Palvelut
Valitse taso

 
Selma Järvinen

Selma Järvinen työskenteli Lauritsalan kirjastossa vuosina 1940−76, aluksi kirjastonhoitajana, sitten amanuenssina. Selma Järvinen piti kirjastossa tiukan kurin. Siellä ei saanut puhua kovaan ääneen, eivätkä alle 15-vuotiaat päässeet lainaamaan aikuisten osastolta. Hän oli auktoriteetti, ja häntä pelättiin vähän mutta arvostettiin kovasti. Anneli Laton mukaan Selman ei tarvinnut sanoa kuin ”Tytöt!”, ja kaikki hiljenivät.

Monen sukupolven lauritsalalaisella on hänestä muistoja. Inkeri Uski sanoi sisarensa Anneli Kohosen aina muistavan, miten 50-luvulla Selma sanoi iltaisin kovalla äänellä: ”Kirjasto suljetaan!” Anneli Latto kertoi, miten hänen nuorin tyttärensä kävi ahkerasti 70-luvulla Selman satutunneilla ja itki, kun tämä jäi eläkkeelle.

Selma Järvinen oli toisaalta luonteeltaan rempseä ja reipas. Hän harrasti esperantoa ja kävi kongresseissa ympäri maailmaa. Muuta vierasta kieltä hän ei osannut. Hänellä oli aina työpukunsa kauluksessa esperantistien vihreä tähtimerkki.

Hänellä kävi myös vieraana ulkomailta tulleita esperanton harrastajia. Eräänä kuumana kesänä hänelle oli tullut lauantaina unkarilaisia vieraita, jotka hän vei saunaan. Hän kertoi, että saunaa lämmitettäessä vieraat olivat todenneet suomalaisten olevan hulluja, kun muutenkin oli kuuma. Saunassa käytyään unkarilaiset olivat peruneet puheensa ja heistä oli tullut saunan ystäviä.

Työkavereilla ja aikuisille kirjastonkäyttäjille Selma Järvinen saattoi kertoilla vastaavia tarinoita ja kehotella elämään nyt, tässä hetkessä.

Lauritsalan keskustan Selmankatu on nimetty Selma Järvisen mukaan.

Muistelutilaisuudessa 5.9.2011

Selma Järvinen
Kuvassa Selma Järvinen

Selma antoi luvan reunamerkintöihin

Selma Järvinen ja isäni asuivat aikoinaan naapureina, Selma Selmankadun ensimmäisessä talossa ja isäni Hallituskadun ja Selmankadun risteyksessä. 

Selma oli joskus 60-luvulla antanut isälleni luvan tehdä reunamerkintöjä kirjaston kirjaan. Kyseessä oli joko talvisodan aikaa ja hävittäjälentolaivue 24:ää tai jatkosodan aikaa ja JR 2:a käsittelevä kirjaa. Muistan tapauksen, mutta en kirjan nimeä - onhan aikaa kulunut varmaan 45 vuotta.

Selma varmaan antoi luvan, kun oli seurannut isäni sotatouhuja tai sitten lomatouhuja naapurin flikkana − ja varmaan tiesi paljon enemmän kuin kertoi. Isä ja Selman veli Manu olivat olleet kavereita ja ennen isäni naimisiinmenoa paljon "kiertueella", mikä tietysti sitten myöhemmin rauhoittui.

Ari Savolainen