Palvelut
Valitse taso

 
Maailma avartui

Olen syntynyt vuonna 1952, ja aika monet lapsuusmuistoni liittyvät vahvasti kirjastoon. Muistan, miten koin kirjojen maailman kutsuvaksi ja jännittäväksi. Jo astuessani kirjaston ovesta sisään tunnelma ja kirjojen tuoksu houkuttelivat ihanasti mukaansa.

Kirjasto ja kirjat antoivat tukea nuoruuden unelmille, ja musiikkiosasto oli jotain aivan uutta ja hienoa. Maailma avartui entisestään sen myötä.

Tuntuu, että Lauritsalan kirjasto oli edistyksellinen ja eli edellä aikaansa. Siellä järjestettiin kirjailijamatineoita, joissa kävin. En ole varma, järjestettiinkö siellä myös pienimuotoisia konserttejakin, voi olla että muistan väärin. Mutta musiikkiosastolla kyllä istuin usein kuuntelemassa levyjä.

Nimimerkki Karjalan tyttölöi