
Pien-Saimaan kuormituksen vähentämishanke PISA 2013
Pien-Saimaa kuntoon ulkoista kuormitusta vähentämällä.
Pien-Saimaan kuormituksen vähentämishanke PISA 2013 on Lappeenrannan seudun ympäristötoimen hallinnoima kolmivuotinen EU:n maaseuturahaston ympäristön ja maaseudun tilaa parantava kehittämishanke. Kolmivuotisen hankkeen toteutusaika on 1.10.2010-30.9.2013.
PISA 2013 hankkeen rahoittajat ovat EU maaseuturahasto ja Kaakkois-Suomen ELY-keskus sekä Lappeenrannan kaupunki ja Raija ja Ossi Tuuliaisen säätiö.
Tavoitteet
PISA 2013 tavoitteita ovat Pien-Saimaan ulkoisen kuormituksen vähentäminen, vesistön ja veden laadun kehityssuunnan muuttaminen, vesistön virkistysarvon parantaminen sekä vesihuollon turvaaminen. Keskeinen tavoite on myös, että hankkeessa suunnitellut ja toteutetut toiminnot jäävät pysyviksi käytännöiksi hankkeen päättymisen jälkeenkin.
Keinot
Ulkoisen kuormituksen väheneminen on ensisijainen ja pysyvä keino vesistön kunnostamisessa. Hankkeessa keskitytään vähentämään maa- ja metsätalouden sekä haja-asutuksen vesistökuormitusta Läntisen Pien-Saimaan valuma-alueella.
PISA 2013 hankkeen keskeisiä keinoja ovat tiedotus, suunnittelu, koulutus ja seuranta. Hanke toteutetaan tiiviissä yhteistyössä Läntisen Pien-Saimaan valuma-alueen asukkaiden, maanomistajien ja viljelijöiden kanssa.
Läntisen Pien-Saimaan valuma-alueella ei ole yhtä suurta kuormittajaa, vaan kuormitusta kertyy monista pienistä puroista ja uomista laajalta valuma-alueelta. Siksi myös vastuu vesistön kunnostamisesta jakautuu laajasti ja yhteisesti kaikille Pien-Saimaan alueen toimijoille ja asukkaille.
Toimenpiteet
PISA 2013 hanke tarjoaa neuvontaa ja koulutusta sekä tukea suunnitteluun, järjestää yleisötilaisuuksia ja laatii yleissuunnitelmia ja oppaita.
PISA 2013 hankkeessa toteuttettavia asioita ovat haja-asutuksen jätevesihuollon ja metsätalouden vesiensuojelun yleissuunnitelmat Läntisen Pien-Saimaan valuma-alueeella, tiloille tehtävät ympäristösuunnitelmat sekä tila- ja lohkokohtaiset ravinnetaseet ja viljelysuunnitelmat, vesiosuuskuntien perustaminen ja kehittäminen, kuivakäymälöiden käytön edistäminen, osavaluma-aluiden kuormituksen vähentäminen sekä tiedotus ja seuranta. Hanke tarjoaa tukea haja-asutusalueen jätevesijärjestelmien suunnitteluun sekä koulutusta jätevesijärjestelmien käyttööön ja huoltoon.
Hanke järjestää yleisö- ja asukastilaisuuksia sekä tuottaa vesiensuojeluoppaita. Valumavesien pidättäminen ja käsittely pienentävät tehokkaasti vesistökuormitusta. Suojavyöhykkeet, kasvipeitteisyys ja kevennetyt muokkaustavat, laskeutusaltaat, pintavalutuskentät, kalkkisuodinojat tai kosteikot ovat tehokkaita keinoja valumien pidättämisessä. Hanke tukee kuormitusta pidättävien toimenpiteiden ja rakenteiden suunnittelua.
Käytännön toimenpiteitä toteuttavat pääosin Pien-Saimaan valuma-alueen asukkaat, maanomistajat ja viljelijät. Hanke tarjoaa tukea suunnitteluun ja koulutukseen sekä jakaa tietoa. Toimenpiteitä pyritään kohdentamaan alueille, joilla kuormitus on suurinta.
Toteutus
PISA 2013 hanke toteutetaan yhteistyössä asiantuntijatahojen, tutkijoiden, viranomaisten ja asianosaisten kanssa. Hanketta koordinoi projektikoordinaattori, hankkeesta vastaava Lappeenrannan seudun ympäristötoimi ja ohjausryhmä.
Maatalousosion toteuttaja on Envitecpolis Oy,
yhteyshenkilönä Toni Leinonen, 044-330 1443.
Metsätalousosion toteuttaja on Kaakkois-Suomen metsäkeskus, yhteyshenkilönä Ukko Matti Bamberg 020 772 7651.
Haja-asutuksen jätevesihuollon yleisuunnitelman laatii FCG Oy. Vesistöseuranta hankitaan kilpailutettuina ostopalveluina.
Ohjausryhmä
Hankkeen toteutusta seuraa ja toimintaa ohjaa ohjausryhmä. PISA 2013 hankkeen ohjausryhmään kuuluvat kuntien edustajina Ilkka Räsänen ja Päivi Uski Lappeenrannan seudun ympäristötoimesta, Juha Tielinen Taipalsaaren kunnasta ja Jukka Kummunsalo Savitaipaleen kunnasta, Risto Kiljunen Pien-Saimaan suojeluyhdistyksestä sekä Visa Niittyniemi ja Jyrki Pitkänen Kaakkois-Suomen ELY-keskuksesta.


Lisätietoja hankkeesta antavat:
projektikoordinaattori Raija Aura, 040 - 5843 278
ympäristöjohtaja Ilkka Räsänen, 0400 - 815 284