Valitse taso

 Kevätkumous logo.jpg

Kevätkumous Sammontorilla
la 24.5.2014 klo 10 – 15

 

Koko perheen tapahtuma!

 Sammontorilla järjestetään koko perheen tapahtuma lauantaina 24.5.2014 klo 10 – 15. Aamupäivän ohjelmat ovat painottuneet hieman enemmän perheen pienemmille ja iltapäivä varttuneemmille. Tapahtuman ohjelmatarjonta on kuitenkin suunnattu koko perheelle sopivaksi, vauvasta vaariin koko tapahtuman ajan.

Monipuolista ohjelmaa!

Aamupäivällä lastenmusiikkia esittää paikallinen Potkuhousut yhtye. Iltapäivän pääesiintyjä on räppäri Heikki Kuula. Tapahtumassa mukana ovat myös taikuri Oscar El Husseini ja Posetiivi-Josef. Sammontorilla voi tutustua myös pop-up-galleriaan HOI SIE, ambient-huoneeseen sekä bofferointiin. Lapsille on toimintarata. Myös katujuna on paikalla.

Kansallinen siivouspäivä
- asukkailla mahdollisuus kirpputorin pitoon!

Kansallista siivouspäivää vietetään myös tuolloin ja asukkailla on mahdollisuus tulla pitämään maksutta omaa kirpputorimyyntiä Sammontorille.

Päivän teeman mukaisesti tapahtumassa on lippisten ja kenkien tuunaustyöpaja.

Myös yhdistyksillä ja muilla toimijoilla on mahdollisuus esitellä omaa toimintaansa. Pepo Lappeenranta on mukana esittelemässä jalkapalloseuransa toimintaa.

 

Tapahtumaa myös Sammonlahden koululla

  • Myyjäiset koululla / koulun pihalla
  • Avoimet ovet koululla ja opaskierroksia
  • Tietokilpailuja ja arpajaiset
  • Lyhytelokuvia koulun auditoriossa
  • Esityksiä ja tanssia
  • Ympäristöoppilailla toimintarata pienille lapsille sekä liikunnallista toimintaa liikkahallilla ja/tai pihalla

 

Vielä mahtuu mukaan yhdistyksiä ja toimijoita – ottakaa reilusti yhteyttä ja tulkaa mukaan tekemään Kevätkumousta Sammontorille!

Yhteyshenkilö Pia Haakana, puh. 040 5494 740, email: pia.haakana@lappeenranta.fi

Tapahtuman järjestävät: Lappeenrannan kaupungin nuoriso- ja liikunta-, kulttuuri- sekä kasvatus- ja opetustoimi, Länsialue omaksi -hanke, Etelä-Karjalan työ- ja asukastupayhdistys ry sekä Sammonlahden ev.lut.seurakunta.

Tapahtumaa ovat tukemassa
Länsialue omaksi Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy