Elokuvakäsikirjoitus

Pieni musta
Novelli teoksessa: Helsinki noir, toimittanut James Thompson.
2014. Like. Novelleja.

Tiedot päivitetty 31.3.2016