Valitse taso

 
Taikakirja Lauritsalasta


Minulla on vahvoja muistoja Lauritsalan kirjastosta, vaikka olen syntynyt, käynyt koulut ja asunut Joutsenossa noin 30-vuotiaaksi saakka.

Kiinnostuin taikatempuista jo kansakoulussa ja sain kiinnostukseeni lisäpotkua, kun Pulpin kansakoulussa kävi esiintymässä taikurimestari Solmu Mäkelä (hän oli syntynyt 1922). Joutsenossa ei tuolloin ollut kirjastoa, enkä koulun pienestä kirjastosta saanut kaipaamiani taikatemppukirjoja. Ne olivat siihen aikaan harvinaisia.

Kuljin linja-autolla Joutsenon ja Lauritsalan väliä, ja Lauritsalan kirjastosta löysin Julius Sundmanin kirjoittaman teoksen Suuri taikakirja. Kävin lainaamassa sitä ainakin viisi kuusi kertaa 50- ja 60-luvun vaihteessa.

Välillä ei ollut rahaa linja-autoon, jolloin turvauduin hakeautoihin, jotka ajoivat haketta Kaukaalta silloiselle Pulpin tehtaalle. Muistan kun kerrankin eräs kuljettaja otti minut kyytiin ja kysyi: ”Onkos siulla jotakin asiaakin Lauritsalaan?” Sanoin meneväni kirjastoon.

Enpä silloin arvannut, että taikuri-innostuksestani tulee ammattini. Minulla oli kunnia esiintyä Lauritsalan kirjaston 60-vuotisjuhlassa 15. lokakuuta 2011.

Taikurimestari Jorma Vertanen