Palvelut
Valitse taso

Etto Jorma


Syntynyt 13.10.1931 Rovaniemellä
Asuu Rovaniemellä
Yhteiskuntatiet. maist.
Kirjastonhoitaja, kirjailija

 

 

 

Etto Jorma.jpg
 

Satiirissävytteisestä runoudesta ja romaaneista Etto on siirtynyt pohjoisiin aiheisiin. Hänen omimmaksi alueekseen on muodostunut näytelmäkirjallisuus. Pohjoisen ihmisen puolustus ja kotiseuturakkaus näkyvät myös uudemmissa runokirjoissa.

Jorma Etto toimi Lauritsalan kauppalankirjaston johtajana 1956-61. Tuona aikana hän kirjoitti runsaasti pakinoita, arvosteluja ja artikkeleita mm. Etelä-Saimaa- ja Kansan Työ -lehtiin. Etto kirjoitti myös tekstin Pekka Virtasen Lauritsala-kuvateokseen. Hän oli Lauritsala-seuran ensimmäinen sihteeri. "Lauritsalassa ollessani kirjoitin mm. romaanin Merkkitulia, nuorisoromaanin Väärää rahaa ja novellisarjan Rakkauden oppi sekä runoja", Jorma Etto kertoo.

1996 Etto on julkaissut rullarunoteoksen (Scroll Poems) yhdessä Andrew Stevensonin kanssa (omakustanne) ja pitänyt hänen kanssaan runonäyttelyt Kaustisen kamarimusiikkiviikolla sekä Helsingissä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran talossa.



Tuotanto

Elämä on
Epälyyrillisiä runoja. Helsinki 1955. Otava.

Rakkauden oppi
Novelleja. Keuruu 1957. Otava.

Väärää rahaa
Nuorisoromaani. Helsinki 1959. Otava.

Merkkitulia
Hämeenlinna 1961. Karisto. Romaani.

Joulupukin päiväkirja
Hämeenlinna 1963. Karisto. Romaani.

Ajastaikaa
Runoja. Porvoo 1964. WSOY.

Jätkä
Metsien miehet ja heidän työnsä. Valokuvat: Petteri Väisänen. Teksti: Jorma Etto. Hämeenlinna 1964. Karisto.

Helvetin 16
Oiva Arvolan kanssa. 1968. Näytelmä.

Rovaniemi: napapiirin maa
Rovaniemen kaupunki, maalaiskunta, seurakunta. Valokuvat: Matti Poutvaara. Tekstit: Jorma Etto.Porvoo 1968. WSOY.

Oksat ja omenat
1969. Tv-näytelmä.

Hyvää iltaa - henki menee
Oiva Arvolan kanssa. 1970. Näytelmä.

Jietaran juustoista
Oiva Arvolan kanssa. 1970. Näytelmä.

Rakkaudesta viis eli Madame B:n asiakkaat
Oiva Arvolan kanssa. 1970. Näytelmä.

Bändi (Kukkaiskansa)
1971. Tv-musikaali.

Saatanan seitsemäntoista: kaamosrevyy
Oiva Arvolan kanssa. 1972.

Kirjailijat rakastavat toisiaan
Oulu 1972. Pohjoinen. Romaani.

Isännät ja isäntien varjot: kertomus talonpojan sortumisesta.
(Pentti Haanpään romaanin pohjalta) 1973. Kuunnelma.

Häkki
1974. Näytelmä.

Valtias
1975. Näytelmä.

Evakkotaival: kuvia ja muisteluksia Lapin evakosta 1944-1945
Toimittanut Jorma Etto. Kemi 1975. Lapin maakuntaliitto.

-39 °C
Ros Waylandin kanssa. A wall-book of poems. Seinäkirja. Runoja. Tekijöiden käännökset. Rovaniemi 1976. Tekijät. Pohjoinen taikapiiri: Lapin evakkojen maailma 1944-1945 Toimittanut Jorma Etto. Kemi 1977. Lapin maakuntaliitto.

Rovaniemi
Valokuvat: Matti Saanio. Teksti Jorma Etto. Oulu 1979. Pohjoinen.

Läskikapina
1980. Näytelmä.

Kalenterin lehtiä
52 runoa. Oulu 1982. Pohjoinen.

Suomalainen ja muut valitut
Runoja 1955-1985.

Potemkin ja muita rakkaustarinoita
Valitut vuosilta 1957-1986. Oulu 1986. Pohjoinen.

Madonnan kuva avaruudessa
Oulu 1987. Pohjoinen. Runoja.

Claudia
Henrik E:n selonteko tehtävästään täällä. Oulu 1992. Pohjoinen. Romaani.

Rullarunoja-Scroll poems
Andrew Stevensonin kanssa. 1996.

Talvirunot
2001.